torstai 2. kesäkuuta 2011

Kellarin aarteita

Meillä on koko talon laajuinen kellari, joka on kylmää tilaa.
Rakennusaikana ihmettelin moisen tarpellisuuttaa,
mutta nyt myöhemmin olen kyllä sen tajunnut
ja kiittänyt moneen kertaan miestäni ja perustuksientekijää,
onneksi muurattiin pari lisäkierrosta!

Sinne menee mukavasti
pyörät,
talviurheiluvälineet
ja kaikki se muu epämääräinen roina,
jolle ei ole paikkaa..


Viime syksynä luin jostain,
että kesäkukkia voi laittaa viileään paikkaan talvehtimaan
ja siitä innostuneena
tungin melkein kaikki
ruukuissa kasvaneet kukat
ensimmäisten pakkasten aikaan sinne kellarin perukoille.

Tarkoitus kai olisi, että niitä ajoittain talven aikana kasteltaisiin,
minä kuitenkin unohdin koko kukat.

Mies kyseli joitakin viikkoja sitten,
että mitä nuo epämääräiset ruukut siellä kellarinnurkassa ovat.
Olin unohtanut koko kukkaset:)

Kannettiin ruukut ulos
ja ilokseni totesin,
että osa kukista oli vielä hengissä.

Pelargoniat olivat kuolleet,
mutta osa murateista ( 6/9)
ja toinen puksipuun alku olivat hyvässä kunnossa.

Näillä on nyt hyvä aloittaa
ruukkujen täyttäminen.

Ongelmana nyt on vain,
mitä näiden kaveriksi?
Viime kesän valkoiset pelargoniat yksi vaihtoehto
kaipaisin kuitenkin vähän vaihtelua.
Vaihtoehtoja vähentää se, että 
etupihamme on todella paahteinen koko päivän..

AURNKOISTA HELATORSTAITA!!

6 kommenttia:

  1. Teillä on niinku meilläkin, toinen kerros "tuli siinä samalla". Varastotila on on kyllä ihan luksusta :)

    Hienosti on kukat säilyneet. Mitenkäs laventeli, lumikello sopisi?

    VastaaPoista
  2. Ihan loistavaa, että varastotilaa löytyy runsaasti! Sitähän ei voi olla koskaan liikaa!
    Mukavasti olet saanut kukat talvehtimaan, mulle ihan huippu suoritus on saada ruukkukukat kestämään edes koko kesän, talvehtimisesta en uskalla edes haaveilla :) -MAM-

    VastaaPoista
  3. Tuo varastotila kuulostaa niin hyvältä. Meillä on nyt 100 neliötä varastotilaa ja tulevaisuudessa sitä on varmaan se max 10 neliötä. Pikkaisen meinaa olla paniikki näiden varastoitujen tavaroiden kanssa ja uutta sisustusta suunnitellessa kaikessa on otettava se säilytystila ensin huomioon.

    VastaaPoista
  4. Sokrutin: Ai teilläkin:) Meillä se kellari tosiaan tuli vähän vahingossa, onneksi! Varastotilan on kyllä enemmän kuin luksusta.
    Kiitos kukkavinkeistä, kuulostavat hyviltä. Katsotaan mitä noista lähikukkapuodeista nyt sitten saa..

    -MAM-: Totta, varastotilaa ei voi kyllä koskaan olla liikaa:) Kukat talvehtivat kyllä ihan vahingossa, en ole todellakaan mikään viherpeukalo:) Kyllä minullakin on usein nuo etupihan ruukut saaneet uusia asukkeja pitkin kesää..

    Saija: Varastotilan on kyllä superihana asia, silloin kun sitä on:) Tuo muutto piempiin varastotiloihin olisi minulle nyt varmaan sula mahdottomuus..Toisaalta tuonne isoon varastoon unohtuu kaikkea, mitä ei todellakaan tarvitse. Pienemmässä on hallinnointi varmaan parempi:)

    *riikka*

    VastaaPoista
  5. Pikkasen kade olen sun kellarita ;D Meillä on autotalli niin taäynnä kaikkea roinaa että huh huh. No ei sinne sitä autoa mahdu. Mä oon huono kukkien nimissä, mutta jotain ihanaa valkoista ehdottaisin. Mä oon vähän haaveillut noista puksi puista.

    Monalisa (mä en jostain syystä pääse omalla nimellä kommentoimaan mihinkään blogiin missä tämä komentti kenttä on tässä samassa ikkunassa. Kaikissa missä se aukeea toiseen ikkunaan toimii??)

    VastaaPoista
  6. Monalisa: Kade ei kannata olla, vaikka sinne mahtuu tavaraa, sinne myös kertyy sitä IHAN liikaa:( Kellaria ei tarvitse edes siivota sen auton tieltä koskaan siistiksi..
    Valkoista meninaan laittaa, ainakin suurimmaksi osaksi. Olen myös huono noissa kukkien nimissä, menen aina puutarhalle ja luulen tietäväni nimet, kunnes saan ihan vääriä juttuja:) Nuo kaksi puksipuuta on ostettu loppukesästä paikallisen prisman alesta noin kolmella eurolla, eivät ole edes mitenkään leikattuja. Josko tuo hengissä säilynyt vähän kasvaisi, niin voisin sitä koittaa leikellä kivaksi:) Vaikka onhan se vähän orpo yksin..
    *riikka* (samat ongelmat minullakin kommentoinnin kanssa:( )

    VastaaPoista