perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ihana voitto :)

Voitimme Ninan ihanassa arvonnassa
mahtavat peltiset poikien jutut,
matkalaukun ja säästölippaan.


Sisustussydämellä oli supernopeaa toimintaa,
toimitin osoitetietoni Ninalle tiistaina
ja torstaina oli jo postien joukossa pakettikortti.
Meille tulee sieltä varmasti muutakin, kunhan osaan vaan ensin päättää mitä..


Tavarat olivat kyllä ihan nappi juttu pojille.
Hieman oli kovaäänistä keskustelua siitä,
kenelle tavarat kuuluivat..
ja Neiti istui jossin vaiheessa iltaa kädet puuskassa keittiön nurkassa ja murjotti..
hyvä esimerkki siitä -Annin- juuri postaamasta tasapuolisuudesta..

Matkalaukku päätyi Pikkuveljelle.
Hän on kanniskellut Neidin laukuissa tavaroitansa jo pitkään,
nyt hän vihdoin sai oman
(ja sellaisen, jonka hän voi ottaa mukaankin, niitä Hello Kitty -juttuja, kun ei aina viitsi hänelle mukaan ottaa..)

Säästölipas päätyi Isoveljelle,
onkin hyvä väline,
kun välillä tuo viikkorahojen säästäminen tuppaa olemaan vaikeaa.. 


Lapset ovat tunnetusti kekseliäitä,
eikä leluja tarvitse olla aina niin paljoa.
Hyvä esimerkki on taas tässä,
perjantain hittileikki on ollut
pakkauksessa pehmusteena olleet styrokspompulat.
Niillä on leikitty
kauppaa,
kynsihoitolaa
ja niitä on kaupattu äidille ja isälle vaahtokarkkeina:)


Arvontavoitot olivat siis oikein mieluisat,
iso kiitos sekä Ninalle että Sisustussydämelle!!

JA ONNEKASTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE
takatalvesta huolimatta..

9 kommenttia:

  1. Onnea, olipa tosiaan kiva palkinto!
    Ja noista styroksipampuloista saa vaikka mitä kivaa keksittyä :-)

    VastaaPoista
  2. Mä mietin muuten, että milloin se loppuu se tavaroiden jemmaaminen erilaisiin pusseihin ja nyssyköihin ja roudaaminen ees taas :)
    Ihanaa viikkistä sinne teillekin!!

    VastaaPoista
  3. Purskahdin nauruun tässä tuota yllä olevaa Annin kommenttia lukiessa; itse rakastan edelleenkin kaikenlaisia nyssyköitä ja pussukoita ja kauniita säilytysrasioita;-)

    Kylläpäs teitä onnisti, ihanat palkinnot, just oikean kokoiset kauppaleikkeihin;-).

    Hyvää ja rentoa viikonloppua teidän Poppoolle!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut täältäkin, ihanat palkinnot! :)

    VastaaPoista
  5. -Jassu-: Kiitos, niin meistäkin:) Styroksipampulat ovat kyllä aika monipuolisia, ehkä vähän liiankin..:)

    Johanna: Eikös ollutkin ihana!! Kiitos!

    -Anni-: Olet kyllä ihana:) Aamunkukka ehti ensin, mutta olen samoilla linjoilla..minulla on myös edelleen nyssyköitä ja pussukoita vaikka muille jakaa, joten ihan heti ei taida olla välttämättä helpotusta luvassa:) Taitaa kyllä olla enemmän tyttöjen juttu, Isoveli meillä ainakaan ei ole moista koskaan harrastanut. Pikkuveli ottaa Neidistä kaikessa mallia, joten varmaan siksi noista tykkääkin:)

    Aamunkukka: Täällä myös rakastetaan edelleen kaikkea kivaa ja ah, niin epäkäytännöllistä nyssykkää ja pussukkaa:) Mutta tosiaan taitaa olla enemmän tyttöjen juttuja:) Setti on kyllä mainio ja monipuolinen! Ihanaa viikonloppua sinne myös!!

    Tuuletar: Voi kiitos kovasti! Palkinnot olivat kyllä tosi mieluisat!

    VastaaPoista
  6. Onpa teillä hyvää tuuria usein näissä arvonnoissa? :) Onnittelut!

    Ja kivaa alkaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Mä oon oikeasti varmaan kauhea, mutta musta muumien tavarat sais olla siellä muumitalon vieressä ja pelikortit niiden paikalla, ilmeisesti näin ei tule tapahtumaan vielä hetkeen, joskus myöhemmin erilaisten tavaroiden nyssyköihin laitto on kuitenkin suunnitelmallisempaa :)

    VastaaPoista
  8. Terhi: Kiitos!! Meillä on tosiaan ollut viime aikoina aika monesti hyvä tuuri näissä arvonnoissa. Lotossa ei kyllä sitten ole ollut ollenkaan hyvää tuuria:(

    -Anni-: Et ole ollenkaan kamala, ainakaan minun mielestä, minusta asia on myös juuri noin, tavaroilla on omat paikkansa!! Olen kyllä kolmen lapsen kanssa joutunut toteamaan, että valitettavasti muiden mielestä asias eivät aina (useinkaan..) ole niin. Ensin lapset ovat liian pieniä ymmärtämään niitä omia paikkoja ja sitten ne tulevat liian laiskoiksi (ainakin meidän tapauksessa..) laittamaan niitä tavaroita omille paikoilleen..Toivotaan, että Lottis olisi vähän meidän katrasta reippaampi:)

    VastaaPoista