lauantai 24. marraskuuta 2012

Reviiri laajenee

Perjantaina oli jännä päivä sekä äidille, että Neidille.
Neidillä oli luistelukisat Tampereella.
Neiti tietysti jännitti kisoja ja omaa suoritustaan, äiti taas jännitti, kuinka Neiti pärjää.

Pärjäämisellä en nyt tarkoita kisoissa sijoittumista, siitä en ole huolissani, pääasia on se, että tekee parhaansa. Pärjäämisellä  tarkoitan tällä kertaa sitä, kuinka hyvin 9-vuotias Neiti huolehtii itsestään ja tavaroistaan päivän ajan jännässä tilanteessa, vieraalla paikkakunnalla, vieraassa hallissa, ilman äitiä ja isää.

Meistä vanhemmista oli kumpikin töissä, eikä nopealla aikataululla (vajaa pari viikkoa sitten selvisi, että Neidin sarja luistellaankin lauantain sijaan jo perjantaina päivällä) työjuttuja pystynyt järjestämään niin, että olisimme päässeet mukaan.

Kävimme kotona tiukan keskustelun siitä, meneekö Neiti kisoihin vai ei, mutta lopulta päädyimme siihen, että koska halu kisaamaan oli kova (eikä ylimääräinen vapaapäivä koulusta yhtään vähentänyt intoa..) ja kyytikin kisoihin järjestyi tutun aikuisen ja oman luisteluryhmän tyttöjen kanssa, Neiti pääsee kokeilemaan siipiään. Tai laajentamaan reviiriään, kuten mies asian ilmaisi.


Reissu oli mennyt kaikin puolin loistavasti. Luistelu onnistui nappiin, tavarat eivät kadonneet ja annetut taskurahatkin oli käytetty kutakuinkin järkevästi. Ja kuulemma käyttäytyminenkin oli ollut kiitettävää:) Äiti taisi jännittää oikeastaan ihan turhaan. Kaipa se kuuluu äidin tehtäviin jännittää vatsa kipeänä ja huolehtia kaikesta etukäteen.
Eilen oli vähän vaikea keskittyä mihinkään ja iltapäivällä totesin työkaverille, että ehkä jännitänkin eniten sitä, että jos se Neiti oikeasti pärjääkin ilman minua. Mihin minua sitten enää tarvitaan?? :)


Onneksi äitiä vielä kuitenkin tarvitaan! Väsynyt, mutta onnellinen Neiti tuli myöhään illalla kotiin puoliunessa. Hetken virkistymisen jälkeen tyttö nukahti äidin kainaloon nutturoineen päivineen. Rankan päivän kuulemma kruunasi ihanan äiti, joka oli tilannut viime viiikolla Monnalisan outletista viime talven malliston alesta kivoja luisteluaiheisia juttuja. Ne kotiutuivat sopivasti juuri eilen. 



 Ihanaa viikonloppua kaikille!
****
Tietenkin vielä muistutus,
muistakaahan käydä osallistumassa lahjakortin ARVONTAAN täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti