perjantai 17. syyskuuta 2010

Meidän henkkamaukat

H&M on osoittautunut vuosien varrella luotettavaksi perusvaatteiden toimittajaksi, hinta-laatu -suhde on usein kohdallaan varsinkin lastenvaatteissa. Aikuisten vaatteissa onkin sitten tullut välillä pettymyksiä :(


Vaikka normaalin kauppamatkan varrella H&M myymälä löytyykin, jostain syystä teen aina joka sesonki H&M kuvastosta/nettikaupasta tilauksen. Kaupasta teen sitten jotain täydennyksiä. Jotenkin siitä kuvastosta saa kivan kokonaisksityksen mallistosta.


Muistaakseni aiempina vuosina paketti on saapunut aika nopeaan tilauksen jälkeen ja yleensä suurin osa tuotteista on ollut samassa paketissa. En tiedä teinkö tilaukseni tänä syksynä jotenkin myöhäisemmässä vaiheessa, mutta nyt paketteja on tiputellut pitkin syksyä tasaiseen tahtiin ja vieläkään emme ole kaikkea saaneet.

Tässä on ongelmallista se,
 että nettikauppaan on tullut syksyn aikana
 pajon kivoja uutuuksia
ja niitä on tipahdellut ostoskoriin vähän väliä,
 kun tulee kätevästi samaan pakettiin..:)



Tällaisia meille posti on sieltä kantanut:



Neidille pipoja, ihanat neuletakit frillalla ja palloilla, paitapuserotunikan
ja noita sydänpolvihousuja eri väreissä, nämä aiemmin jo hyväksi todetut.


 
Yhdessä paketissa tuli lisäksi ihana paitamekko,
 jota odotamme myös vaaleanpunaruudullisena




Äidillekin on tullut perustyövaatetta, tunika, paitis ja farkkuleggarit,
joista kyllä en ole vieläkään ihan varma jääkö kotivaatteksi:)


Pitkä beige neuletakki oli tosi ihana :)                                                       Beige trenssi tuli ihan kauppamatkalla myymälästä,
                                                                                                                  kun -Anni- tyylilyyin touhuja blogista siitä vinkkasi:)



Tällainen pino lähti takaisin ensimmäisen paketin jälkeen:




Ja tätä ainakin vielä odotellaan:) :




 ..ja paria muuta juttua, joista ei enää nettisivuilta löytynyt kuvaa.
 
 
Mitä teillä tykätään Henkkamaukasta?

5 kommenttia:

  1. Aika monta samaa juttua kuin meilläkin :) Mulla ei ole laadusta pahaa sanottavaa, hinta-laatu on ehdottomasti kohdallaan näissä lasten vaatteissa!
    Naisten vaatteissa löytyy helmiä, mutta neuleiden laatuun petyn aina, silti välillä niitäkin kuitenkin hankin.

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia! Mä tykkää, mutta jostain syystä mä välttelen noita "massa" nettikauppoja. Toimitukset kestää ja kestää eikä mun pinna siihen riitä. Mulla on muutenkin muutama kurja kokemus kyseisen firman asiakaspalvelusta. Siksi mä ostankin suoraan liikkeestä.

    VastaaPoista
  3. Minä olen ihan tyytyväinen kyseiseen kauppaan. Enempi tulee tilattua, kuin ostettua suoraan liikkeestä. Kaupassa kun ei läheskään aina ole juuri sitä vaatetta, minkä nettikaupassa on nähnyt. Eikä ihan joka päivä viitsi käydä kaupassa katsomassa, josko vaate olisi sinne ilmestynyt ;)
    Eilen viimeksi tein lisäyksiä ostoskoriin, kun oli ilmestynyt mukavia uutuuksia :)

    VastaaPoista
  4. Voih kun olisi tyttö <3 Ihania vaatteita teille kotiutunut!

    VastaaPoista
  5. -Anni-: Mulla samat kokemukset, naisten neuleissa tullut niitä harmillisia pettymyksiä, silti vaan aina sorrun tilaamaan:)

    Monnalisa: Totta, että toimitukset todella kestää, olisikohan vähän nyös myyntikikkakin, kun samalla tulee uutuuksia ja sitten voi klikata koriin lisää, kun kerran paketti vielä "matkalla".. Tosi kurja kuulla aina noista huonoista asiakaspalvelukokemuksista!

    Neiti Kevätaurinko: Minulle on myö monesti köynyt juuri noin, eli kuvastosta olen jonkun katsonut, mutta kaupassa sitä ei ole ollutkaan, ehkä siksi minäkin suosin tilaamista. Tou uutuuksien tuleminen on kyllä vaarallista..:)

    Janie: Kiitos, ollaan kyllä oltu tyytyväisiä, niin neiti kuin äitikin:) Ja kyllä pojillekin on vaikka mitä kivaa, joskaan nyt ei H&M kuvastosta meidän pojille tullut kuin perusfarkkua.

    VastaaPoista