tiistai 11. joulukuuta 2012

Hyödyllistä kiirettä

Minulla on pari viime viikkoa ollut töissä megakiirettä ja kotonakin on kasaantunut kaikkea normaalin runsaan viikko-ohjelman päälle tulevaa menoa. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että kovalevy on täynnä ja asiat alkavat tipahtelemaan muistista lahjakkaasti, ellei niistä ole merkintää kalenterissa.. Eräänä iltana viime viikolla rupesin miettimään, että mahdoinkohan muistaa hakea Pikkuveljen tarhasta, kun oli niin hiljaista..onneksi poika oli kuitenkin haettu ja leikki kiltisti yläkerrassa Isoveljen Legoilla.

Joku hyöty tästä kiireestä ja muistamattomuudesta onneksi on ollut. Olin viime viikolla vakaassa uskossa, että joulukorttien viimeinen lähetyspäivä on 3.12. ja kamalalla kiireellä koitin hoitaa homman ajoissa kuntoon. Kuvat otettiin lennossa lauantaina, kun lapset olivat lähdössä katsomaan Tuomiokirkon kuusen valojen sytystystä isovenhempien kanssa.
Stailaamiset jäivät taas kokonaan tekemättä..
Tuli taas mukavan ELOISA kuva:)


Aikatauluihin tuli taas pari muutosta, enkä saanut kortteja kuntoon vaan kirjoittelin ne Itsenäisyyspäivänä. Perjantaina, kun oli vihdoin saanut kortit kirjoitettua, menin paikalliseen asiamiespostiin vähän harmissani ja asenteella, että laitetaan nämä nyt menemään ykkösluokassa, kun kerran olen niin saamaton, etten edes tätä saa ajoissa hoidettua..Vähän postin tuttu täti katsoi minua kummasi, kun sanoin, että ottaisin jotain kivoja jouluisen näköisiä ykkösluokan merkkejä. Hän kysyi sitten varovasti, että mitäs vikaa noissa varsinaisissa joulupostimerkeissä on..Minä siihen tietysti näpsäkkänä, että no se vika, että eihän ne kortit nyt niillä enää täksi jouluksi kerkiä. Sitten se täti katsoi minua vielä kummallisemman näköisenä ja vähän hymyillen sanoi, kyllä ne nyt vielä ehtii, se viimeinen lähetyspäivä on vasta 13.12 


No ostin sitten niitä oikeita joulumerkkejä ja viikonloppuna liimailimme merkit ja laitoimme kortit menemään. Kerrankin hyvissä ajoin.
Ja kerrankin sain tuohonkin rumbaan vähän apuja, Pikkuveli oli varsin näppärä postimerkkien liimailija.Tai no ehkä vähän turhankin näppärä, merkkejä meni aika lailla sellaisiin kuoriin, joissa ei ollut nimiä ja yksi arkki oli kuulemma "vahingossa" liimattu Prisman kuvastoon:)

Jokos muilla on kortit postissa,
vai lähetättekö enää edes perinteisiä joulukortteja?

8 kommenttia:

  1. Meilläkin postitettiin kortit ajoissa, nimittäin tänään puotin ne laatikkoon ja vielä olisi pari päivää postitusaikaakin, joten ajoissa postitettiin. :)
    Meillä oli tyttö myös tosi innokas korttiaskartelija, liimaili kortteihin tarroja ja lääräs niihin kimalleliimaa, merkkeihin en antanut koskea vaikka olisi halunnut, ne oli rahanarvoista tavaraa enkä ostanut mitäänn varamerkkejä, mielläkin nimittäin merkit olisivat luultavasti olleet kaikkialla muualla kuin kuoren nurkassa. :)

    VastaaPoista
  2. Äh, meillä on kaikki askartelu välineet pöydällä levällään ja pitäisi alkaa niitä työstämään, eli TAAS viime tipassa, koskakohan tähän tulisi muutos? :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana toi teidän kortti :) No, mä lähetin meidän kortit tänään vasta teetettäväksi, joten eivät taida ihan 13.12. mennessä ehtiä postiin, toivotaan että ehtivät edes siihen 21.12...

    VastaaPoista
  4. Meeri: no hyvässä aikataulussa teilläkin ollaan:) Meillä tuo Pikkuveli on ihan omaa luokkaansa tuossa askartelussa, eikä minulla ollut tullut mieleenkään pistää merkkejö piiloon..vastedes kyllä vahdon tarkemmin:)

    Kirsi: Kuulostaa tutulta, tuo tianne minullakin on aika monena vuotena ollut tässä vaiheessa. Tällä kertaa tuosta hätäilystä ja kiireestä oli hyätyä:) Ja onhan sinullakin tässä hyvää aikaa vielä:)

    Terhi: Voi kiitos, kortti on aikalailla meidän näköinen, vähän sinnepäin..:) Tuota kolmikkoa ei samaan kuvaa millään rauhallisena ja kauniina saa..Eiköhän teidänkin kortit jouluksi ehdi:)

    VastaaPoista
  5. Ihanan eloisa korttikuva teillä :) Ja mukavasti toi puhtia puuhaan tuo aikatauluerehdyksesi :D

    Minä postin kortit tänään! Tai mies postitti ja pikkuapulaisten avustuksella kirjoiteltiin edellisiltana. Ihan ajoissa siis, mutta tiukkaa teki, vaikka joulukorttikuvat otettiin poikkeuksellisesti jo viime JUHANNUKSENA..Ehdin jo syksyllä rehvastella, että meilläpä on joulukortit pian valmiina, mutta niin vain jäi viimetippaan teettäminen kumminkin..

    VastaaPoista
  6. Me oltiin kerrankin ajoissa, isäni lähti itsenäisyyspäivänä matkalle, tulee vasta joulun jälkeen kotiin, joten tarkoitus oli saada kortit postiin, hänelle jouduttiin laittamaan kortti menemään 1.luokassa, mutta muut postitettiin samaan aikaan joulupostimerkeillä. Ystävälle Norjaan pitäisi vielä kortti lähettää :).

    VastaaPoista
  7. Miikkis: Eloisa on todella, Kiitos:) Juu, tuo aikataulukömmähdys toi todella vähän puhtia hommaan, ilman sitä meiltä ei ehkä olisi kortteja tänä vuonna lähtenytkään:)
    Vau, teillä on kuva otettu ajoissa, hauska idea!

    Mari: No teillähän ollaan oltukin ajoissa! Tuohon minäkin joka vuosi pyrin..:)

    VastaaPoista
  8. Ainahan teidän kortit on ollu tosi ihania. Kiitokset taas tämänvuotisesta ja anteeksi kun meiltä ei taaskaan lähtenyt yhtään :(

    Hyvää joulua ja uutta vuotta koko porukalle ja toi ottavasti ensi vuonna ehditään tapaamaan ihan livenä ;)

    Mirja

    VastaaPoista