sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen rauhaa

Tänä vuonna pääsiäinen tuli minulle vähän liian nopsaan. En kaiken kevätkiireen keskellä tajunnut kunnolla katsoa kalenteria ja pääsiäisvalmistelut jäivät vähän viime tinkaan. 


Pääsiäisruohot istutettiin vasta viime viikolla ja ne alkavat vasta vähän vihertää:)




Onneksi koulussa ja iltapäiväkerhossa oli ruoho-asiat hoidettu ajallaan ja meilläkin vähän vihertää;)


Juhlimme viime viikonloppuna Pikkuveljen 8-vuotissynttäreitä ja koti on edelleen koristeltu juhlakuntoon, pääsiäsikoristeita en ehtinyt kaivella esille. Onneksi kukilla saa sopivasti pääsiäistunnelmaan.



Kaipa ikä alkaa pikkuhiljaa tehdä tehtävänsä ja osaan nautti entistä enemmän tällaisista pitkistä vapaista, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Saa viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa.



 Aurinkokin paistaa täällä etelässä niin ihanasti, että seuraavaksi meillä on vuorossa koko perheen ulkoilua ja pihahommien to do -listan aloitusta. Kevät tuoksuu jo ilmassa ihanasti!


  Aurinkoisia ja kiireettömiä pääsiäispyhiä kaikille!


4 kommenttia:

  1. Kauniiin keltaista ja vihreää teillä!
    Meillä yleensä pääsiäisen pelasti päiväkodin pääsiäisruohot ja -askartelut. Tänä vuonna en laittanut mitään koristeita, koska tulimme juuri reissusta. Täytyy varmaan kipaista hakemassa edes jotain kukkia pöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kukilla saa aika kivasti ja helposti tunnelman, jos ei muuten ehdi tai jaksa:)

      Poista
  2. Ihanalta näyttää ♥ Kauniista kukista tulee heti juhla & kevätfiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kyllä kukilla saa aina piristystä ja nyt erityisesti juuri sitä keväistä fiilistä!

      Poista