torstai 2. tammikuuta 2014

Lomaillaan

Joulu meni ja vuosikin ehti vaihtua uuteen.
Me jatkamme vielä tovin lomailua ja koitamme todella nauttia siitä huonoista keleistä huolimatta. Kyllä tämä loma vaan on niin ihanaa!
 
 
 
Paljon ollaan oltu kotona ja nautittu kiireettömyydestä, toistemme seurasta ja jouluisesta kodista.
 

Ja tietysti hyvästä ruuasta hyvässä seurassa vähän liikaakin..

 
Lapset ovat tietysti nauttineet täysin siemauksin joululahjoistaan, joita tällä kertaa Pukki toi aika maltillisesti.
Koska ulkoilu on jäänyt surkean kelin vuoksi aika minimiin ja harrastuksistakin on ollut vähän enemmän ja vähemmän lomaa, on energiaa lapsilla ollut välillä vähän turhankin kanssa.


 Ollaan välillä käyty päästämässä höyryjä pihalle..


..ja vähän muutenkin tuulettumassa koko porukalla. 



Jokaisen lapsen kanssa ollaan ehditty myös viettää kivaa kahdenkeskistä aikaa ja puuhailla kaikkea kivaa pientä.



Pienestä perinteisestä lähimatkailustakin päästiin nauttimaan, siitä lisää myöhemmin, nyt pitää taas mennä kuulemma pelaamaan taas Monopolia :) Olisikohan nyt vihdoin minun vuoroni voittaa.. tuskin..

Ihanaa alkanutta vuotta 2014 kaikille!
 
- toivottavasti muidenkin vuodenvaihde on sujunut rennoissa merkeissä!

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja ihania kuvia! Tunnelmallista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia :-) Tämä 17 päivän loma koulusta & päiväkodista tuntuu todella pitkälle ainakin äidin mielestä ;-) Me käytiin tänään katsomassa Frozen elokuvaa (suosittelen!) ja maanantaina Tallinnassa, muuten ollaan oltu kotona. Esikoisella on onneksi ollut futisturnaus ja harkkoja niin on saanut purettua energiaa.
    Onnellista uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne, hyvää alkanutta vuotta!
      17 päivän loma todella tuntui ihanalta, mutta kyllä nyt tuntuu aika ankealta huomenna mennä töihin:( Toisaalta tuon energiamäärän kanavointi on olut välillä sen verran haasteellista, että kyllä hetkittäin olen töihin (rauhaan) jo kaivannutkin..
      Kivaa puuhaa teilläkin on ollut! Leffaan ei ehditty, tuo Frizen on kyllä toivelistalla, toivottavasti ehditään pian käymään se katsomassa.

      Poista
  3. Hauskaa uutta vuotta! Kuvista välittyy mukava lomatunnelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Kyllä loma oli mukava, harmi, että se jo loppuu..

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmia! Hyvää alkanutta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin itsellesi, olipa mukava "kuulla" sinusta pitkästä aikaa!

      Poista