lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mekkotaivas [MyOlsson]

Aurinkoista lauantaita kaikille!

Täällä on kylmistä keleistä huolimatta ajatukset jo keväässä ja kesässä! Tulossa on taas paljon ihania juhlia ja muuta mukavaa!


Viime keväänä  esikoisen rippijuhlien kurkkiessa ovelle, olin pienessä paniikissa juhlavaatteiden kanssa, onneksi ne kuitenkin pitkän etsinnän jälkeen löytyivät (en tainnut koskaan niitä täällä esitellä, jos jotakuta kiinnostaa, pieni vilaus näkyy täällä


Pääsin jokunen viikko sitten katsastamaan Turkumekoistaan tutun MyOlssonin kevätmalliston julkkareita. Olen ollut pitkään ihastunut Turkumekkoihin, mutta jostain syystä en ole sellaista saanut aikaiseksi hankkia ja julkkareihin mennessäni päätin, että nyt on vihdoin sellaisen aika. 


Kesän mallistossa oli Turkumekkojen lisäksi toinen toistaan hurmaavampia mekkoja ja tunikoita. Yksi kuitenkin sulatti heti sydämeni ja suunniteltu Turkumekko jäi odottamaan vuoroaan. Ruusut hurmasivat minut täysin!! 


Voi kunpa olisin tämän löytänyt viime keväänä, olisin säästynyt rippimekkostressiltä totaalisesti :) Malli on aivan täydellinen, se istuu tällaiselle keski-ikäiselle tuhdille tädille kuin unelma. MyOlssonin kuvista näkee, että malli menee kauniisti myös hoikalle. My Olssonin Mallu osaa kyllä suunnitella aivan ihania unelmia!







  
Turkumekko jäi edelleen vaivaamaan mieleen, ehkä sen käyn jossain vaiheessa itselleni ostamassa. MyOlssonilla on verkkokauppa, josta mekkoja saa kätevästi tilattua. Turussa jos liikkuu, kannattaa ehdottomasti käydä mekkotaivaassa Showroomilla (Ajurinkatu 1F 2.kerros), joka on auki ainakin huhtikuun loppuun ke-pe klo 11-18.



 






8 kommenttia:

  1. Kaunis mekko, samat ongelmat nyt täällä.. monta naista kun on talossa niin niitä mekkoja pitää olla jokaisen makuun :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin mekko on IHANA :) Ai teillä on nyt rippijuhlakesä, ihanaa! Pitääkin tulla kurkkimaan, miten järjestelyt etenevät ja millainen juhla-asustus teille löytyy. Meillä onneksi on vaan kaksi naispuolista mekkoja hankkimassa, poikien kanssa pääsee helpommalla:)

      Poista
  2. Kiva postaus! Itsekin olin tulossa julkkareihin, mutta sairauskierre yllätti. Turku-mekko on ollut ostoslistalla mutta julkkarikuvien perusteella monta muutakin helmeä löytyy uutuusmallistosta. Nyt vain varallisuutta kartuttamaan näin hoitovapaalla jotta jonkin yksilön saisi viimeistään syksyllä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Harmi, ettet julkkareihin päässyt, oli tosi kiva tilaisuus ja oli upeaa nähdä koko mallisto lavalla. Turku-mekko minullakin oli se juttu, mutta uudesta mallistosta tosiaan löyty monta varteenotettavaa vaihtoehtoa. Minäkin säästän nyt kuumeisesti syksyyn ja Turku-mekkoon;)

      Poista
  3. Ihana valinta ja sopii tosi kauniisti sulle <3 My Olssonin luomukset imartelevat naista kuin naista. Leikkaukset loistavia ja materiaalit päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Kati. Mekon malli on siitä jännä, että istuu tosi monen malliselle, jopa tällaisella pullikalle:) Malli todella imartelee naista kuin naista ja materiaalit ovat ihania:)

      Poista
  4. Minulla ei ollut mitään hajua mikä on Turku-mekko, kun luin tätä postausta. Viime sunnuntaina kävelin mieheni kanssa Unioninkatua ja näin ikkunassa kauneimman mekon ikinä. Kauppa ei ollut auki ja unohdin sen nimenkin. Eilen kävin katsomassa paikan päällä ja nyt stadilaisella on kaapissa Turku-mekko ja kirsikkapuu-mekko lisäksi. Ihanat mekot ja ihanan imarteleva malli, täysiä kymppejä molemmat. Hgissä siis Torikorttelissa, Kiseleffin talossa on Televisio lifestyle shop, jossa mekkoja myydään, jos joku muukin täällä suunnalla haluaa oman MyOlssoninsa :)

    SanniKaarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi :) Ihana, että olet "löytänyt" nämä ihanuudet, taitaa olla niin ,että näiden ihanuutta ei tajua, ennenkuin itse pääsee kokeilemaan! Televisiolla taitaa olla PopUp kauppa siellä Helsingissä koko kesän, kannattaa käydä kurkkaamassa!
      Kirsikkapuu on myös aivan hurmaava. Minkäs värisen Turku-mekon valitsit?
      Ihanaa kesää sinulle Sanni Kaarina!

      Poista