perjantai 4. maaliskuuta 2011

Uusi kaveri

Sunnuntaina, kun kaivelin noita meidän kevätkamppeita tuli vastaa aika ikävä yllätys.

Pikkuveljen syksyksi ostettu haalari oli pesty loppusyksystä ohjeen mukaan nurinpäin ja jostain syystä olin siirtänyt sen myös säilytykseen nurinpäin käännettynä. Kun käänsin haalarin oikeinpäin näytti se tältä..



Päiväkodin pihalla on tuollaista kivaa punertavaa hiekkaa ja sitä on aina myös vaatteet täynnä. Normaalisti se on kyllä ihan pesussa lähtenyt.

Heitin sen ensin ihan normaaliin pesuun, mutta eipä tuo tietystikään mihinkään enää säilytyksen jäljiltä lähtenyt.
Sitten ajattelin, että laitan siihen tahranpoistoainetta, mutta pesuainekorista löytyi tällainen.

Olen joskus aikoinaan kokeillut sellaista nestemäistä sappisaippuaa, enkä saanut sillä mitään tahroja pois ja siksi oikeastaan ihmettelen, miksi olen tuon sappisaippuapalan ostanut.

En ihmettele enää.
Olen saanut uuden kaverin pyykkipäiviksi:)
Ja meillähän pyykätään ihan joka päivä..



Pyllypuoli lähti ihan kokonaan puhtaaksi, polviin jäi saumoihin aavistus punaista, saattaa ollaa, että oli jo syksylläkin..

Voin siis suositella teillekin uutta kaveria;)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Meillä jännitetään kovasti, pääseekö Neiti luistelukisoihin,
kun reväytti jalkansa viikolla harkoissa..
Pidetään peukkuja, että paranee sunnuntaiksi:)

14 kommenttia:

  1. Wau!
    Tota Meille Heti!
    Olen paljon kuullut sappi saippuasta, mutta missään ei ole silmään osunut joten ei ole tullut ostettua.
    Mutta nyt on kyllä pakko hommata :)
    Tsemppiä neidin paranemiseen sekä mahdollisiin kisoihin!

    VastaaPoista
  2. uskomatonta ! vannon sappisaippuan nimeen, mutta yleensä se auttaa vain tuoreisiin tahroihin

    VastaaPoista
  3. Sepä hyvin puhdistui!

    Toivottavasti pääsette kisoihin. Meillä jännätään pääseekö vanhempi poika jalkapallomatsiin huomenna, kun on saanut ikävän kuuloisen yskän. Ensi yö näyttää missä mennään.

    VastaaPoista
  4. Vau, tätä meillekin!

    Pidän peukkuja että pääsette kisoihin! :)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä puhdistui hienosti! Täytyypä muistaa jatkossa tällainen vinkki, kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Minä olen myös kuullut todella paljon positiivista tuosta sappisaippuasta palana. Ikinä ei ole vain silmiin missään sattunut. Täytyy kyllä se jostain metsästää viimeistään sitten, kun meidän päiväkotiarki ensi syksynä alkaa.

    VastaaPoista
  7. Meillä kanssa tuo sappisaippua on ihmeitä saanut aikaan :o)

    VastaaPoista
  8. Mä käytän nestemäistä viikottain ja tuotakin minulla on, mutta en ole sillä oikein saanut mitään aikaiseksi, onko se lihasvoima jolla sait tuon aikaiseksi?
    Mutta siis viime kesän pyykkäys-postauksessa sappisaippuaa mulle suositeltiin ja sen jälkeen niin paras kaveri, on uskomaton aine!

    VastaaPoista
  9. Uskomaton muutos! Mä en ole oikein saanut nestemäisellä sappisaippualla mitään irti. Olen käyttänyt sappisaippuaa myös palana ja musta on tuntunut, että se toimii paremmin.

    VastaaPoista
  10. Täällä vannotaan kanssa sappisaippuan nimeen. Sillä on lähtenyt vaikka mikä lika. Sitä en tiennytkään että sitä saa myös "kaupallisia" merkkejä, meillä on ollut vaan sitä kotimaista luontaistuotekaupasta ostettua.

    Toivottavasti pääsette kisoihin!!

    VastaaPoista
  11. -MAM-: Näyttää tämä palamalli olevan tosiaan tehokasta! Ja ostettu muistaakseni ihan tuosta lähiPrismasta. Kiitos, toivotaan tosiaan, että Neiti paranee, tuota kisaa on koko kausi odotettu..

    Anonyymi: Minulla aiemmat kokemukset siitä nestemäisestä olleet huonoja, vaikka tahra ollut tuorekin. Pala näyttää tehoavan vähän vanhempaankin tahraan:) Eli vannojien joukkoon liityn minäkin:)

    PikkuSanna: Eikös ollutkin tehokasta!! Toivotaan, että molemat pikkuihmiset ovat terveenä. Tsemppiä teille matsiin!!

    Nina: Voin kyllä suositella tosiaan! Kiitos, toivotaan parasta!!

    Johanna: Hyvin lähti tosiaan puhtaaksi!

    Saija: En tosiaan tiedä, miksi meille tuo on eksynyt, mutta tehokas näyttää olevan. Se nestemäinen oli miusta ihan tehotonta:( Prismassa ainakin noita näytti olevan, kannattaa varata tosiaan päiväkotiarkeen tuota, teilläkin oli niitä vaaleita settejä muistaakseni odottamassa.

    Pirjo: Aikamoista ihmeainetta tuntuu olevan:)

    -Anni-: Onkohan meillä tosiaan tekniikassa joku ero, kun minä en sillä nestemäisellä ole saanut mitään aikaan..? Olen varmaan sitten käyttänyt raakaa voimaa..ahkerasti ainakin sitä tahroihin hieroin.

    - M -: Minustakin oli kyllä uskomaton! Meillä on siis varmaan sama tekniikka, kun minäkään en sillä nestemäisellä ole mitään saanut aikaiseksi..:)

    Monalisa: Vannojien joukkoon liityn minäkin nyt! Meillä oli aiemmin sitä samaa luontaistuotekaupan nestemäistä (Sonett tai jotain), mutta sillä ei kyllä meidän tahrat irronneet. Olisikohan tässä sitten koostumus vähän erilainen?
    Toivotaan tosiaan, että Neiti pääsee kisaamaan! On hänelle melkein elämää suurempi juttu nyt. Palaan asiaan viimeistään alkuviikosta.

    VastaaPoista
  12. Vau! Meillekin tuota! Meillä myös ollut nestemäistä, mutta en ole ollut siihen täysin tyytyväinen, tuo kuintekin näyttää hyvältä.
    Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Sappisaippua on ihan parasta =) Näin poikaperheessä sitä ilman ei tultaisi toimeen ollenkaan =))

    VastaaPoista
  14. SiniK: Suosittelen kyllä tosiaan!! Nestemäinen ei minustakaan toiminut hyvin, mutta tämä tuntuu toimivan! Siellä niitä Prismassa oli:) Aurinkoista laskiasta teillekin, toivottavasti olette jo kunnossa!

    Hele: Tämän palamallin myötä olen kyllä tosiaan samaa mieltä!! Pojilla tosiaan aina sattuu ja tapahtuu..tosin meillä on kyllä viime aikoina tuo Neitikin kunnostautunut tässä sotkemispuolessa ihan kiitettävästi..

    VastaaPoista