tiistai 20. marraskuuta 2012

Prisman apinat

Käyn nykyään aika usein paikallisen kauppakeskuksen isossa Prismassa hoitelemassa ruokaostokset, kun odottelen lapsia jäähallilta.
Usein aikaa on kuitenkin aika vähän tunnin jää, joten en ole pitkään aikaan katsastanut lastenvaateosastoa sen tarkemmin.

Viime viikolla joulukalenterinhakureissulla Neiti bongasi yllättäen yhden hyllyn päädystä suosikkinsa Paul Frankin apinat.
Tarjolla oli alusvaatteita sekä yöpukuja.
Aluspaidoista ei löytynyt oikeaa kokoa, eikä tylsä äiti ei suostunut ostamaan yöpaitaa
(ehkä pukinkonttiin ostetaan).

Alushousut kuitenkin suostuin ostamaan ihan tarpeeseen molemmille,
sekä Neidille,
että Pikkuveljelle, joka on ollut Neidille vähän kateellinen hänen apinoistaan.

Aika kiva, että suosikkijuttuja löytyy nykyään ihan ruokakaupastakin:)




Samalla reissulla napattiin mukaan läjä leggareita. Luisteluporukan yksi äiti oli ne aiemmin bongannut ja suositellut. Aivan loistavaa materiaalia, pinta aavistuksen kiiltävää ja nurjalla puolella pehmeää fleecemäistä nukkaa, ovat tosi lämpöiset ja mukavat. Materiaali itseasiassa samanlaista kuin esim. Piruetin thermo luistelutrikoissa, hinta vaan vähän toinen.. nämä 5e pari, Piruetissa about 40e pari. Eli jos tällaisille tarvetta, kannattaa ehdottomasti piipahtaa Prismassa:)



P.s. Olettehan muistaneet osallistua mahtavaan Viivi&Viktor -lahjakortin arvontaan!!
 
Mukaan pääsee sivupalkista tai tästä

5 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Taidan mennä Prismaan Piruetin sijasta tänään!
    t. yhden luistelijan äiti

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti teille löytyi omat:)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun iitsit vinkata, mekin käväistään Prisman leggarihyllyllä (ei kyllä luisteluun vaan ihan arkeen), kiitos

    - Anni A.

    VastaaPoista
  4. iitsit = viitsit ;)

    - A.A

    VastaaPoista
  5. Kiva, jos vinkkauksesta oli hyötyä! Meilläkin ostettiin noita sekä arkeen, että sinne jäälle.

    VastaaPoista