tiistai 23. elokuuta 2011

Heppatytöt

Heppajutut
ovat kuuluneet pitkin kevättä
Neidin ja hänen kavereidensa keskusteluihin ja piirustuksiin
(meillä tytöt tykkäävät piirrellä keskenään pitkiäkin aikoja suljetun oven takana ja kuunnella musaa - ja kikattaa)
Telkkarista katsotaan kaikki heppaohjelmat
ja heppalehtiä luetaan ahkeraan
Pari kaveria on jo pidemmän aikaa käynyt säännöllisesti ratsastamassa lähialueen talleilla. Meidän Neiti ei ole vielä sinne asti päässyt,
vaikka hinku onkin ollut välillä kova.
Luistelu vie arkena niin monta iltaa,
ettei aikaa ole tuntunut löytyvän.
kaipa todellinen syy on ollut äidin saamattomuudessa ja siinä että a) olen allerginen hevosille ja b) pelkään hevosia..

Ajattelin, että kesällä tilanne korjataan ja kuskaan hänet tallille kokeilemaan ratsastusta.
Koska äidin toiminta ei ollut tarpeeksi nopeaa, tytöt kehittivät ihan omat heppailut.


Ensin pyydettiin parittomia sukkia ja lankaa ja neulaa.
Ja täytteeksi sanomalehteä.
Sitten pyydettiin iskältä sopivaa puuta
(alakerran lapsiportti sai uuden elämän..)


Ja sitten päästiinkin ratsastamaan
KEPPIHEPOILLA


Hepoilla on ratsastettu koko kesä,
välillä vauhdikkaammin,
välillä rauhallisemmin niityillä käyskennellen


Hepoilla on ollut hyvät oltavat,
niitä hoidetaan asianmukaisella hartaudella:)
Aina on ollut tarjolla tuoretta ruohoa


ja lannatkin on aina korjattu pois,
vaikka se onkin kuuulemma ikävää puuhaa:)


ainoa huoli
(sopivien ratsastusasujen ohella)
on ollut ajoittain äkäinen
ja hevosia jopa varasteleva paikallinen sheriffi :)


Sheriffi tosin saatiin vähän rauhoitettua,
kun hänelle lahjoitettiin ihan ikioma heppa!

Iskä oli niin ihana,
että rakensi oikein tallinkin
(joka äidin mielestä ei ole ihan kuvaus tai muukaan- kelpoinen).
Tallin kyltti ensimmäisessä kuvassa:)

Lisäksi vielä mainittakoon,
että neitien tallilta ovat vierailijat aina saaneet mukaansa oman hepan. 
Vieraat ovat saaneet valita hepan haluamassaan värissä ja koristelussa.
Valikoimaa on toki ajoittain rajoittanut pula parittomista sukista
ja pariin otteeseen tallille syntyi myös kivanväriset kaksoshepat.. 
Tallin heppoja onkin nyt ympäri maailmaa,
aina Belgiaa myöden
(jos heppa nyt sattui saamaan lentoluvan Finnairilta..).


Oikealle tallille menosta ei olla juteltu enää pitkään aikaan,
nyt on huolenaiheena,
miten keppihepat pärjäävät talven.
Onneksi iskä on luvannut majoittaa ne kellariin.
Äiti kun on niille edelleen allerginen.

Ihanaa viikkoa kaikille!

P.S. MUISTAKAA OSALLISTUA TRIKOOPAIDAN
ARVONTAAN,
VIELÄ EHTII MUKAAN!!

11 kommenttia:

  1. Mikä keksiliäisyys, ihan mahtavaa ja aika kiva isi teidän lapsilla :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska heppatalli teillä :)

    VastaaPoista
  3. Mä rakastin pienenä heppoja ja olisin ollut aivan onnessani tällaisista leikeistä.

    VastaaPoista
  4. Onpa hienoja! Näyttäisi heppainnostus olevan kyllä todella juurtunut teidän perheeseen :)

    VastaaPoista
  5. -Anni-: joo, mielikuvituksen puutteesta ei noita Neitejä ainakaan voi syyttää:) Iskä on kiva, vaikkei se talli minusta kovin kiva olekaan;) Onneksi on sentään vähän piilossa..

    PikkuSanna: Hauskoja leikkejä on kyllä ollut!

    Saija: Mä tosiaan pelkään heppoja edelleenkin, joten ihan heti en noille syttynyt;)

    Johanna. Niin minustakin! Vielä kun saataisiin äiti vähän rohkeammaksi ja lähdettyä sinne oikealle tallille. Sinulta saisi varmaan vinkkejä, kuinka siellä kuuluu käyttäytyä..?

    VastaaPoista
  6. Wau mitä luovuutta! Hienoja heppoja :)

    Mä olin kans lapsena hevostyttö, kävin. n 5 vuotta talleilla hevosia harjaamassa ja lantaa luomassa :) Ja tietysti välillä ratsastettiinkin, myös parilla leirillä ja yksissä kaksissa kisoissa. Ihana harrastus!

    VastaaPoista
  7. Voi ihania! Mä taas hihittelen täällä näitä kertomuksia, ihan loistavia!!!=) Voin vaan kuvitella pienen sheriffin joka varastelee toisten heppoja! :D :)))))

    VastaaPoista
  8. Ihanat lapset teillä ja iskä kanssa kun tallinkin teki, vaikkei äiti siitä tykkää. Silloin "muutama" vuosi sitten kun itse oli pienen pieni, meillä leikittiin ihan samanlaisilla hepoilla vaikka niitä oikeita oli kaverin luona piha täynnä :).
    Ihanaa, että lapset leikkivät!!!

    VastaaPoista
  9. :D Äiti voi vetäytyä vaikka sinne seinän viereen keräämään rohkeutta. Kyllä ne viisaammat neuvoo vasta-alkajia. Meillä ei usein enää edes kelpaa äidin neuvot!

    VastaaPoista
  10. Noi pitkään kestävät mielikuvitusleikit ovat kyllä parhaita! Hienoa, että tyttö leikkii vielä!

    VastaaPoista
  11. Terhi: Minustakin nuo on kyllä aika hienoja:)Mä siis en ole ollut mikään heppatyttö, heppoja kun olen aina pelännyt, mutta ihailin salaa aina lapsena hevostelevia luokkatovereita:)Minusta se on upea harrastus! Sun pitää innostaa teidän tytöt heppailemaan, niin pääset taas itsekin:)

    Eppusen kaapilla: :) Sheriffi oli tosiaan aikamoinen ongelma, kun varasteli heppoja ja sotki leikkejä. Onneksi Neiti keksi tehdä hänelle oman hepan:)

    -MAM-: Iskä ja lapset ovat ihania, äiti vähän nipo:) Kaipa noissa on joku oma viehätyksensä, kun teillekin kelpasi paremmin, kuin oikeat. Totta, aivan ihanaa kun leikkivät! Nyt, kun koulu alkoi, leikit taas selvästi vähentyneet:(

    Johanna: Kiitos:) Menen siis suosiolla sivuun, ehkä ne siellä osaa:) Meillä äidin neuvot ovat välillä myös aika epätoivottuja.

    - M -: Leikkejä oli kyllä ihana seurata, leikki jatkui aina suurinpiirtein siitä, mihin edellisen kerran jäi ja rooleja oli vaikka ja kuinka. Minusta se on ihanaa ja tärkeää, että 8-vuotias leikkii vielä. Onneksi on sellainen kaveriporukka!

    VastaaPoista