Motivaatio löytyy joskus pienistä jutuista

Pikkuveli täytti keväällä seitsemän ja on monessa asiassa paljon edellä sisaruksiaan, kun nämä olivat samassa iässä. Lukeminen ja laskeminen sujuu jo ongelmitta, samoin kengännauhojen sitominen ja nuottien lukeminen. Moni asia on kuitenkin vielä opettelematta, joten hommaa piisaa:)

Pikkuveli on luonteeltaan aika tulisieluinen ja kovasti perfektionismiin taipuva. Homma pitää osata heti täydellisesti, tai tulee kiukku ja homma todellakin jää siihen. Uudelleen ei juuri sitten yritetä.

Polkupyöräily tai oikeastaan pyöräily ilman apupyöriä on yksi tällainen laji, jossa hänen temperamenttinsa on kuohunut aika monta kertaa. Apupyörät otettiin pois viime kesän alussa ja kun homma ei heti alkanut luonnistua niin kuin piti, tuli kiukku ja pyöränkumit saivat kyytiä. Niin päättäväinen hän oli, että koko viime kesänä ei pyöräily juurikaan edes kokeiltu, vaikka koitimme kaikenlaisia, myös niitä perinteisiä kiristys, lahjonta ja uhkailu kasvatusmenetelmiä;)

Loppusyksystä luulimme jo, että homma alkaa sujua, kun naapuruston kaverit alkoivat kaikki vuorollaan oppia taidon ja pyöräily oli suurinta huvia. Sitkeästi Pikkuveli kuitenkin roikkui porukan perässä potkulaudalla, eikä välittänyt kavereiden ajoittaisesta ystävällishenkisestä naljailustakaan. On pojalla ainakin itsetunto kohdillaan :)

Keväällä ei nyt paljon ulkokelejä ole täälläpäin ollut, mutta se vähä mitä on, naapuruston lapset ovat pyöräilleet ja Pikkuveli on sitkeästi hiihtänyt potkulaudallaan perässä. Hän oli edelleen sitä mieltä, että pyöräily on tyhmää, koska sitä ei heti osannut kunnolla tehdä. Kävimme kevään aikana pitkiä keskusteluja siitä, miksi joitain juttuja vaan pitää harjoitella, jotta ne osaa. Ja miksi aina ei voi olla heti paras ja täydellinen.

 

Omalle kylällemme tuli alkukeväästä ihka oikea jätskikioski ja se on ollut lapsista ihan huikeaa. Pehmis on parasta mitä Pikkuveli tietää, vanilijaa, tötteröön, ilman mitään.

Kevään aikana kioskin aukioloajat ja välillä sopiva ilma eivät sopineet koskaan aikatauluihimme ja kesäkuun alussa olimme edelleen päässeet ihailemaan kioskia vain ulkoapäin. Kun lasten loma alkoi, oli hinku kipsalle kova. Päättäjäisviikonloppuna sanoin puoliksi vitsilläni, että lupaan viedä jätskikipsalle vain kaikki ne, jotka osaavat itse sinne pyöräillä.  

Tämä pieni äidin antama "haaste" oli riittävä herättämään Pikkuveljen armottoman kilpailuvietin. Toukokouun ekalla viikolla, kun olin vielä itse töissä oli poika itse kaivanut pyöränsä kellarista ja vaatinut isää auttamaan pyöräily opettelemisessa. Ekan viikon lopulla poika viuhahteli jo kovalla vauhdilla kotikatua edestakaisin. Mun on ihan pakko päästä ekanan jätskikipsalle.

Ja kun äidin loma vihdoin kuun puolivälissä alkoi, piti kipsalle tietysti päästä heti. Ja sinne tietysti mentiin. Pyörällä, kuinkas muutenkaan. Reippaasti koko 3,5km matkan. Äidillä oli kova työ pysyä taskuraketin perässä. Varsinkin kun lähtiessä kommettina oli "se on paras, kuka on kiskalla ekana"

Jätski oli maailman parasta ja hymy sen mukainen. Äitikin sai omansa, vaikka kakkosena maaliin tulikin. (Onneksi Pikkuveljen jätski oli sentään paljon SUUREMPI)

Paluumatkalla tuli pieni takaisku, puolivälissä ketjut irtosivat ja äiti pääsi taluttamaan loppumatkan kahta pyörää. Matkan aikana kävi hyvin selväksi, että ketjut ovat ihan turhat ja tosi tyhmät. Ja että Pikkuveli ei koskaan enää pyöräile, kun ketjut eivät kuitenkaan pysy.

Onneksi ketjut saatiin paikoilleen kotona ja kaveri tuli hakemaan ja harmi unohtui.
Ja tuolla tuo pikkumies parhaillaankin fillaroi, eikä lopettaisi millään.

Isojen ja pienten juhannusherkut

Me olemme todella pitkästä aikaa viettäneet kotiJuhannusta. Olemme olleet todella monena vuonna Juhannuksena reisussa ja nyt onkin ollut ihan ihmeellistä olla kotosalla Jussia juhlistamassa. Pohdimme juuri miehen kanssa, että reissujen vuoksi meille ei ole kerinnyt muodostumaan mitään erityisiä juhannusperinteitäkään. 

Kotijuhannus on kuitenkin maistunut kaikille oikein mainiosti. Iskä sai uuden grillin, jonka antimista olemme päässeet nauttimaan. Äiti on haalinut kaikki maljakot täyteen keskikesän ihania luonnonkukkia ja nauttinut silmänruokaa.

Ja lapsilla on ollut herkkuja yllin kyllin. Me Åblogit pääsimme viime viikolla Cloettan vieraaksi maistelemaan herkkuja sekä kuulemaan valokuvauksen saloja Rajalan kouluttajalta Tero Westeriltä.

Kotiintuomisina valokuvausvinkkien lisäksi saimme kassillisen herkkuja, joista lapset tietysti olivat enemmän kuin innoissaan :) Niistä ollaan päästy nauttimaan nyt Juhannuksena, joten aika herkuttelua on tämä kotijuhannus ollut!

 Millaisissa merkeissä muiden 

Juhannus sujuu?

 

Loman aloitus - perinteisellä kaavalla

Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, miten meillä kesälomaa vietetään, tai ainakin kuinka se aloitetaan. Tai ainakin kuinka lapset haluavat loman alkavan. 

Turun Kupittaalla sijaitseva Seikkailupuisto eli Seikkis on se ehdoton suosikkikohde kesällä. Nykyään tietysti tämä toive koskee ainoastaan tuota nuorimmaista, isompien lasten toiveet ovat ihan jossain muualla...vaikka kyllä hekin mielellään mukaan edelleen tulevat,.

Koska Seikkisretkestä on puhuttu jo alkukeväästä asti, oli se ihan pakko mahduttaa Äidin loman ekaan päivään. Isommat lapset olivat hajaantuneet omiin menoihinsa luisteluleirille ja reissuun, joten me vietimme Pikkuveljen kanssa heti maanantaina ihanan päivän Seikkiksessä. Ilmakin oli mukava, ainakin tämän kesän mittarilla..

Voi sitä riemua, kun pikkumies pääsi puistoon kirmailemaan. Menosta päätellen olisi voinut luulla, että poikaa on istutettu kotona sisätiloissa kuukausitolkulla.

Olimme paikalla reippaana jo heti aamusta tämä toki vain siksi, että sisko piti viedä kukonlaulun aikaan leirille..ja Seikkisessä olikin ihanasti tilaa juosta ja temmeltää. Puistoon oli tullut taas uusia juttuja, mutta kyllä ne vanhat tutut jutut olivat edelleen suosituimmat, linnunpesäkeinussa käytiin lepäämässä, muuten aika meni kiipeillessä, keinumassa, köysikeinua laskiessa ja labyrintissä juostessa. 

Äidillä meinasi tulla hiki jo pelkästä perässä juoksemisesta ja vaudinantamisesta. 

Aamun vauhdikas meno sai mukavaa jatkoa vielä päivällä Seikkiksen ateljeekatoksessa, jossa järjestettiin Turun sarjakuvakerhon toimesta Sarjispöräys. Meidän pikku taiteilija oli ihan fiiliksissä, kun pääsi piirtämään omaa sarjakuvaansa. 

Seikkiksessä on siis leikkipuiston lisäksi koko kesän kaikkea kivaa tapahtumaa, Seikkiksen sivuilta kannattaa kurkata mitä milloinkin tapahtuu! Suurin osa tapahtumista on puiston lailla kaikenlisäksi ilmaisia!

Eloisat suosittelee jälleen Seikkistä 

kaikille Turussa piipahtaville :)

Kotifloristi (juu ei todellakaan)

Eipä taida olla kiire vielä ihan kokonaan helpottanut, vaikka niin kovasti toivoinkin. Tämän kevään viikot tuntuvat mystisesti katoavan jonnekin. Niin kävi taas tälläkin viikolla.

 

 

Tänään lapsilla oli viimeiset koulupäivät ja olemme jo pari viikkoa miettineet, miten lapset tällä kertaa muistavat kiitoksensa todella ansainneita opettajia. Poikien osalta juttu on hoidettu jo hienosti ajallaan, mutta Neidin opettajan muistamisen kanssa meinasi käydä vähän vanhanaikaisesti.

 

 

Neiti ilmoitti haluavansa antaa opettajalle ihania kukkia. Eikä mitään tyhmää purkkikukkaa vaan joku IHANA kimppu. Selvästi on tyttö tullut äitiinsä ;)

 

 

Lupasin hoitaa asian perjantaina suosikkikukkakaupastamme Mimosasta kotimatkalla. Sovittiin vielä, että soitan Neidille ja päätetään puhelimessa, millaisia kukkia kimppuun laitetaan, kun olen kukkakaupassa.

 

 

Työpäivä venyi pidemmäksi, kuin oli ajatellutkaan ja kukka-asiakin taisi siinä kiireessä vähän unohtua.. Vähän yli kuuden, kun oli juuri kurvaamassa lähikaupan pihalle soi puhelin. Neiti soitti ja kysyi, mitä kukka-asialle kuuluu. No, sille kuului vähän huonoa. Olin tyystin unohtanut koko asian ja Mimosakin oli menyt jo kiinni. Ja kirkko alkaisi lauantaina klo 8..

Meidän kotikylän kauppa ei ole mikään kukkakeidas ja tälläkään kertaa sieltä ei löytynyt edes ruusukimppua. Jotain rontteja sieltä sentään löytyi, onneksi. 

Valkkasin onnettomasta valikoimasta pari nippua gerberoita ja liljoja. Ajattelin, että voisin kokeilla kotifloristin taitojani ja sitoa (ehkä tässä kohtaa nyt ihan väärä sana..) niistä pari edes vähän kimpun näköistä.

Aikamoisen ähräyksen jälkeen sain kaksi jonkinnäköistä kimppua aikaiseksi ja ne kuulemma olivat Neidin mielestä ihan kelvolliset. Vaikka hän oli vähän sitä mieltä, että seuraavaksi mennään hakemaan kukat taas Mimosasta..:)

 

Talven ja kevään aikana Mimosassa on järjestetty useampaan otteeseen illan mittaisia kukkien sidontakursseja. En ole niihin harmiksen koskaan aikataulusyistä päässyt, mutta nyt kyllä pääsin, että seuraavalle menen ehdottomasti. Sen verran haasteellista oli noiden parinkin rontin asettelu - tai edes yrittäminen.

Ihanaa viikonlopua kaikille

ja paljon onnea kaikille

tänään koulutyönsä päättäville.

 

Ja tietysti muillekin lomalaitumille kirmaaville !

 

Kiireeseen kadonnut

Tervehdys pitkästä aikaa. Siis todellakin PITKÄSTÄ aikaa. Minulta on kadonnut jonnekin kiireen alle pari kuukautta tästä keväästä, hui.

Kulunut kevät on olult aivan poikkeuksellinen, tiedän, että moista kiirettä ei ole koskaan minulla ollut ja toivon todella, ettei koskaan tulekaan.

Vuoden alussa oli jo tiedossa, että kiirettä tulee olemaan rippijuhlien ja kaiken muun mukavan merkeissä. Mutta tuli paljon muutakin, niin työrintamalla kuin ihan täällä kotonakin. Onneksi ei kuitenkaan mitään ikävää eikä vakavaa, kiirettä ja ylimääräistä säätöä vain.

Normaalin työn ohella kevään aikana on EU-hankkeiden ihmeellinen (lue kamala) maailma katastrofaalisine aikatauluineen ja työmäärineen tullut turhankin tutuksi. Nyt ehkä vähän kadun viime syksynä ääneen ajattelemiani haluja oppia uusia juttuja ja tehdä uusia aluevaltauksia. Jatkossa koitan olla vähän varovaisempi sen kanssa mitä toivon ääneen, joskus ne ääneenlausutut toiveet toteutuvatkin.

Kotona on kaiken työkiireen keskellä tietysti suunniteltu kuumeisesti rippijuhlia. Saimme myös anopin vähän pidempiaikaiseksi vieraaksi putkiremonttia pakoon. Anopista oli iso apu mm. ikkunoiden pesussa ja muissa juhlavalmisteluissa. Lapsista oli myös aivan mahtavaa, kun aamulla odotti lämpimät puurot ja muut herkut. Toisaalta opin itsestäni, etten sitten ehkä olekaan aina se maailman sosiaalisin ihminen ja kaipaan todella paljon raskaan työpäivän jälkeen omaa rauhaa ja omia juttujani. Ehkä kahden sukupolven talous ei pidemmän päälle sopisi minulle ollenkaan.

Rippijuhlat juhlittiin viime sunnuntaina kauniissa kesäilmassa onnistuneesti. Päivä oli ikimuistoinen, kaikki meni suunnitellusti, joskin kovin nopeasti. Sinisellä teemalla juhlitusta päivästä ei valitettavasti kuvamateriaalia tullut paljoa, kuvaus jäi miehen harteille, kun keittiöön avuksi lupautuneelle ystävättärelle tuli muuta menoa ja koitin itsekseni hoidella yli 60 hengen ruuat ja kahvitukset.

Kamera on muutenkin saanut olla kevään kiireiden keskellä rauhassa, nyt puhalsin siitä pölyt ja ikuistin rippikukat tänne. Ehkä jotain muutakin näytettävää kameran muistikortilta vielä löytyy, joten ehkä palaan vielä rippijuhliin täälläkin.

Toivottavasti tänne joku vielä kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen eksyy, nyt pahimmat kiireet on pääosin takana ja pääsen taas rakkaan harrastuksen kuvaamisen ja kirjoittamisen pariin, eli luvassa taas vähän aktiivisempaa päivitystä. Asiaa on kiireen keskellä ehtinyt kertyä vaikka ja kuinka.

Mitenkäs muiden kevät on sujunut?