sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Rakas Joulupukki..

Koska lapset ovat lelulehtien innoittamina kirjoitelleet Joulupukille kirjeitään ja tonttujakin on kuulemma jo nähty (!), ajattelin minäkin pistää Joulupukille pienen toiveen
..ettei vaan pääse äiti unohtumaan..


RAKAS JOULUPUKKI..

Toivoisin tänä jouluna vain yhden pienen asian.

 


Rakas joulupukki, tiedät hyvin, että
 
kaikki ihanat sinulta aiempina jouluina saamani laukut
ovat jo NIIIN vanhoja ja kuluneita
- ainakin minun mielestäni

en ole moneen jouluun saanut uutta laukkua
 -muita vuodenaikojahan ei jouluna lasketa

että en tarvitse enää niin isoa ja käytännöllistä laukkua
 koska ei tarvitse kantaa enää niitä vaippoja ja tuttipulloja ja pilttipurkkeja.




ja olenhan ollut koko vuoden ihan mahdottoman kiltti.


Rakkain terveisin minä:)


P.S. Jos tontuilla on kiire tehdä lasten lahjoja, jotka tietysti ovat joulussa tärkeimpiä, voit käydä tilaamassa minun lahjani täältä

9 kommenttia:

  1. Toivotaan, että olet ollut tarpeeksi kiltti, jotta Joulupukki sinulle tämän laukun tuo! Minä pyörittelen päässänä kanssa lahjalaukkutoiveita, mutta en ole ikävä kyllä vielä löytänyt selkeää suosikkia.

    VastaaPoista
  2. Hirmu hyvä että kirjoitit pukille ajoissa, ehtii pukki tilata sen verkkokaupasta varmasti :D

    Suosittelen laukkua lämpimästi. Ja sinne mahtuu ne vaipat ja piltit myös.

    VastaaPoista
  3. Voisiks mä pistää linkin mun miehelle?
    Mulla on kyllä saijan tavoin hiukan korttipakka auki, ei osaa päättää mikä se paras nyt ois :)

    VastaaPoista
  4. Apua, multa on mennyt ihan ohi että joulupukilta voi toivoa myös laukkuja :D. Heti menee kirjoittamaan listaa ;D

    VastaaPoista
  5. Saija: Toivon tosiaan, että olen ollut tarpeeksi kiltti, ainakin olen yrittänyt..:) Tämä on ollut minulla jo aika kauan toivelistalla, sieltä kyllä löytyy muitakin..Nyt on vaan puutetta juuri tämän kokoisesta ja tyylisestä väskasta! Kerrothan sitten, mihin päädyt!

    Nina: Meidän lasten toivelistojen jälkeen pukki taitaa olla aika kiireinen, joten ajattelin pelata varman päälle;) Olen kuullut myös, että varkkokauppa ei ole toimitusnopeudeltaan mikään nopein. (tämä vinkkinä sille pukille, jos sattuu lukemaan näitä kommentteja..). Bongasin Nina muuten sinun postauksestasi nimenomaan tuon Macbook -version, alunperin listalla oli ihan tavallinen, eli kiitos vaan vinkistä!

    Niin, ja meillä ei siis todellakaan enää tarvita eikä tulla tarvitsemaan niitä vaippoja ja pilttejä. Nämä on niitä asioista, mihin uskallan sanoa ei koskaan!

    -Anni-: Linkki on vapaasti käytettävissä:) Minulla on tosiaan siinä tahtoo-listalla muitakin, mutta nyt juuri tämä olisi ajankohtainen monestakin syystä. Mies ehdotteli erilaisia LV:eita, niitä kun minulla ei vielä ole. Olen kuitenkin saanut tästä jonkinasteisen pakkomielteen..

    Monalisa: Eikö pukilta voikin tovoa ihan mitä vaan..? Varsinkin kun sen tekee hyvissä ajoin:) Raotapa listaasi meillekin, kun olet sen kirjoittanut!

    VastaaPoista
  6. Riikka, kiva kuulla! Mähän sain alunperin vinkin Charilta, hyvä kiertää.. :)

    Mä olen tilannut sieltä Mulberryn verkkokaupasta jotain pientä ja alle viikossa ovat kyllä tulleet, kotiovelle asti. Ei huonoja kokemuksia.

    Voiko koskaan sanoa varmasti että "ei koskaan"?! ;)

    VastaaPoista
  7. Nina: Kiva, kuulla, etä verkkokaupassa toimitusajat ovat lyhentyneet, kuulin pitkistä toimitusajoista ystävältäni jo jonkin aikaa sitten.

    Olen samaa mieltä, koskaan ei voi tai ainakaan ei kannata sanoa "ei koskaan". Paitsi tässä asiassa kyllä uskallan, ihan varmasti:)

    VastaaPoista
  8. Uusi lukija ilmoittautuu, löysin tänne Ninan blogin kautta.
    Pukille voisin vinkata, että Baysin saa nopeasti myös suoraan Helsingin liikkeeseen soittamalla; jos sattuu niin huonosti käymään, että pukilla jää lahjat viime tippaan ;) Lähettivät minulle ihan parissa päivässä sen tänne Ouluun.

    VastaaPoista
  9. K: Tervetuloa! Tosi kiva, kun tulit, toivottavasti tulet toistekin:) Kiva kuulla, että toimittavat. Vähän mietinkin, että pitäisikö itse soitella ja etukäteen valmiiksi kysellä..Meidän pukin lahjat yleensä tosiaankin jäävät enemmän kuin viime tinkaan:) Oliko Hesassa hinta sama, kuin verkkokaupassa? Entä postarit, olivatko isot? Niin, ja saako udella, minkä värinen sinulle tuli? Tulen kurkkamaan blogiisi, kunhan töiltäni ehdin!

    VastaaPoista