sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Iso hinta, iso ilo (toivottavasti)

Olin jonain heikkona hetkenäni luvannut ostaa koko porukalle sellaiset joulukalenterit, kun kukin haluaa. Ensi vuonna koitan taas muistaa olla lupaamatta.
Alunperin Isoveli ei halunnut kalenteria ollenkaan, Neiti halusi jonkun Barbikalenterin ja Pikkuveli Muumikalenterin.
Loppujen lopuksi perjantaina käveltiin kaupasta ulos kolmen Legokalenterin kanssa.



Neiti on innostunut viime viikkoina Lego Frendseistä kovasti,
Pikkuveljellä on ollut kolme vimeistä joulua Muumikalenteri ja todettiin, että hahmot ovat edelleen kutakuinkin samat, eikä tarvetta viidennelle yksinäisten vuorten Hemulille -tai viisinäisten vuorten Hemulille, kuten Pikkuveli asian ilmaisi - välttämättä ollut.
Ja pitihän Isoveljenkin sitten tasapuolisuuden nimissä kommetti siis häneltä, saada myös omansa.

Vaikka Prismassa olikin asiakasomistajaviikonloppu ja loppusummasta sain aleprossat, kyllä hinta 63e vähän hirvitti, 
siis  63e JOULUKALENTEREISTA!!
Toivottavasti sisältö on sitten hinnan väärti.
 
Isoveljellä on monen jouluna ollut Legon kalenteri
ja kyllä sieltä kivasti on tullut kokoamista joka aamuksi.

Onneksi kalentereilla on nyt jo leikitty koko viikonloppu innokkaasti,
Neiti ja Pikkuveli on saanut niistä hienot taustat leikkeihinsä.
Isovelikin on koittanut välillä osallistua,
 mutta hänet on heitetty nopsaan pois,
Star Warsit ovat kuulemma liian äänekkäitä.
Onneksi muut Lego-ukkelit ovat hiljaisempia..?!

 
 




Löytyykö muissa perheissä jo joulukalenterit?

 
P.S. Muistakaa osallistua Viivi&Viktor-LAHJAKORTIN arvontaan!
 
KlikKlik tästä tai sivupalkista

14 kommenttia:

  1. Meillä on viime vuodelta jemmassa yksi PaaPii paperikalenteri :) En taida muuta ostaa, ellei sitten joku muu osta pojalle.

    VastaaPoista
  2. on kyllä kalentereilla hintaa, meillä on valmiina joku viime vuonna alesta ostettu hellokitty kalenteri, mutta tuo muumikalenteri vois olla kiva kun pukinkonttiinkin on eksynyt muumitalo. Toki joku kuvakalenteri löytyy ja kyllähän suklaakalenteri pitäis hankkia:)

    VastaaPoista
  3. Joulukalenteri ei tullut halvaksi meilläkään tänä vuonna koska teetin sellaisen kankaisen taskukalenterin ompelijalla. Meillä on aiemmin ollut puinen joulukalenteri jossa on pieniä laatikoita, mutta viime jouluna huomasin että se on liian pieni kolmelle. Tämän uuden kalenterin taskuun mahtuu jokaiselle oma yllätys, mutta ne pitää velä tietenkin ostaa erikseen!

    VastaaPoista
  4. Meillähän on tuo sama valikoima - vielä pitäisi 2veelle keksiä jotain (viime vuonna oli silloin 3veellä Muumi-kalenteri, joten ei viitis sitä taas hankkia)... Noh, vielä hetki aikaa miettiä :)

    VastaaPoista
  5. Meillä kun on vain yksi kalenterin saaja, niin olen hankkinut toivotun kalenterin sen enempiä miettimättä. Tänä vuonna on jo valmiina jemmassa tuo samainen Lego Friends ja lisäksi, himputti vieköön, lapsi muistaa meillä olevan myös sellaisen lokerikko kalenterin johon pitäisi keksiä itse täytettä...

    VastaaPoista
  6. Siis meillähän on tuo sama setti... Mies oli sitä mieltä että tyttökin tarvitsee omansa. Nyt on siis star wars ja city pojille vuoroaamuin avattavaksi ja miehelle friends :)

    Montakohan friends juttua meille ehtiikään rantautua ennen kuin tuo tyttö niistä mutään ymmärtää.

    Mulla alkaa olla mittari vähän täynnä noita legoja...

    VastaaPoista
  7. Ai niin, se kalenterikin pitäisi ostaa. Meillä tulee neidille pet shop kalenteri ja poitsu on vielä niin pieni, ettei tarvitse romu kalenteria, eiköhän noita saa ostella vielä ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  8. Tänään juuri ostin 2 kpl noita Lego Star War kalentereita. Kolme olisin halunnut ostaa, mutta esikoinen halusi äidin ja tontun joulusukan, joten tänä vuonna saan maksaa reilusti kalentereista ja sitten vielä pakertaa yhden joulusukan. Winner takes it all :)

    VastaaPoista
  9. Mä olen niin toivoton, että en taaskaan ole hankkinut kalenteria ajoissa saatikka miettinyt Nisseen meneviä yllätyksiä. Aina ollaan liikenteessä sitten marraskuun vika päivä.

    VastaaPoista
  10. Meillä on 7.v neidille samainen lego friends kalenteri. Aiempina vuosina on ollut suklaakalenterin lisäksi playmobil-kalenteria ja itse täytettävää kalenteria, joka on tullut aina kaikista kalleimmaksi. Tämä 20e tuntui siis edulliselta :D.

    VastaaPoista
  11. Sama juttu! Kaupassa kauhistelin hiljaa mielessäni, kuinka kalliita ne on. Jopa Kinderin suklaakalenteri (jonka poika onneksi valitsi sittenkin Legon sijaan)maksoi 15€! Kuopus ei vielä tajua suklaan laadun päälle, kunhan vaan on hieno kuva: Hello kitty 3,95 :)

    VastaaPoista
  12. Viittinkö edes sanoa? :) Meillä tytöt halusi ehdottomasti vain Pikku Myy -suklaakalenterit, Salesta, hinta 2,19 eur/kpl =) Kerrankin jossain asiassa pääsin halvalla (ja helpolla). Tosin meiltäkin löytyy se pussikalenteri, viime vuonna Ellokselta ostettu, kai ne senkin muistaa joten pitäis kai alkaa miettimään että mitä yllätyksiä siihen :P

    VastaaPoista
  13. PikkuSanna: :) Vai on teidän neisillä jo omansa:) Taitaa olla aika hyvät Friends setit valmiina hänellä, kun se aika tulee, että niillä leikitään:) Kyllä meilläkin itseasiassa tuo pikkuveljen City on vähän iskänkin, hän "hieman" lobbasi sitä pojan päähän ennen kalenterienostoreissua:) Ja juu, täällä ollaan myös vähän kyllästytty noihin Legoihin..

    Kirsi: PetShop -kalenteri oli meilläkin Neidin yksi vaihtoehto, mutta Lego vei voiton. Ja juu, ehdottomasti kannattaa välttää viimeiseeen asti näitä roinakalentereita..niitä ehtii kyllä vielä ostella:)

    Rva Kepponen: :) Se kolmas Lego olisi voinut kyllä olla äidille helpompi vaihtoehto, mutta tuo teidän joulusukka kuulosti aivan mahtavalta! ehkä minäkin ensi vuonna:)

    Saija: Ostettavan kalenterin voi hyvin hoitaa vähän viimetingassakin, mutta se Nisse kyllä taitaa vaatia vähän enemmän yritytä, siksi se ei sittenkään ehkä minulle sovi, vaikka sellaisista haaveilen:) Mies nauroi viime vuonna tuskailujani ja totesi, että voin sellaisen sitten hankkia ehkä hänelle vanhoilla päivillä, ellei satu lapsenlapsia heti tulemaan:)

    Mari: Noi Friendsit taitaa olla aika suosittuja:) Mä olen aina vähän miettinyt tuota kustannuspuolta tuossa täytettävässä kalenterissa..jotenkin voisin kuvitella juuri noin, että se tulee kuitenkin kalliimmaksi.




    VastaaPoista
  14. Johanna: Eikös olekin kamalan hintaisia! Minusta hinta on noussut viime vuodesta taas aika roimasti. Meillä ei edes katseltu suklaakalentereita, mutta kyllä 15e sellaisesta kuulostaa myös hurjalta!! Hello Kitty on ihana ja just passeli teidän neidille ♥

    Terhi: Ole tyytyväinen, että PikkuMyt kelpasi, varsinkin jos sinulla on vielä täytettävätkin kalenterit. Olisi muuten kiva kuulla vinkkejä, mitä sinne laitat täytteeksi! Jos vaikka ensi vuonna saisin aikaiseksi:)

    VastaaPoista