perjantai 14. lokakuuta 2011

Ice fairy

Meillä Neiti jatkaa edelleen aktiivisesti luisteluharrastustaan.
Harjoituksia on tällä kaudella tullut vähän lisää,
nyt hallilla käydään neljä kertaa viikossa,
jäällä 4 tuntia
ja lisäksi on 2 tuntia oheisharjoituksia eli "kuiviksia".

Kausi alkoi jo elokuun alussa ja vaikka harrastusinto on kova,
välillä alkaa huomata,
että Neiti ei aina niin tulenpalavalla riemulla harjoituksiin mene.
Kovasti odotellaan jo kilpailuja :)
Sellaiset harkat, joissa harjoitellaan kilpaohjelmaa,
ovat kivoja, mutta varsinkin oheisharjoitukset maistuvat välillä puulta.
8-vuotiaan on välillä vaikeaa ymmärtää, miksi vaan koko ajan pitää harjoitella,
jos jo kuitenkin vähän osaa ja kilpaileminen oli niin paljon hauskempaa..

Tällä viikolla saatiin uutta puhtia harkoihin menoon,
kun saatiin tietää, että ekat kisat ovat reilun kuukauden päästä ja
kun postissa saapui kauan ja hartaasti odotettu uusi kilpapuku.


Nyt jaksaa taas kotonakin harjoitella piruetteja piruettilusikalla,
kun saa helmat heilumaan.


Tällä kertaa ei ollut edes vaikeaa pyytää mallin hommiin:)


Pienistä asioista se motivaatio syttyy:)

Puvun metsästyksestä saisi ihan oman postauksensa, sen verran haasteellista se oli.
Pukujen hintahaitari on aikamoinen,
tilausajat osin ihan utopistisia
ja ne tutut Neidin valintakriteerit eivät mitenkään helpottaneet hommaa:)
Neidin kohtuuhintainen Ice Fairy -puku löytyi lopulta täältä.

5 kommenttia:

  1. Ihailtiin pikkusiskon kanssa neidin luistelupukua. Kaunis. Neidin harjoitusmäärä on kunnioitettava. Siinä on muulla perheelläkin venymistä. Hienoa, että motivaatio riittää.

    VastaaPoista
  2. - M -: Kiitos, meistäkin puku on kaunis:) Harkkamäärä alkaa olla aikamoinen, kun on kuitenkin koulukin hoidettavana. Ollaan sovittu, että niin kauan mennään näillä, kun intoa riittää. Kuskaaminen on aikamoinen tosiaan rumba, varsinkin kun isoveljellä vähintään sama määrä harkkoja viikossa, eikä tietystikään koskaan samaan aikaan..

    VastaaPoista
  3. Kaunis puku ja hienosti pyörii helma piruetissa!
    Aikamoinen tuo harjoitusten määrä. Mutta lapset ovat kyllä niin jaksavaisia/motivoituneita ja kun innostusta riittää niin mikäs siinä :)

    VastaaPoista
  4. Olen huomannut meillä saman. Tyttö rakastaa hillua ja tehdä jumppaliikkeitään, mutta välillä keksii kaikenlaisia tekosyitä, ettei harkkoihin tarvitsisi mennä. Ei tietenkään pakoteta, mutta olen sanonut, että käydään kunnolla tai sitten ei ollenkaan. Sitten yleensä mieli muuttuu, koska hänkin odottaa niitä KISOJA innoissaan. Ja harmittelee, kun joukkuevoimistelussa varsinainen kilpasarja alkaa vasta vuoden, parin päästä. Nyt joukkueita ei vielä panna asematapahtumissa paremmuusjärjestykseen. :)

    Ilmeisen innostunut siis teilläkin, kun kuitenkin noin monet harkat jaksaa viikossa. Meillä "vain" kolmet. Ihana puku tosiaan!

    VastaaPoista
  5. -MAM-: Kiitos;) HElma pyörii tosiaan hienosti ja kyllä sitä nyt on pyöritettykin..parit strassit on jo lähtenyt irti, kun pukua pitää pitää koko ajan! Harkkamäärä on todellakin aikamonen, mutta ollaan sovittu, että niin kauan mennään, kun intoa riittää.

    Johanna: Samat kuviot siis teilläkin:) Meillä ollaan myös puhuttu, että jos harrastetaan, harrastetaan tosiaan sitten ihan tosissaan, on muita harkkakavereista ja valmentajia kohtaan epäreilua, jos käydään treeneissä miten sattuu. Ja juu, täälläkin on tekosyyt välillä aika hauskoja;)
    MEilläkin kisailu vasta oikeastaan alkamassa, viime kaudella oli parit kisat ja tulevalla kaudella ehkä viidet. Ja niissä kolme parasta laitetaan järjestykseen, loppuja ei, mikä on kyllä ihan hyvä.
    Innostunut Neiti on, mutta välillä sitä itse miettiii, onko tuo meidän määrä liikaa, kolme kuulostaisi sopivammalta:)

    VastaaPoista