keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lempiparashousut

Joistain jutuista tulee vaan suosikkeja.
Niin lapsille kuin aikuisille.
Ainakin meidän perheessä.

En ole koskaan ollut mikään suuri Me&I -fani,
mutta vähintäänkin velvollisuudentunnosta olen aina kutsuilta jotain ostanut.
Ja koska meillä pitää aina tasapuolisuuden nimissä ostaa kaikille,
on niitä aika pino meillekin kertynyt.
Ehdottomaksi suosikiksi ovat nousseet froteiset/velouriset housut
Sopivan kapoiset Neidille
ja pikkuveli tykkää niistä muuten vaan vaikka ekat tulivatkin vahingossa, minusta malli oli aluksi aika tyttömäinen...


Pikkuveljelle on kehittynyt näihin dimberlandin housuihin
(nämä siis ovat ehdottomasti dimberlandin, turha väittää muuta..)
suoranainen pakkomielle.
Keväällä edellinen koko jäi pieneksi,
siitä huolimatta niitä on ahkerasti kiskottu jalkaan harva se päivä.
Ja äiti on on epätoivoisesti yrittänyt niitä kätkeä.

En päässyt kutsuille alkukaudesta ja vasta nyt saatiin täydennystä housuvarastoihin.
Maanantai-aamuna, kun uudet housut laitettiin jalkaan,
herra oli suunnattoman iloinen uusista dimberlandeistaan: 

Äiti sä oot ihana,
oot ostanut mulle uudet dimberlandit.
Nää on ihan mun lempiparashousut.


Aikamoinen kokoero on housuilla, vaikka kokomerkintä on sama!

-Anni- postasi juuri siitä, kuinka helposti sitä tulee ostettua kaikkea kivaa lähinnä siihen parempaan menoon, mutta monesti nämä arjen perusvaatteet, joita kuitenkin eniten pidetään, tuntuvat kalliilta ja niiden ostoa venyttää aina.

Minäkin täällä nyt kuumeisesti mietin, miksen samantien ottanut niitä mustiakin, näillä Pikkuveli taitaa koko talven tarhapäivät mennä:)

Ja Neidille en raaskinut ottaa omia, kun ei ollut paikalla valitsemassa, vaikka edellinen koko olikin pieni. Maanantaina aamulla iski kateus, hänkin haluaa omat, ovat kuulemma niin kivat.  

Mahtaisikohan joku tuttu vielä pitää kutsut..
itse en moiseen hommaan jaksa ryhtyä

6 kommenttia:

  1. Ihana kun muillakin :)
    Mutta tuohon dimberlandiin; se on niin hauska kun nämä meidän lapset on niin samassa iässä, olen kuullut myös tällä viikolla "ihana äiti kun sinä olet ostanut minulle näin ihanat hiirihanskat, rakastan niitä" :) Luin jassun postauksen innoittamana sen mll:n 3-4 veen taidot ja kuuluu ikään :)
    Mulle ei ole kutsuja sattunut, enkä jaksanut itse pitää niin ei tullut mitään tilattua. Tykkäsin kyllä siitä vaaleanpunaisesta tunikasta.

    VastaaPoista
  2. Ihana! dimberland :D
    Nuo ovat kyllä meidänkin lasten lemppareita. Tai olisivat pojankin, jos äiti antaisi käyttää. Hänen vartalolleen eivät oikein tuollaiset kapoisat sovi. Onneksi on se toinen leveämpi taskullinen malli!

    Ja me&i:ta voit muuten tilata myyjältäsi (tai minun kauttani ;)) ihan ilman kutsujakin!

    VastaaPoista
  3. -Anni-: No kyllä vaan, ainakin täällä:) Kävin myös Jassun postauksen jälkeen lukemassa nuo MLL:n jutut ja aika tuttua tekstiä oli:) Nuo jutut vaan kuuluu ikään. Kummasti sitä on kaikki tuollaiset hauskuudet jo noilta isommilta unohtanut. Ja hauska huomata Lottiksesta ja meidän Pikkuveljestä, että moni asia on NIIN samanlaista, vaikka sukupuoli onkin eri:)

    Johanna: Juu, dimberlandille on aika usein naurettu:) Meillä se taskullinen malli taas on liian leveä, onneksi on jokaiselle jotain. Laitankin sinulle viestiä:) En tiennytkään, että sinulla on tuollainen kiva harrastus:) Kutsuja en tosiaan jaksa tämän ainaisen kaaoksen keskellä pitää..

    VastaaPoista
  4. Ihana lempiparas Dimberland! :-D

    Voi simpura kun muutin pois Hämeenlinnasta jossa oli parikin kutsuja järkkäilevää ystävää. Täällä olevat ystävät eivät ole noita kutsuja järkkäilleet enkä itse ole tarpeeksi innokas emännäksi. Meandin housuihin olen myös ollut todella tyytyväinen ja samoin velourmekkoihin. Puuvillatunikoissa on osassa ollut värin haalistumista mitä ei sen hintaisissa sai olla.

    VastaaPoista
  5. Heh, harrastus uhkaa kohta jo käydä ihan työstä :)Kiitos viestistäsi, laitoin vastausta...

    VastaaPoista
  6. -Jassu-: eikös olekin aika liikkis:)
    Minulla oli aiemmin myös ystävätär, joka oli myyjänä, mutta nyt kun hän lopetti, ei ole tullut itsekään kutsuja tullut järkättyä. Onneksi aika ajoin joku kaveri sentään pitää kutsut.
    Minulla vähän sama kokemus laadusta, paidoista värit kyllä vähän turhan nopsaan värit haalistuvat.

    Johanna: Kiitos viestistä, vastailen tänään, kunhan katsotaan, mitä halutaan!

    VastaaPoista