tiistai 13. joulukuuta 2011

Pehmeitä paketteja

Olen tänä(kin) vuonna auttamattoman myöhässä joululahjaostosten kanssa,
 eikä kalenteri näytä kovinkaan lupaavalta millekään
rauhallisille shoppailupäiville ennen joulua. 
Mietin juuri, että mihin onkaan kadonnut se minä, joka on ostanut ja paketoinuit kaikkien lahjat jo marraskuussa..
Ehkä se minä katosi jonnekin jäähallin, kodin ja työpaikan väliin moottoritielle..

Onneksi lahjalista on mietitty jo aika tarkkaan,
kummilapsilta ja sukulaislapsilta (tai ainakin äideiltä) kysyn aina toiveet,
jottei mene turhaan metsään.

Aika monelta on tullut toiveita pehmeistä paketeista,
taitavat tietää, että tykkään ostella pehmeitä juttuja:)

Onneksi on tämän kaaoksen keskelle pelastavat enkelit.
Nettikaupat.
Ei tarvitse juosta kaupasta toiseen kiireessä
tai hikoilla kauppojen kumuudessa parin muunkin myöhäisheränneen kanssa.

Viime vuodesta  viisastuneena
klikkasin itseni suoraan

Suurin osa pehmeiden pakettien ongelmista ratkesi yhdellä istumalla
illalla yhdentoista hujakoilla:)

Ja paketti kotiutui supernopsaan.
Kiitos vaan sinne jälleen loistavasta palvelusta!

Kummitytölle mekko


Kummipojalle ja veljelle pitkähihaiset paidat


Sukulaispojalle trikoopaita ja kummipojalle rugby.



Ja bonuksena yli 60e tilaukseen saa kaupanpäälle
mahtavia Hilfigerin sukkia.

Tällä kertaa näitä ei sujauteta paketteihin,
vaan menevät oman väen sukkalaatikoihin.
Näistä Hilfigerin sukista on tullut meillä ehdottomia suosikkeja.



Yhden kummipojan toivelistalla ollutta kylpytakkia ei Viivi & Viktorista löytynyt,
ajattelin käydä katsastamassa PO.Pin kylpytakkia.
Onko jollain kokemusta siitä?


Kuva lainattu täältä

Sitten on pehmeät paketit kunnossa,
kovien pakettien hankinta on kyllä aika pahasti vaiheessa.

Yritän saada nekin hoitumaan illalla kotoa käsin.
Katsotaan onnistuuko..

Millaisessa mallissa muiden lahja-asiat ovat?
Olenko ainut mattimyöhäinen?

7 kommenttia:

  1. Meillä lahja-asiat ovat periaatteessa kunnossa. Nyt pitää vain pysyä tiukkana ettei tule suunnittelemattomia lisäyksiä. ;-)
    PS: Voisitko sä ryhtyä meidänkin lasten kummiksi, kun ostat niin luksus pehmeitä paketteja...

    VastaaPoista
  2. Meillähän ei ole vielä edes aloitettu lahjojen hankintaa. Kun ei tiedetä, että mitä sitä ostaisi niin turhahan se silloin on kiertää hikoilemassa kaupoissa ;) Menee nettikaupan puolelle ja toimitusnopeus ratkaisee.

    VastaaPoista
  3. - M -: Meillä on omien lasten lahjat kunnossa, joitain sukulaislasten juttuja vielä hankkimatta. Tuo on meilläkin yleensä varsinkin omien lasten lahjojen kohdalla ongelmana, kun ne on kerran päätetty, tulee se viimehetken "jos vaikka kuitenkin tämäkin.." -fiilis ja siten lahjojen määrä on ihan liian iso. Tämä viimetingan ostaminen ainakin vähän hillitsee (toivottavasti) tuota ongelmaa..
    Keskusteltiin juuri miehen kanssa noista kummilapsista. Minusta se on aina kunnia päästä kummiksi, mutta meillä on tosi monta kummilasta ja kaikilla vielä synttärit aika lähelä joulua loppuvuodesta..vaikka koitetaan antaa enemmän aikaa tai yhdessä tekemistä lahjaksi, silti tuntuu, että aina on ideat loppu. Pehmeät paketit on helppo ratkaisu:) Eli kitos vaan kunniasta, mutta taidan nyt passata;)

    Rva Kepponen: Nettikaupat on kyllä ihan älyttömän hyvä keksintö!Jouluruuhkat eivät kyllä houkuta ollenkaan, vaikka shoppailusta noin ylipäätään nautinkin. Hokasin sen vasta viime jouluna kunnolla:) Mutta tietysti pitää ensin tietää mitä lähtee -nettikaupoistakin- etsimään:) Ja tässä vaiheessa alkaa nopeudestakin olla hyötyä..

    VastaaPoista
  4. Vielä on pari lahjaa hankkimatta...Tuo guessin mekko näytti kyllä niin ihanalta että on varmaan pakko käydä meidänkin ostoskoriin klikkaamassa.:)

    VastaaPoista
  5. Yhdyn M:n sanoihin, aivan ihania pakettaja kummilapset saa!
    Mä ostan kanssa sukulaislapsille vaatteita, osa pyytää ja osalle ostan pyytämättä, niitä on vaan niin paljon kivempi ostaa :)

    VastaaPoista
  6. uusi lukija ilmoittautuu. popin kylpytakki ollut ainakin meillä hyvä ja kestävä

    Riikka Riikan blogista

    VastaaPoista
  7. Nitta: nyt alkaa täälläkin olemaan lahjahankinna perammalla puolella:) Tuo Guessin mekko on kyllä ihana, meidän Neiti haluaisi myös sellaisen, mutta harmiksi hänen kokoaan ei enää ollut:( Toivottavasti teille löytyi sopiva!

    -Anni-: Vaatteita on kyllä kiva ostaa, varsinkin jos tietää niiden olevan toivottuja ja mieuisia.

    Riikka: Tervetuloa mukaan kaima:) Kiva kuulla, että kylpytakki on ollut hyvä, kävin viikola sen ostamassa kummipojalle pakettiin ja vaikutti kyllä hyvältä.

    VastaaPoista