Olin viime talvena kerrankin kamalan reipas
ja hamstrasin toppavaatetta Pikkuveljelle täksi talveksi oikein urakalla.
Olen ollut pitkään todella huono ostamaan ulkovaatetta jemmaan,
koska isompien lasten vauva-aikana kokoarviot menivät ihan metsään.
Ja uusissa mallistoissa on aina kuitenkin jotain vielä ihanampaa..
Ver de Terren ulkovaatteet löysin pari talvea sitten
ja niihin ihastuttiin meillä kovasti.
Merkillä näyttää mallistot ja värimaailma pysyvän
jotakuinkin samanlaisina vuodesta toiseen,
joten viime talvena ajattelin ottaa riskin
ja ostaa haalarin Pikkuveljelle jemmaan.
Ver de Terren mallistossa on aika monta ihanuutta,
jotka ovat olleet niin suosittuja, että ne ovat loppuneet silmänräpäyksessä.
Mekin jäimme viime vuonna ilman ihanaa Powder rose -untuvatakkia,
onneksi löytyi sentään musta
varasin koko porukalle hyvissä ajoin viime tammikuussa untuvatakit.
Viime viikolla Keinuhevosesta saapui ihana lähetys.
Viikonloppuna oli tarkoitus sovitella
ja katsastaa oliko viime talven kokoarviot menneet kohdilleen.
Pienoinen pelko oli, kuinkahan mahtaa käydä,
pikkumies kun on kasvanut todella paljon kesän aikana.
Onneksi kuitenkin kaikki olivat sopivia.
Voin siis todeta,
että ehkä voin sittenkin ostaa jemmaan
ja suunnitella jo tänä vuonna ensi talvea:)
Tämä talven malliston untuvaparka Mocca -värissä ja mustat toppahousut.
Sama takki tulossa vielä Isoveljelle. Taitaa päätyä kauppatakiksi veljeksille.
Pikkuveljen setti on juuri oikean kokoinen tulevaan talveen.
Jemmaan ostettu haalari Shadow -värissä.
Koko oikein passeli, menee varmaan koko talven.
Tarkoitus oli ottaa sovituskuvia,
mutta leivästi kuumeinen poika ei ollut oikein sovitustuulella,
eikä äiti riittävän nopsa kameran kanssa.
Ja asusteista ei taas ole hajuakaan.
Haalarin olemassaolo muistui mieleen vasta hetki sitten ja
untuvatakin vuorin oranssi väri pääsi yllättämään..
Olisko jollain taas hyviä ideoita?
Minusta tuo oranssi vuori on kiva lisä. Itse yhdistäisin oranssiin pipoon, mutta en tiedä onko se teille liian kirkas.
VastaaPoistaHarmi kun vdt on aika harvassa suomalaisessa putiikissa tarjolla. Tahtoisin vauvalle mustan tai harmaan haalarin, mutta suomalaiset kaupat myy 74 ja 80 koossa vain vaaleanpunaista ja ruskeaa. Vähän on siis pohdinnat vaiheessa täällä.
Oranssi pipo olisi kyllä kiva, toisi vähän piristystä:) Valmiina ei taida mistään saada ja lankojakin voi olla haasteellista löytää, oletkos jossain oranssia bongannut?
PoistaAinakin cascadella on hyvä oranssi. Se merinovilla ei kutita. Perus villaversio kutittaa meidän herkkahipiäisiä. Saatavuudesta en tiedä mutta ainakin villavyyhti ja titityy myyvät.
PoistaKiitos vinkistä, merinovilla kepaa, tavallinen villa ei meidänkään herkkähipiöille kelpaa:)
PoistaVdT:tä ei tosiaan ole kovin monessa paikassa tarjolla, vaikka minusta ovat kivoja ja klassisia. Laatukin on meidän kokemuksen mukaan hyvää. Tummanharmaata löytyy Keinuhevosesta, mutta ei pienissä koissa, Livarosasta löytyy koossa 1, onko sekin liian iso? Se harmaa on ihanan värinen!
VastaaPoistaMä olisin halunnut pojalle samanlaisen VdT:n parkatakin, ei-untuvaversion, mutta niin pieniä kokoja ei vissiin moccassa tehdä tänä vuonna :-( Ja toi haalarin siniharmaan sävy on kaunis. Ko väriä ei taida ollaa millään merkilllä tänä vuonna valikoimissa. Viime vuonna oli myös MaT:lla aika samanlainen sävy ja hieman harmittaa, etten jemmaillut sitä pojalle...
VastaaPoistaAi sitä ei saa pienenä, harmi. On kyllä tosi kiva! Tänä vuonna VdT:llä koot taitavat muutenkin olla vähän niin ja näin, esim. sitä tyttöjen untsikkaa ei tehtykään kuin 10 kokoon asti. Onneksi oli mitoiltaan isompi, kuin viimevuotinen. Haalarin sävy on ihana, joskun meitin, etä aika arka alaosasta..Meillä on kevääksi samaa sävyä MaTin takki, löysin hiljattain jostain alesta. Sopii kivasti noille blondeille:)
PoistaIhana väri tuo shadow!ja voi tuollainen parka on pojilla niin söpö!
VastaaPoistaShadow on kyllä kaunis väri, sopii tuollaisille vaaleille tosi hyvin. Ja parka on kiva, söpö pienellä ja kiva myös vähän isommalla:)
PoistaKyllä kelpaa lumikelien tulla, tykkään! Tosin kakistelisin kanssa sen hupun värin kanssa, tuollaiset yksityiskohdat ei aina oo niin kivoja, mut nettikauppojen kuvissa usein huonosti kuvattu.
VastaaPoistaJuu, näiden vuoksi on kiva odotellakin talvea:) Pieni ylläri tuo hupun väri oli, mutta ehkä siitä selvitään;) Me tilattin tämä jo viime talvena, joten kuvia ei ollut, muta tuo on totta, aina tällaisia yksityiskohtia ei nettikauppojen kuvissa näe. Nytkin mietin, että onko siinä peruseskimomallissa sama oranssi vuori, kun ainakaan nettikauppojen kuvissa se ei missään pilkota..
PoistaOij, tykkään kovasti! Millaisia ovat mitoitukseltaan, esim. niska-haara: reilu vai lyhyt?
VastaaPoistaKerjäiskös nuo niitä iiiihania Huttelihutin pipoja kaverikseen?
Täälläkin tykätään kovasti:)
PoistaHaalarissa on niska-haara -mitta minusta aika reilu. Leveyttä on kyllä selvästi enemmän, kuin esim. Ticketillä, malli ehkä vähän sellainen "pallomainen", koska vyötäröllä ei ole mitään kiristystä.
Huttlihut -pipot voisivat olla kyllä kivoja, pitääkin tutustua tarjontaa tarkemmin!
Ihania ovat! Voisin itsekin harkita muuten, mutta vastustan turkiksia henkeen ja vereen ja siksi en noita meille kelpuuta. Se karvaton versio ei vain ole yhtä kaunis. Onneksi muut merkit käyttävät pääosin tekokarvaa.
VastaaPoistaIhania kyllä ovat:) VdT:llä tosiaan on myös karvattomia versioita, mutta kyllä se karva tekee oman kivan säväyksen noihin. Itselläni ei ole turkiksia mitään vastaan (johtunee ehkä siitä, että suvusta löytyy turkisalalla työskenteleviä..), mutta ymmärrän hyvin, jos niitä ei halua käyttää. Onneksi nykyään on tosiaan hyviä tekoturkiksia tarjolla:)
PoistaHyvin meni kokoarviot sitten kohdilleen! :) Noi on kyllä niin kauniita takkeja ja haalareita että. Oranssi-beigeen tai oranssi-mustaa yhdistäisin minäkin, joko puikoilta (kuka osaakaan :)) tai tilattuna joltain käsityöläiseltä.
VastaaPoistaJuu, kerrankin meni nappiin! VDT:T ovat kyllä kauniita, jos tuollaisesta hillitystä tykkää. Oranssia taitaa tulla, kunhan vaan ehtisi.
Poista