keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Asustetäydennystä

Olen aiemminkin maininnut, että olen aina ollut äärimmäisen huono panostamaan asusteisiin. Määrällisesti niitä on kaikille kolmelle ollut ihan riittävästi, mutta mitään mietittyjä kokonaisuuksia ei ole koskaan ollut, olen aina ostanut kaikkea kivaa, mitä eteen on sattunut tulemaan, sen enempää ajattelematta sopiiko mikään minkään kanssa.

Tänä vuonna koitin vähän miettiä. Viivi & Viktorilta löytyi sopivasti muun tilauksen yhteydessä ihania asusteita vaikka kuinka paljon.
Monta juttua sinne jäi vielä mietityttämään..
Kannattaa käydä kurkkamassa Viivi & Viktorilla,
sieltä saa nyt yli 60e tilaukseen kaupan päälle ihanan Hilfiger peltirasian,
meidän rasiat menevät pukinkonttiiin:)

Neidille tuli upea Ellen valkoinen setti, joka menee kaikkien takkien kanssa. Otin kerrankin koko setin, sekä pipon että kaulaliinan.





Pikkuvelikin sai Viivi & Viktorilta oman tupsupiponsa.


Hilfigerin ihana lörppöpipo menee myös kivasti kaikkien takkien kanssa ja siinä yhdistyvät tärkeät ominaisuudet -tupsupipo ja lätkäpipo - ihan kuin isommillakin:)


Joitakin viikkoja sitten akuuttiin hätään ostettu
(kaapista otettu pipo osoittautui kaupungilla -kun se vihdoin saatiin päähän-  ihan liian pieneksi)
 äidin mielestä kiva Bogin tähtipipo ei enää kelpaa.
Nyt pipossa pitää siis olla TUPSU, kuten siskollakin..


..ja tietysti sen pitää näyttää samalta kuin isoveljen lätkäpipon.

Ja sanomattakin on selvää,
että Isoveljelle ei enää kelpaa muut,
kuin lätkäjoukkueiden tupsupipot..


Onneksi näitä on eri värejä,
löytyisiköhän vielä joku sellainen vähän siistimpi malli..?

Lisää asusteita on vielä luvassa.
Ehkä. Toivottavasti. Katsotaan kuinka käy..

9 kommenttia:

  1. Kivat pipot! Onko tuo Elle kuitenkin vähän ohut talvipipoksi kun tuulee läpi?

    VastaaPoista
  2. Pitkästä aikaa ehdin jopa kommentoida. Jokaisen postauksen olen ehtinyt pikaisesti lukaista. Hengessä mukana ollan oltu :)

    Tosi kivoja asusteita. Mä lukeudun sun kanssa samaan kastiin, että kaikkea kivaa olen ostellut, ilman suurempia mietintöjä mikä menee minkäkin kanssa. Ehkä mäkin sitten ensi vuonna viisastun ja harkiten shoppailen :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: kiitos, minustakin oli onnistuneet valinnat:) Elle oli kyllä tosiaan yllättävän ohut ja reikäinen, eli ei ihan koulupipona pakkasilla mene, autoilupipona menee;) Ja itseasiassa oli päää jo tänään:)

    -MAM-: Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa:) Kiitos kauniista sanoistasi! Kiva kuulla, että en ole iihan ainoa, jolla ei ihan aina ole sitä punaista lankaa..:) Ehkä me joskus opitaan;) Kolmen kanssa homma on kyllä aina vähän haasteellista.

    VastaaPoista
  4. Hih, meidän neidillä on sama setti, mutta kaulaliinaa ei ole vielä ainakana käyttänyt, katsotaan sitten talvemmalla. Tilasin meidän setin Pikku Helenestä.

    VastaaPoista
  5. Kivoja asusteita! Olen katsellut samaa Ellen settiä. Se on tosiaan sellainen joka sopii monen kanssa. Mä olen viime päivinä yrittänyt tehdä inventaariota lasten asusteista ja miettiä mitä oikeasti tarvitaan. Niitä näyttää helposti kerääntyvän...

    VastaaPoista
  6. Jarna: Hyvä maku teillä:) Kaulaliina on aika reilun pituinen ja valkoisena aika arka, joten ei ainakaan meillä ole ihan koulukäyttöön:) Voisin tuollaisen itsellenikin ottaa:)

    - M -: Kiitos:) Meillä taas maut näyttää kohtaavan:) SEtti on tosi kiva, menee tosiaan melkein kaiken kanssa ja siinä on kaikki Neidin vaatimat ominaisuudet, tupsu, vähän blingiä ja kiva roikkuva malli:) Meillekin on kertynyt asusteita ihan kiitettävä määrä, mutta sitä punaista lankaa ei oikein löydy.

    VastaaPoista
  7. Ompas kiva!
    Kun on setti, niin tulee pidettyä tosi paljon, meillä ellen setti välikaudessa ja vaikka pipoja on kuinka paljon, niin se tuntuu sopivan kaikkien kanssa ja melkein aina valikoituu päälle.

    VastaaPoista
  8. Kivoja assoja! Erityisesti nuo viimeiset poikien pipot on mieleen!!!! :)

    VastaaPoista
  9. -Anni-: Eikös olekin kiva:) Setti on kyllä paljon käytännöllisempi, meillä kyllä vaan löytyy turhan paljon noita irrallisia osia, ja niiden matsaamisen kanssa on aina vähän vaikeeta. Ehkä mä pikkuhiljaa opin:) Pikkuveljen TH pipoon en ostanut vielä kaulaliinaa, mutta nyt kun oikein kaivelin noita asusteita, ei siihen mikään sovi ja pitää varmaan se käydä vielä nappaamassa.

    Eppusen kaapilla: Kiitos:) Poikien jutuista minäkin pidin tällä kertaa erityisesti.

    VastaaPoista