sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kännyköitä ja keväisempää

Tänään on aurinko paistanut ja ilmassa on ollut selvästi jo kevään tuntua. Meillä ei ole enää tietoakaan lumesta, joten fiilis oli päivällä oikeasti jo tosi keväinen. Instan puolella ystäväni esitteli jo ekoja pihalla pilkottavia krookuksia, voisi oikeasti luulla, että ollaan jo keväässä!

Aurinkoisen päivän kunniaksi, kuten hän itse asian ilmaisi, Neiti valkkasi päälleen vähän keväisempää tosin tämä asu oli se kakkosvaihtoehto niiden shortsien ja topin, jotka äiti kielsi, jälkeen. H&M kevätmallistosta ostettuja väripilkkuja. Kivaa vaihtelua Neidin nykyään niin tummaan vaatekaappiin.




Olen taas vähitellen innostunut kuvaamaan, kun valoa riittää. Tartuin päivällä kameraan ja koitin vähän harjoitella säätöjä. Neonpinkit housut olivat herkullinen harjoituskohde ja niistä onkin aika liuta kuvia eri kulmista;) Yksikään ei tosin ollut kovin onnistunut, koska malli housujen sisällä ei oikein keskittynyt mallin rooliinsa, vaan räpläsi taukoamatta puhelintaan.


Kirjoittelin joskus viime syksynä lasten pelaamisesta ja ruutuajasta.
Loppusyksystä olikin vähän rauhallisempaa pelaamisen suhteen, mutta joulupukin kontista löytynyt uusi puhelin sai Neidin taas kiinnittymään ruudun ääreen aika tiiviisti.  Enää ei ongelmana ole niinkään pelaaminen, nyt on tullut tärkeäksi kavereiden kanssa yhteydenpito. On KIKit, Facetimet, WhatsUpit ja mitä niitä lieneekään, en ole enää pysynyt hetkeen kärryillä..
Yhteydenpito on jatkuvaa, taukoamatonta, puhelin piippaa ja tärisee ihan koko ajan ja pakkohan niihin viesteihin on vastata myös koko ajan.



Joulupukin tuoma puhelin sai helmikuun alussa vähän osumaa ja näyttö meni rikki. Puhelin lähetettiin korjattavaksi ja kuvittelinkin, että tuo viestittely hetkeksi unohtuu. Väärässä oli, sama homma jatkui, ohjelmat löytyvät myös tabletilta.. Vähitellen olen alkanut hermostua touhuun, mutta nyt onkin ongelmana, että miten tuota voisi järkevästi rajoittaa..? Yhteydenpito kavereihin on tärkeää ja sitä en periaatteessa halua rajoittaa, mutta nyt pitäisi saada se yhteydenpito kanavoitua muualle, kuin tuonne luuriin.

 
ONKOS MUILLA SAMOJA ONGELMIA?  TAI IDEOITA?




Neiti osti itse uudet kuoret IPhoneensa, kun puhelin palautui lasinvaihdosta perjantaina. Vähän oli äidillä sulattelemista tuossa kuosissa..




10 kommenttia:

  1. Meillä 13v juttelee kavereiden kanssa kikissä ja pelaa farmipeliä. Tietokoneelle ei ole asiaa eikä ole siihen koskaan pyytänytkään. Niin kauan kun arjen vastuutehtävät hänellä hoituu ja koulunkäynti on moitteetonta niin tsättäilköön kavereidensa kanssa. Meillä se ei ole ongelmana ainakaan vielä koska normielämä kuitenkin on hoidettu ensin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei tietokone ole niin iso ongelma kuin tuo puhelin..Meillä kyllä nykyään vähän minusta haittaa jo normihommia, eli vähän jotain rajoitusta pitäisi keksiä;)

      Poista
  2. Meillä 8-vuotiaalla samaa ongelmaa. Meillä asia on ratkottu niin, että varsinkin viikonloppuisin vietetään myös puhelimetonta aikaa, eli otan puhelimen omaan haltuuni ja pyrin myös siihen etten itse tarpeettomasti puhelinta käytä niinä hetkinä. On nimittäin koukussa itse kukin puhelimen räpeltämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puhelimeton viikonloppu voisikin olla hyvä idea! Silloin ollaan muutenkin enemmän koko perheen kanssa.
      Heh, täällä välillä vähän samaa ongelmaa myös äidillä, joten ehkä oma malli olisi paras keino tuohon vaivaan..:)

      Poista
  3. Neidillä upea ikkunaliukuasento! Meillä ei vielä some ongelmaa, mutta kyllä sekin päivä pian koittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä sitä on harjoiteltukin;)
      Ehkä teilläkin on someongelmat edessä, toivotaan, että kuitenkin vähän lievempänä kuin täällä;)

      Poista
  4. Meillä koko perhe käyttää paljon mobiililaitteita ja minun linja on että, jos koulu- ja kotityöt hoituu mallikkaasti niin ei ole tarve nykyistä käyttöä rajoittaa ja yhteydenpito kavereihin päättyy illalla viimeistään kasin ja ysin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama periaate minullakin on tähän asti ollut ja kyllä koulu- ym. hommat hoituukin mallikkaasti, mutta nyt viime aikoina on tuntunut, että naaman edessä on ihan koko ajan joku laite..

      Poista
  5. Meillä neiti ostatti eilen nuo samanlaiset neonpinkit pöksyt itselleen H&M:stä. Täällä on ainankin tällä hetkellä menossa hyvin värikäs vaihe:)
    Meillä ei tytön kohdalla tuota ongelamaa ole, hänen puhelin ja pelikäyttäytyminen on ihan kohtuudessa, mutta poika olisi nenä kiinni kännykässä koko ajan koko ajan joku soittaa tai viestejä satelee. Välillä ihan sanon että nyt puhelin syrjään edes hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin on värikäs vaihe:) Meillä on pitkään ollut todella tumma kausi ja ihan virkistävää, että nyt halutaan väriä! Housut ovat tosi kivat, joskin huomasin juuri tänään, että väri oli jo vähän kulunut polvien kohdalta:(
      Meillä ongelma on tällä hetkellä tosiaan tuolla Neidillä, Isoveljellä homma on kohtuulista.

      Poista