maanantai 3. lokakuuta 2011

Karkkipäivän takki

Meidän Neidin talvivaatehankinnat meni tänä vuonna aika vaikeiksi.
Ensin ei löydetty mitään ja lopulta tuli vähän liikaakin..
Minulla on teoria, jos olisimme saaneet heti sen VdT:n vaaleanpunaisena, ei näitä kaikkia muita olisi ollenkaan tullut..

Pääsimme Neidin kanssa kuitenkin niissä kaupunkitakeissa
hyvään yksimielisyyteen ja teimme tilauksen
niistä takeista tulee vielä oma postauksensa, kunhan nyt ensin kotiutuvat..)

Kävin kuitenkin pitkästä aikaa kurkkaamassa eBayssä
(sairaslomapäivät käyvät usein kalliiksi muillekin kuin työnantajalle..)
ja siellä komeili ihana uusi vaaleanpunainen vaahtokarkkitakki
sopivasti meidän koossa.


Pistin siihen huudon vetämään
ja ajattelin koittaa olla linjoilla vielä sitten kun kohteen sulkeutumisaika on,
 jos vaikka joku tekee korkeamman tarjouksen.
No, enpä ollut linjoilla,
mutta eipä kukaan muukaan tehnyt tarjousta.
Saatiin ihana untuvatakki ihan uskomattoman edullisella hinnalla 40e.


Vähän riskillä menin ostamaan takin,
kun en sitä Neidille ensin vilauttanut,
mutta kun takki saapui, oli vastaanotto loistava.
Kuulemma juuri sopiva karkkipäivän takiksi:)

Vaahtokarkkiahan tuo kyllä muistuttaa :) 

11 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten mieletön löytö. Ihana karkkipäivän takki. Mä olen katsonut kokoa 2 ebaystä ja käytettyjen takkien hinnatkin tässä koossa nousevat reilusti yli 100 euron, joten ole tosi onnellinen tuosta hinnasta.

    VastaaPoista
  2. No onpa kyllä! Ihana! :)

    Mahti löytö tosiaan kun on Il Gufo joka tunnetusti hintava. Lucky you!

    VastaaPoista
  3. Sytävän suloinen ihanuus!
    Meillä kaikki hankinnat junnaa jälkijunassa :(. Tänään poikkesin Benettonilla ja mukaan tarttui Mistille ruskea toppis, onneksi kelpasi vaikka hieman jänskätin väriä. Noh, muita värejä ei ollut enää jäljellä, joten onneksi kelpasi!

    VastaaPoista
  4. Aivan täydellinen karkkipäivän karkki, ei kun siis takki :)

    Ja vielä ihanampaa, että neidillekin kelpasi! Se kun ei aina taida olla niin helppoa... :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän ihana takki ja millä hinnalla, wau!

    VastaaPoista
  6. On ollut edullinen vaahtokarkki! Pitäiskö perehtyä ebayn maailmaan...

    VastaaPoista
  7. Saija: Oli kyllä löytö! Olen pariin otteeseen katsonut nyt noiden hintoja ja aika hurjaksi ovat nousseet!

    Terhi: Kiitos:) JA todellakin oli aikmoinen onnenkantamoinen:)

    -MAM-: Kiitos! ME ollaan kerrankin ajoissa;) Benettonin toppikset on tosi kivoja, toivottavasti nähdään teidän ihanuus! Ruskea kuulostaa kivalta!

    SiniK: Aika karkki kyllä on:) Ja vähän oikein yllätyin että kelpasi Neidille rusetteineen kaikkineen..helppoa ei ole, ei:)

    -Anni-: Kiitos! Hinta oli kyllä kiva:)

    PikkuSanna: kiitos, olen kyllä samaa mieltä!

    MammaMia: Suloinen on:)

    VastaaPoista
  8. - M -: anteeksi, hyppäsin sinut vallan ohi! Edullinen oli todella. Tuolta eBaystä löytää välillä kyllä tällaisia helmiä, mutta kylla ainakin minä aika varovainen sieltä olen mitään ostamaan, koskaan ei tiedä, mitä tulee ja postarit on monesti todella kalliita. Kannattaa käydä ainakin kurkkimassa..:)

    VastaaPoista
  9. Suloinen takki. Mä en ole ikinä löytänyt eBaysta mitään kivaa vaatetta isommassa koossa :(

    Sulle on postia postitoimistossa sekä lisätietoa mailissasi

    VastaaPoista