lauantai 6. syyskuuta 2014

Enemmän ja vähemmän sopivaa

Olen vihdoin saanut käytyä läpi useampaan eri paikkaan pesiytyneet lasten talvivaatejemmat ja olen lopputulokseen kerrankin enemmän kuin tyytyväinen.


Tunnustan olleeni menneinä vuosina aika mahdoton lastenvaateostoksieni kanssa, vähän taisi jossain vaiheessa mopo peräti karata käsistä ;) Nyt on tahti huomattavasti rauhoittunut, mutta edelleen eletään vaihetta, jossa meidän perheen lapsilla on varmasti tuplasti vaatetta keskivertolapseen nähden. Niitä jemmoja nimittäin riittää.


Toisaalta se on hyvä, kuten nyt alkusyksystä. Minun ei tarvitse vaivata päätäni uusilla toppavaatemallistoilla, riitti, kun kaivelin jemmat esille. Kaikille kolmelle löytyi sopivaa ja kelpaavaa. Ja vaikka sopivaa riittääkin kaikille, löytyi kaapista vähän pieniäkin. Niistä taitaisi olla oiva aika koittaa päästä eroon.

 
Hetkeksi vanha lastenvaatebloggaaja nosti päätään ja en voi väittää, ettenkö vähän olisi vilkaissut uusia juurijulkaistuja toppamallistoja. Onneksi mitään ihan pakko-saada -juttua ei kuitenkaan tullut vastaan. Onneksi loppukäyttäjät eivät nykyään juurikaan ole kanssani yhtä mieltä makuasioissa. Onneksi, sillä kukkaro kiittää.
 


Nyt olen vasta jotenkin herännyt todellisuuteen tässä lastenvaatteiden hinnoittelussa tai oikeastaan sen kauheudessa. Onhan se oikeasti ihan mieletöntä maksaa 200e pienen lapsen yhden talven käytettävästä haalarista saatikka takista. Ainakin pelkästään siksi, että se on jotain merkkiä. Voin omasta mielestäni sanoa aika hyvällä ja laajalla kokemuksella pari painavaa sanaa toppavaatteista. Olen tullut siihen tulokseen 14 vuoden ja kolmen lapsen kokemuksella, että hinta ja laatu eivät todellakaan kulje aina käsi kädessä. Valitettavasti.


Ainakin meille on sattunut viime aikoina luvattoman paljon huonoja kokemuksia huimasta hinnasta huolimatta. Mini Rodinin kevättakki kului parin kuukauden käytössä aivan kamalaksi, Molon haalarista kului polvet puhki parin viikon päiväkotikäytön jälkeen. Voi olla toki huonoa tuuriakin, mutta pistää vähän miettimään, mitä kannattaa ostaa. Ja erityisesti miksi, nimen vai laadun vuoksi. Ja millä hinnalla.


Hyviä kokemuksia on helppo kertoa esimerkiksi ykkössuosikiltamme Ver de Terreltä, jos unohdetaan järjettömät hinnat. Ticket ja PO.P ovat olleet myös monta vuotta luottokamaa, mutta niissäkin mallistoissa on valitettavasti hinta pikkuhiljaa kivunnut ylöspäin, mutta laatu ei ole samaa tahtia parantunut, ehkä ajoittain päinvastoin. 
  

Kaikkein positiivisin yllätys minulle vuosien varrella on ollut kuitenkin Wheat. Kolmen talven kokemuksella uskallan sanoa, että Wheatin ulkovaatteissa on järkeä. Hinta on kohtuullinen, ulkonäkö ehdottomasti loistava ja ominaisuudet huippuluokkaa sekä esittelyteksteissä että ihan konkreettisesti käytössäkin.

Viimevuotinen Wheatin kaunis ruututakki ja housut mahtuvat vielä ainakin alkutalven Pikkuveljelle, ellei tiedossa ole mitään superkasvuspurttia. Little Copenhageniin oli jo tullut tämän kauden Wheatin uutuustoppaa ja uusikin ruutukuosi näytti ihanalta.. Melkein jo tilasin isomman koon odottamaan kasvuspurttia, mutta ehkä nyt kuitenkin odotan talven alkuun ja katson, mihin sentit yltää. Ettei meillä sitten ole ensi kesänä sopivaa takkia:) Näinkin on matkan varrella käynyt..


 
Otsikkoon vielä palatakseni voin tyytyväisenä todeta, että onneksi tällä kertaa kuitenkin enemmän  sopivaa :)


Vielä kun noista vanhoista pääsisi eroon. 

24 kommenttia:

  1. Voi että! Minustakin tullut tarkka näissä asioissa. :)
    Mitäs kokoa on tytön vaatteet siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarkkuus on hyvästä näissä jutuissa, muuten maksaa helposti ihan turhasta!
      Neidille pienet vaatteet ovat pääosin 134-140cm kokoisia. Laita viestiä, jos kiinnostaa, mieluusti ne laittaisin helpoimman kautta kiertoon;) Muuten listaan ne varmaan jossain vaiheessa huutikseen, kunhan ehdin.

      Poista
  2. Laadukkainakin pidetyissä ja hintavimmissakin toppavaatteissa on tosiaan hurjia eroja ja oikeasti on turhauttavaa, kun toppavaate ei välttämättä kestä käytössä edes yhtä talvea. Saati se, että kivat ulkoilut täytyy lopettaa kun vaatteet päästävät kosteuden läpi tai eivät muuten toimi kuten pitäisi. Täytyypä tutustua Wheatiin. Minulle uusi merkki. Onneksi koululaisten ulkovaatekäyttö on jo erilaista kuin päiväkoti-ikäisten ja kasvukin hieman tasaantunut, ettei ihan jokaiseksi sesongiksi tarvitse ostaa uutta ulkovaatekertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, laatuerot ovat rasittavia, juuri kun olet ajatellut löytäneesi sen hyvän vaihtoehdon, seuraava yksilö onkin surkea:( Meillä on ollut viime aikoina juuri tuollaisia parin kuukauden päästä kamalassa kunnossa -kokemuksia ja kyllä suututtaa! Wheat on minusta kyllä kokeilemisen arvoinen. Ja todella, isommat lapset kasvavat onneksi hitaammin, aina ei koko porukan kaikkia tarvitse uusia.

      Poista
  3. Mielestäni kaikki talviulkovaatteet ovat törkeän hintaisia, meille yksi haalari maksaa noin puolet kuun ruokabudjetista... Kuitenkin halpojen ei uskoisi kestävän, muttei kokemuksesi mukaan myöskään kalliit? Olisi kiva löytää joku halpa ja toimivakin merkki. Onko kellään kokemuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lasten ulkovaatteiden hinnat ovat kautta linjan nousseet huimiin lukemiin, tuskin markka-aikaan kukaan olisi kuvitellutkaan laittavansa haalariin 500mk ja nykyään ei alle sadan euron tunnu enää saavan mitään. Olen tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen, että nykyhaalareiden ominaisuudet ovat jo niin lähellä toisiaan kaikissa hintaluokissa, että laadun näkökulmasta ei sitä kallista kannata ostaa. Minusta järjellä ajateltuna kalliin haalarin ostoperuste on ainoastaan ulkonäkö, malli tai merkki, ei todellakaan laatu. Laatuun helposti aina vedotaan, mutta en todellakaan usko, että kahdensadan haalari on puolet laadukkaampi kuin satasen!
      Meillä on edullisista merkeistä Name Itin ulkovaatteista välikauden osalta hyviä kokemuksia, eli ainakin niitä voin suositella. Katsoin, että Name Itin haalari maksoi vain reilut 50e. Samoin Lenne ja Jonathan ovat osoittautuneet kestäviksi, niiltä on meillä ollut toppahousuja ja kestäviä ovat olleet ja hintakin kohtuullinen. Muita hyviä merkkejä kuulisin minä myös!

      Poista
    2. Minä suosittelisin myös Jonathania, ja esim nyt on vk-kamat alessa =) kuorihousut oli 25e luokkaa ja rukkaset vitosen

      Poista
    3. Kiitos Kippuralla, sanaa mieltä olen, Jonathan on hyvälaatuista ja minusta aika usein löytyy hyvin aleista, normihinnat sielläkin kyllä nousseet selvästi :(

      Poista
    4. Kiitos vinkeistä! Kävin katsomassa Name Itin liikkeestä, ei ollut noita 50 e haalareita (ainakaan vielä). Oli "farkkuhaalaria" joka maksoi muistaakseni 89e. Täytyy mennä Jesper ja Junioriin katsomaan Jonathan haalareita, jospa ne hinnoiltaan olisi sopivat.

      Poista
    5. Kiva, jos sait vinkkiä! Name it:in omasa verkkokaupassa näytti tuota 59e haalaria olevan useammassa värissä ja kuvauksen mukaan on vedenpitävä. Tässä linkki siihen: http://nameit.com/name-it/whole-suits/kids-wind-snowsuit/13098418,en_GB,pd.html?dwvar_13098418_colorPattern=13098418_Black&forceScope=
      Itse en ollut aiemmin huomannut,että merkillä on oma verkkokauppa, joka toimittaa Suomeen!
      Toivotaan, että teille löytyy sopiva haalari sopivalla hinnalla!

      Poista
  4. Kiitos tästä, oli hyvä postaus. Ja tosiaan, on ne osa järjettömissä hinnoissa. Ja hinta-laatu suhdekaan ei vakio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja;) Hinnat ovat kyllä järjettömiä, samoin laatuvaihtelut.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus ja niin totta. Kyllä nuo hinnat ovat ihan törkeitä. Sitten pitää olla ulkoiluun ja parempaan menoon ja ehkä mielitekojen mukaan vielä parit ylimääräiset ja se kaikki kertaa lapsiluku, niin ollaan jo melkoisissa summissa. Meilläkin löytyy aina aika kasa ;) Tänä vuonna ostin Zarasta B:lle ihanan parkan, mutta kyllä nuo Vdt:t aiheuttaa mulle aina sydämentykytyksiä, niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia:) Hinnat ovat kyllä huimia ja tuntuu, että joka kausi vaan nousevat. Eikä noita edullisia vaihtoehtoja tunnu kovin paljon enää olevan. Kyllä niitä vaatteita isossa perheessä määrällisesti kertyy helposti aika lailla ja kun miettii niille hinnan..hui!
      Noita siistimpiä kaupunkimenoihin käytettäviä vaatteita tuntuu helpommin löytävän edullisemmin, juuri esim. Zarasta, mutta ne pakolliset hankinnat kunnon ulkoiluun ovat ne, mitkä helpoiten loven kukkaroon tekevät.
      VdT:t ovat kyllä ihania, aiheuttavat täälläkin aina sydämentykytyksiä (niin ulkonäkönsä kuin hintansakin puolesta;))

      Poista
  6. Kenkiä ja vaatteita on yllättävän paljon, mistä niitä aina kertyykin. Itse olen muutaman kerran ostanut Ticetin sekä 8848 vaatteet ja niihin ollaan oltu mielettömän tyytyväisiä. Varsinkin pojan käytössä ei tahdo vaatteet kestää ehjinä kuukautta pidempään ja sit kun talvella ulkoilaan montakertaa koulupäivän aikana on tärkeää että vaate pysyy suht kuivana. Kyllä vaatteiden ja hyvien kenkien osto on taitolaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useamman lapsen perheessä todellakin vaatteiden ja kenkien määrä on huima (ainakin meillä..), ehkä tämä Suomen ilmasto myös tuo lisävaateita eri vuodenaikojen muodossa vaatekaappien varusteluun.
      Ticketit ovat meillä olleet myös tykättyjä, mutta niissäkin hinta on kyllä pikkuhiljaa noussut ja osassa laatu valitettavasti heikentynyt. 8848 onkin vieras merkki minulle, pitääkin tutustua tarkemmin!
      Pojat ovat varmaan tyypillisesti haastavia käyttäjiä, tosin kyllä meillä tuo Neitikin aikamoinen suhari on ja polvet kovalla koetuksella..:) Hyvin kiteytetty, taitolaji todellakin!

      Poista
  7. Löysinpä eloisan blogin :). Meillä on kolme poikaa, joille saa mahtavasti kierrätettyä hankitut vaatteet. Tai ainakin siltä osin, kun vaatekappale selviytyy ehjänä seuraavalle. Hinta ja laatu eivät todellakaan kulje aina käsi kädessä, eikä mikään merkki ole automaattisesti laadun tae. Ulkovaatteista ehkä Ticketin asujen kanssa meillä on ollut paras tuuri :). Terveisin uusin lukijasi http://nainentalossa.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Nainen Talossa, mukava, kun löysit tiesi tänne!
      Teidän kolmikko onkin aikamoinen testikenttä laadun suhteen!
      Meillä on kierrätyksen kannalta haasteellinen kolmikko, poika-tyttö-poika. Neiti ei ole juuri koskaan suostunut käyttämään mitään isoveljen vanhaa, ovat aina väärän värisiä ja/tai -mallisia;) Neidin jäämistö taas on ollut sitten liian tyttömäistä nuorimmaiselle ja isoveljen vanhoja en ole jaksanut kaikkia pienimmälle edes säästää, ikäeroa on kuitenkin 8 vuotta. Eli aika usein on ostettu kaikille valitettavasti uutta:( Erittäin epäekologista siis.
      Olen kyllä valitettavasti viime aikoina joutunut toteamaan monesti, että vaikka kierrättäminen olisi mahdollista oman perheen sisällä ei se olisi onnistunut, kun yksi lapsi on saanut vaatteen käyttökelvottomaksi jo yhden kauden aikana. Tottakai poikkeuksiakin löytyy, mutta niissä ei hinta ole ollut välttämättä se isoin. Eli enää en kyllä kalliita ostoksia suostu perustelemaan ainakaan laadulla;)

      Poista
  8. nuorin aloittaa huomenna päiväkodin! yleensä sitä pitää ostaa vaikka mitä, mutta jemmahasteri ilmoittaa että osti vain kurahousut-isommilta ei ollut jäänyt ehjiä. löytyi haalaria, sadetakkia, parit takit+housut, 15 pipoa, parit vkrukkaset, reppu, goret, kumisaappaat, velourhousuja+trikoopaitoja vino pino.
    joten päiväkodin aloituskustannukset oli 8.9e, kun ne kurahousutkin oli -25% ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau, sullahan on todella hyvät jemmat! Se on kumma, kuinka sitä tavaraa kertyy pikkuhiljaa mielettömät määrät, olenkin koittanut kokonaan lopettaaa jemmaostelut, että vaatemäärät pysyisivät jossain tolkussa. Mutta on niistä jemmoista sitten joskus hyötyäkin;)
      Toivottavasti päiväkotiura on alkanut hyvin!

      Poista
  9. Näin juuri, samoja huomioita täällä! Kiva vinkki tuo wheat, laitan korvan taakse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näin olekin;) Kannattaa kyllä Wheat katsastaa, minusta ainakin loistava hinta-laatu -suhde!

      Poista
  10. Mitä teiltä löytyisi 134 koosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      134cm löytyy tyttöjen vaatteita. Nyt en ihan tarkkaan kokoja mjuista, mutta luulisin, että musta Ticketin toppatakki, Lila VdT lyhyt untsikka ja harmaa tikkitakki sekä Monnalisan roosa rusettitoppis ainakin ovat tuota kokoluokkaa, kuten myös Monnalisan ja Zaran villakangastakit. Jos kiinnostaa tarkemmin, laita viestiä, osite löytyy sivupalkista!

      Poista