keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vahinko ei tule kello kaulassa

..vaan luistimet jalassa :)


Meillä ollaan aina oltu ahkerasti jäähallilla, Neiti harrastaa taitoluistelua, Pikkuveli jääkiekkoa ja Isovelikin ehti kiekkoilla 9 vuotta, ennenkuin viime vuonna lopetti.



Itsekin olen useamman vuoden jo suunnitellut aloittavani pienimuotoisesti luisteluharrastuksen, kun hallilla muutenki melkein asustelen. Nyt syksyllä vihdoin aikataulut natsasi niin, että pääsin mukaan aikuisten luistelukouluun.

Luistelu on todella kivaa, oikeastaan hauskempaa kuin kuvittelinkaan. Tunti menee aina älyttömän nopeasti ja syksyn aikana taidot ovat karttuneet huimasti ainakin omasta mielestäsi, Neiti on vähän eri mieltä..

Nyt joulun jälkeen olemme harjoitelleet jo vähän meille aikuisille haasteellisempia juttuja ja maanataina tuli todistettua, että ehkä on turha koittaa tavoitella mitään ihmeellistä. Tai kertookohan tämä nyt enemmän omasta luiden kunnosta, who knows.. Kaaduin kuitenkin sen varran lahjakkaasti taaksepäin, että käsi oli pakko laittaa eteen ei-niin-mukavin seurauksin.


Vähän sattui, illalla käsi jomotti ja aamulla päätin käydä sitä näyttämässä lääkärillä. Ortopedi oli sitä mieltä, että se on varmaan vaan nyrjähtänyt, kun siinä ei ollut kunnon mustelmaa eikä juurikaan turvotusta. Röntgenkuvat olivat kuitenkin toista mieltä. Reipas radialismurtuma. Onneksi sentään hyväasentoinen. Kipsi 4 viikkoa. Vähintään :)

Työrintamalla on sellainen tilanne, että mitään sairaslomaa ei nyt kaivattaisi, mutta eipä tälle mitään voi. Nyt minulla on aikaa tänne blogiinkin vähän juttuja laitella, kuvat tosin taitavat olla hetken iPhone-kamaa, järkkärillä ei yksikätinen kuvaus oikein onnistu:)

18 kommenttia:

  1. Voi ei! Toivottavasti ei ole nyt kipsin kanssa enää kipeä?

    Poikanikin mursi kyynärpäänsä luistellessa: kaatui ihan paikaltaan suoraan käden päälle, ja se oli siinä. Onneksi nuo murtumat osataan hoitaa tosi tehokkaasti niin aikuisilla kuin lapsillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Onneksi käsi ei ole koko aikana ollut kamalan kipeä ja kipsin kanssa vielä vähemmän. Eli eiköhän tämä tästä!
      Luistelu taitaa olla vaarallista;)

      Poista
  2. No johan sattui. Harmillista! Mutta nostan hattua harrastuksen aloittamiselle. Kai vielä jatkat, kun käsi on kunnossa?
    Minä hankin lapsuudenkodistani luistimet tänne käden ulottuville kolme vuotta sitten. Eivät ole jalkaan asti vielä päässeet... hävettää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai jatkan luistelua, heti kun kipsin saan pois, sen verran kivaa se on (ja vaikka mies onkin vähän toista mieltä..) Kannattaa kyllä koittaa, mutta muistaa olla myös varovainen;)

      Poista
  3. Voih. Sopivassa asennossa kun lento käy, niin eipä se aina vaadi edes paljon kun napsahtaa... Onpa tylsä juttu. Pikaista toipumista ja toivotaan, ettei käsi tosiaan särje kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, voih:) Ei se ilmeisesti paljoa vaadi, jos tosiaan on oikea kulma ja lennon kaari;) Kiitos, kyllä tämä tästä, onneksi ei ainakaan tähän asti ole särky ollut kova!

      Poista
  4. Voi ei! Pikaista paranemista!
    Täällä asuu myös taitoluistelija ja niin kovasti haluaisi itsekin mennä aikuisten ryhmään. Niin nautin itsekin luistimilla olosta ja lapsena tuli harrastettuakin pari vuotta luistelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Ai teillä luistellaan myös, ihanaa! Onko siellä yksäri vai muokkalainen?
      Tuo aikuisten tekniikka on olut kyllä tosi kivaa, eli kipsistä huolimatta kyllä suosittelen! JVarsinkin jos sinull aon aiempaa taustaa lajista! itselläni ei ole mitään luisteluhistoriaa, joten ehkä tällaisen haverin ymmärtääkin..:)

      Poista
  5. Voi ei! Paranamista! Mä olen käynyt aikuisten treeneissä myös, mutta aikataulut ei vaan natsannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Kiitos, kyllä tämä alkaa jo sujua!
      Muistelinkin, että sinä treenaat ihan muokkajoukkueessa. Harmi, jos ei aikataulut onnistu, vaan niinpä se taitaa mennä, lasten jutut menee edelle;)

      Poista
  6. Oi oi, onpas ikävä juttu. "Tekevälle sattuu" sanon aina omille potilaille kun ne tulee meille röntgeniin kuvattavaksi.
    Paranemis halit sinne. Meidänkin perheestä löytyy innokas luistinten päällä olija. Poika harrastaa jääkiekkoa ja neiti kovasti opettelee luitselua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa parane taas kuntoon. :) Tekevälle sattuu, nin mieskin minulle sanoi;)
      Luistelu on kyllä kiva harrastus kaikenikäisille. Intos sinne jäälle ja jään reunalle!

      Poista
  7. O ou! Pikaista paranemista ja kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos, kärsivällisyyttä tämä kyllä vaatii, yhdellä kädellä toimiminen on yllättävän hankalaa:)

      Poista