sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tyttöjen ilta

Meillä on käyty pitkän aikaa vähintään kerran viikossa
seuraavanlaista keskustelua:
- Äiti, voitaisko me pitää jotkut juhlat, vaikka pyjamabileet.
- Joo, pidetään vaan, siten kun on sun synttärit
-Ei kun ihan muuten vaan juhlat, ei aina tartte olla synttärit, että voi pitää juhlat.
-Joo, katsotaan joku kerta sitten. Sitten kun ei ole ihan niin paljon ohjelmaa.
-No koska se joku kerta sitten on??
- No katsotaan, joku kerta. Ei nyt.

Joka kerta tunnen piston sydämessäni.
Pitäsi jaksa järjestää kaikkea kivaa.
Mutta kun ei vaan jaksa,
eikä tunnu olevan koskaan aikaa.

Pari viikkoa sitten heikkona hetkenäni olin kuulemma luvannut,
että Halloweenina saa pitää juhlat itse en moista lupausta kyllä muista ollenkaan..

No, Neiti teki itse kutsut ja sitten kysyi, että koskas ne juhlat sitten pidetään.

Eilen sitten pidettiin.
Tyttöjen karmiva HALLOWEEN-ilta.
Pojat pikkuveljeä lukuunottamatta  olivat sopivasti pelireissulla.

Laitettiin yhdessä pöytä karmivaksi


Ja päästettiin pienten, mutta kikattavien noitien joukko sisään


Ohjelmasta vastasi itse pääpiru


Pieni velho hieman terrorisoi noitia välillä,
mutta mukavasti hänkin mahtui joukkoon
ja karmivaan ohjelmaan


Kaikilla oli karmaisevan kivaa
ja vaivannäkö illan järjestämiseen oli yllättävän pieni.
Ja lasten ilo suuri.

Pitäisi useamminkin jaksaa vaan järjestää kaikkea kivaa..
Tytöt sopivat jo illan päätteeksi,
 että seuraavaksi vietetään Itsenäisyyspäiväjuhlia,
ellei sitten sitä ennen keksitä jotain muuta kivaa.

Ja taisin vahingossa vähän luvatakin jo..

8 kommenttia:

  1. Meillä ollaan vielä siinä vaiheessa, että minä odotan milloin niitä juhlia saa alkaa pitämään. Vielä ei neiti oikein ymmärrä teemojen päälle, mutta jo kovasti mietin saisinko ensi vuonna pitää ne Halloween juhlat. Eiköhän tämä into jossain vaiheessa laannu :).

    Kivan näköiset juhlat on teillä ollut ja varmasti ovat olleet lasten mieleen.

    VastaaPoista
  2. Kiva juhlapöytä teille, hienot cocktail-tikut. Mä olen ajatellut, että olispa kiva pitää juhlia kouluikäisten tyttöjen kanssa, kun he varmaan innokkaasti osallistuisivat valmisteluihin. Saas nähdä miten meillä menee juhlavalmistelut sitten, kun meillä on enemmän kouluikäisiä.

    VastaaPoista
  3. Kivat juhlat teillä ollut :) Ja hieno kurpitsa!

    Ilmeisesti tämä halloween on noille lapsille tärkeä juttu, vaikka itse en oikein juhlan merkitystä Suomessa ymmärräkään. Töissäkin tunsin itseni ihan kalkkikseksi perjantaina oppilaiden intoillessa tulevasta viikonlopusta ;)

    VastaaPoista
  4. Ja mä sain itseni kuulostamaan ihan idiootilta tällä kommentilla... :/ En siis tarkoittanut teidän juhlijoita vaan lapsia yleensäkin :) Mut niin ne ajat muuttuu, muistan saman jupinan äidiltä joskus ystävänpäivään liittyen :D

    VastaaPoista
  5. Kivan karmivat juhlat! Kuulostaa niin tutulta, ettei jaksaisi ja saisi aikaseksi järjestestää mitään ylimääräistä. Pisteet sulle, kun jaksoit ja järjestit!!! Meillä esikoinen odottaa kovasti koulun halloween discoa... Se on tosiaan jännä miten itse ei ole halloweenia oikein ottanut omakseen, mutta lapset kylläkin.

    VastaaPoista
  6. Niin tuttua! :)
    Miten helppo onkaan siirtää niitä "katotaan joku kerta"-lausahduksella. Ja kuitenkin ne on niin vähään tyytyväisiä! Hienolta näytti teidän bileissä!

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka hauskaa! :) Multa tulee pisteet aina niille jotka jaksaa järjestää... Itse olen helisemässä jo synttäreitten kanssa, tosin niitä joutuu ainakin Sohville järjestään aina kahdet tai kolmet... Vaatekutsuja tykkään taas jostain syystä järjestää, kai se on se emännän alennus ja kun pääsee kotona sovittan ja hiplaan ;)

    Meilläkin oli Sohvi viime la kaverin Halloween-bileissä, kiva kun jaksoivat järjestää. Täytyy meidänkin vaikka ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
  8. Saija: Toivottavasti intosi ei laannu, poden kyllä superhuonoa omaatunoa, kun ei vaan ehdi. Intoa kyllä olisi, muttei aikaa:( Juhlat olivat aika nopsan kyhätyt, mutta pääasia oli, että lapsila oli hauskaa!

    Rva Kepponen: Kiitos:) Neiti kyllä tosiaan oli innolla mukana valmisteluissa, hoiti koristelut ym. jutut ihan itse:) Teillä näytti oleen kyllä superhienot juhlat, olit nähnyt ihan hurjasti vaivaa!!

    SiniK: Voi kiitos:) Kurpitsan tutustuin tänä vuonna ekaa kertaa.. Meiläkin Hallloween on tullut ihan koulusta ja päiväkodista, itse emme ole koskaan moisesta innostuneet ja samoin, en ihan ymmärrä juhlan merkitystä täällä Suomessa;) Et minun korvaanni siis kuulostanut ollenkaan hassulta;) Kaipa tämä vaan on juuri niitä sukupolvieroja, muistan myös tuon ystävänpäiväjutun)

    - M -: Kiitos:) Ainakin tytöillä (ja pikkuveljellä) oli mukavaa. Eikä tuo tosiaan vaatinut minultakaan paljoa, pitäisi vaan koittaa jaksaa useamminkin jotain järjestää, mutta jotenkin vaan tuntuu, että ihan normaali arkikin vie jo voimat:( Ja tosiaan, ei tuo Halloween itseläni myöskään oikein kolahda.

    Johanna: Ihana kuulla, etten ole ainoa:) Tuo on kyllä paha tuo katsotaan-sitten-joskus. Ihan turhaan sitä siirtää asioita, kun tosiaan ei nuo lpaset aina niin paljoa vaadi.

    Terhi: Voi kiitos! Tulin muuten siihen tulokseen, että nämä pelkästään lapsille järkättävät jutut ovat hiomattavasti helpompi järjestää, lapset kun tyytyvät aika vähään ja siivouksen suhteen pääsee paljon helpommalla:) Mutta noista lastenkutsuista kyllä ei niitä kivoja alennuksia saa...;)

    VastaaPoista