perjantai 21. lokakuuta 2011

Heikko luonne

Meillä on oikeasti ihan liikaa sisävaatetta kaikilla kolmella
ja olenkin päättänyt, että pidän syksyllä pienimuotoisen lakon sisävaatteiden ostossa.
Lupasin, että jos ostan, ostan vain ihan oikeaan tarpeeseen
Olen voinut keskittyä rauhassa ulkovaateosastoon ja ekaa kertaa elämässäni niihin asusteisiin:)

H&M on aian ollut minulle vähän heikko kohta,
meidän omasta lähi-H&M -myymälästä en juurikaan onnistu meidän kokoja löytämään, mutta nettikaupasta löytyy aina jotain kivaa.
Ja aina tasaisin väliajoin jotain uutta.
Huono yhdistelmä ainakin minulle,
monesti on tilaus ollut vielä odottamassa postitusta,
kun on tullut kivoja uutuusjuttuja
ja ne onkin sitten ollut "helppo" klikata sinne koriin..

Päätin siis aloittaa sen lakkoilun siitä H&M:stä.
En ole avannut niitä vaarallisia sähköposteja koko syksynä.
Hyvä minä!

Olisi kyllä pitänyt jättää muiden blogitkin lukematta..
All for Children -mallisto on vilahdellut monessa blogissa ja ihanaltahan se näytti.
Materiaalitkin kuulostivat ihanilta, villaa ja kashmiria..

Olihan minun sitten ihan pakko vähän kurkata


Ja tietysti sitten olikin ihan pakko vähän tilata..
Pikkuveljelle ihan oikeaan tarpeeseen kashmirsekoiteneule ja neuletakki
sekä samettinen pikkutakki, joka tulee joskus ja jouluna (toivottavasti siis jouluksi..)
molemmat kuvan sammarit vanhoja. 

Neidillekin tuli, vaikka minkäänlaista tarvetta ei ollut,
heikko luonne ei vaan pystynyt vastustamaan,
varsinkin kun Neiti niin kauniisti pyysi:)

 

Paita vanha, omasta kaapista


En tiedä oliko hyvä vai huono,
mutta aika läjä jouduttiin palauttamaan,
tyttöjen isoin koko 128cm ei enää monestakaan vaatteesta Neidille mennyt.

Se isojen tyttöjen (teinien) puoli ei H&M:llä, kuten muissakaan ketjuissa houkuttele valikoimillaan minua kovasti (Neidistä ne kyllä ovat kovinkin kiinnostavia..).

En ole valikoimia tarkaan tutkinut, ehkä sekin pitää nyt ottaa pikkuhiljaa työn alle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Tuo pikkuveljen neuletakki on niin ihana. Mä jo mietin voisiko sitä pitää tytöillä.

    VastaaPoista
  2. Musta hm:ltä on löytynyt tänä syksynä kivoimman näköiset tyttöjen jutut. Hienoa, jos näin pitkään sinnittelit ilman tilausta :-)

    Esikoisella on näköjään sama vaatekoko käytössä ja ihan sama kokemus, että jotkut sopii, jotkut ei ja jotkut ovat jopa isoja. Meillä on samat vakosametti leggarit ja ovat osoittautuneet käytössä vyötäröstä molemmilla liian isoiksi. Harmittaa, kun ei tajuttu ennen käyttöönottoa :-(

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hih, just tänään hain ton liivin postista Matsulle... ja tänään lähti ties kuinka mones tilaus sinne taas, kun huomasin että sinapin väristä paitaa ja lintupaitaa oli taas myynnissä, sekä kukonaskel-kuosista villakangastakkia... apua mun pitäis kans mennä täysin lakkoon noiden sivujen suhteen! En viitsi edes laskea kuinka monta pakettia sieltä on tänä syksynä tullut. Mutta hei on ollut tosi kiva, onnistunut mallisto! =)

    Ihania kyllä noi pojan neuletakit! Tyylikäs pikkumies teillä :)

    VastaaPoista
  4. Saija: Neuletakki on IHANA, eikä minusta ole kyllä mitenkään poikamainen! Jos ostat, kannattaa huomioida, että koko oli todella pientä!

    - M -: H&M:lla on olut tosiaan tänä vuonna tosi ihana mallisto ja onkin tehnyt aika tiukkaa, etten ole aiemmin tilaillut mitään:) Toisaalta, kun meillä on nyt tuo isoin koko käytössä oikeastikaan ei ole ollut kovin paljon tarvetta, kun tietää, ettei ne kauaa kuitenkaan mene. Näitä en vaan voinut vastustaa.
    Kiitos, kun mainitsit noista leggareista, olivat kyllä ihan hassun malliset ja lähtivätkin meiltä nyt palautukseen. Sinänsä harmi, kun olivat aika kivat! Samoin sinne, mukavaa sunnuntaita!

    Terhi: Tuo H&M systeemi, että paketit odottelee "avoinna" lähetystä on kyllä vähän vaarallinen, ainakin kukkarolle:) Ja just tuo, että välillä sinne tulee jo niitä loppuunmyytyjä juttuja uudelleen myyntiin..

    VastaaPoista
  5. Meille tuli V:lle tuo sama oranssipaikkainen villatakki ja se on kyllä niin ihana. Tulee olemaan kovassa käytössä. Ihanan näköinen ja ihanan pehmeä. Näitä lisää tulevina vuosina :)

    VastaaPoista
  6. Petuli: Se on kyllä ihan ihana, niin kivannäköinen ja superpehmeä!! Juu, samaa mieltä, tällaisia lisää jatkossakin! Pojat helposti jää vähän vähemmälle:(

    VastaaPoista