sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Maailmanmatkaaja

Muistaakohan joku vielä,
kun postasin pari kuukautta sitten,
kuinka ihanasta joululahjakassistani irtosi nuppi?

Asia hoitui Mulberryn liikkeen kanssa
oikein sujuvasti
ja laukku lähti korjaukseen Englantiin heti samalla viikolla.

Arvio korjauksen kestosta oli aika isolla haarukalla 4 - 12viikkoa.

PikkuSanna oli omansa saanut samaisesta operaatiosta neljässä viikossa,
minun laukullani matka kesti hieman kauemmin,
7 viikkoa.

Onneksi sain aarteeni kuitenkin kotiin kesäksi:)


Nyt on nuppi paikoillaan ja toivotaan että hetken pysyykin:)
Uusi nuppi on huomattavasti jäykempi, vanha oli alusta asti vähän "hölskyvä"

Uuden fobinkin sain
ja opin uuden termin,

vanha kun meni jo aiemmin korjaukseen
(siitä lähti heti ompeleet purkaantumaan).
ja se katosi sillä matkalla.

Ehdin odotellessani ostamaan laukkuun matsaavat kengätkin,
joilla nyt kelpaa lomailla.
Tosin väri ei ihan mennyt nappiin,
vaikka minulla piti olla se absoluuttinen värisilmä ja -muisti..

Mutta nyt on kassi taas kasassa ja kotona.
Toivotaan, että seuraava matka sillä olisi ihan perheen parissa:)

AURINKOISTA SUNNUNTAITA!!

7 kommenttia:

  1. Mä olen huomannut että mitä kalliimpi laukku/kengät on niin sen helpommin sujuu ns. takuukorjaus.Mukavaa että laukku on kotona perheen parissa :D

    VastaaPoista
  2. Hienoa, etä laukku pääsi onnellisesti takaisin kotiin priimakunnossa!

    Mulla on kauhea Mulberry kuume :).

    VastaaPoista
  3. No kyllä kesti, mutta onneksi sentään priimakunnossa palasi kotiin!

    Huolissani olen nyt minäkin tutkaillut noita lukkoja, varsinkin kun tuppaan pakkaamaan laukut aina liian täyteen ja "venytän" läpät väkisin kiinni.. Kohta saan varmaan minäkin sen lukon rikki, nouu!

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä melkoisen pitkä korjausaika, mutta hyvä että tuli primakunnossa takaisin. Mä löysin kanssa pitkästä aikaa uuden laukkuhimotuksen. Jäänee toistaiseksi haaveilun tasolle...

    VastaaPoista
  5. Anne: Kyylä se vaan noin tuntuu menevän, kalliimmilla tuotteilla on yleensä paremmat takuut, mutta taitaa kyllä olla aina vähän isommat vaatimuksetkin sen laadun suhteen! On kyllä kivaa saada laukku taas käyttöön:)

    Saija: Kivaa on, kun se on taas kotona:) Mulla on krooninen Mulberry -kuume;) Onkos sinulla joku tietty malli kiikarissa..?

    -Jassu-: Kyllä tosiaan kesti, olisi saanut nopeammin minusta tulla;) Minä olen vähän samanlainen "venyttelijä", aina kassit täynnä tavaraa (joista puolet ihan turhaa..), mutta tämä korjattu lukko on kyllä tosi tukevan oloinen, kestää varmaan vähän venyttelyäkin. Jos lukkosi tuntuu löysältä, käy ihmeessä tsekkauttamassa se!

    - M -: Minusta aika oli tosiaan aika pitkä, itse työ tuskin on montaa tutia vienyt, mihinköhän lie loppuaika kulunut..Tuo himotushan kuulostaa mielenkiintoiselta..saammekohan kuulla siitä..?

    VastaaPoista
  6. Ei mitään tiettyä, mutta multa puuttuu tää Oak väri kokonaan. Eli varmaankin jotain tässä sävyssä.

    VastaaPoista
  7. Saija: kommenttisi meinasi vallan jäädä huomaamatta. Olin ihan varma, että sinulla on vaikka mitä oak-sävyssä:) Innolla jäämme odottamaan, millainen oak-ihanuus sinulle löytyy:)

    VastaaPoista