sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kukkia ja vaatteita

Mihin tämä aika oikein mahtaa mennä nykyään? Hups vaan ja viikko katosi jonnekin! Arki on todella alkanut rytinällä ja vauhti on myös sen mukaista.


Viikonloppukin tuntuu menneen hujauksessa, enkä ehtinyt tehdä juuri mitään, mitä minun piti. Paljon kivoja juttuja ollaan silti ehditty tehdä. Niistä jo lisää jossain vaiheessa;)


Mieli on koko ajan enemmän keväisempi, selvästi huomaa, että valoisaa aikaakin on jo enemmän, taisi kaamos virallisestikin loppuviikosta loppua:) Jotenkin tuntuu, että vähitellen sitä herää talven horroksesta. Perjantain kukat viimeistään sai mielen keväiseksi, vai mitäs tykkäätte ihanista leinikeistä?


En ole kameraan ehtinyt juurikaan tarttua, joulupukin tuoma jalustakin on vielä melkein iskemättömänä yläkerran aulan nurkassa, mutta näitä oli ihan pakko vähän koittaa kuvata. Niin yksinkertaisia ja kuitenkin niin kauniita ja upeita!


Vaikka kevättä onkin jo rinnassa, ja leikkokukissa, joulukukat ovat vielä hyvässä iskussa, jouluruusu kukkii runsaasti ja amaryllis, jonka meinasin jo heittää pois, alkoi puskea uutta vartta ja nyt varren nokassa on muhkea nuppu.


Otsikko olisi voinut olla oikestaan paremminkin kukkia & rätei ja lumpui,
tarkoitukseni oli kukkien lisäksi tulla muistuttamaan teitä,
että nyt kannattaa kurkata
 
Olen listannut sinne ison läjän oman vaatekaappi-inventaarion saaliita.
Paljon kohteita sulkeutuu jo tänään.
Kaikissa lähtöhintana 0e, tarkoitus olisi päästä kaikesta oikeasti eroon!


Tulevalla viikolla onkin luvassa kaikkea kivaa, toivottavasti ehdin tännekin päivittämään kuulumisia vähän ahkerammin:)

IHANAA ALKAVAA VIIKKOA!
Onkos muilla kevät jo vallannut mielen?
 

8 kommenttia:

  1. Voi ihania kukkia! Kevät tulee ;)
    Mul teki mieli tänään jo vaihtaa kevätverhot, mutta mies rauhoitteli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat aina ihania, nämä kyllä erityisen kauniita;) Ihanaa, että kevät tosiaan tulee!
      Meillä ei ole verhoja koko talossa ollenkaan, kevääksi aina suunnittelen, ehkä tänä vuonna voisia taas koittaa saada aikaan senkin..:)

      Poista
  2. Sä oot ollu ahkera kun oot jaksanut laittaa noin paljon vaatteita huutoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kertarykäyksellä menivät, huutis on jotenkin helpompi kuin kirppari, sinne saa listattua heti, kun inspiraatio iskee..:)

      Poista
  3. Samaa ihmettelen minäkin noiden viikkojen kulumisen suhteen, huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ehkä se aika menee tosiaan nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee..?

      Poista
  4. Oih ihania leinikkejä! Ja mitkä upeat karkkivärit!

    Täälläkin on ollut melkolailla kiireistä viime ajat.
    Mies oli työmatkalla Amerikassa ja minä
    pyöritin työ-koulu-iltapäiväkerho-kauppa-koti-harrastusrumbaa
    itsekseni.
    Toivottavasti tapaamme huomenna Pian putiikissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leinikit on ihania, lemppareitani!
      Huh, sulla onkin ollut aika homma, yksin en varmaan montaa päivää meillä palettia pyörittäisi!
      Koitan päästä kipseineni huomenna paikalle;) Tapaamisiin siis!

      Poista