lauantai 2. huhtikuuta 2011

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Ihmettelin täällä hetki sitten Huutiksessa käymääni kauppaa,
jossa myyjä ei ilmoittanut ollenkaan yhteystietojaan.

Laitoin asiasta palautetta Huuto.netin ylläpitoon
ja sainkin pikaisesti vastauksen.
 Ylläpito oli luonnollisesti myös sitä mieltä,
että myyjän yhteystiedot tulee olla ostajan tiedossa.
He myös sulkivat myyjän tunnuksen.


Myyjä oli asiasta minuun yhteydessä,
eikä kyllä minusta ihan ymmärtänyt asian ydintä.
Hän kertoi aina laittavansa omat yhteystietonsa
pakettiin/kirjekuoreen,
kun postittaa tuotteen.
Mitä sitten, jos posti ei tulekaan perille?
Perusteluiksi yhteystietojen puuttumiselle myyjä kertoi ,
että bloggaa ja mainostaa huutiskohteitaan blogissaan,
eikä halua, että henkilöllisyys paljastuu.
Kuka vaan blogin lukija voi huutaa häneltä tuotteen
ja siten selvittää, kuka hän on ja missä asuu.
Mielestäni aika erikoinen perustelu..

No, asia kuitenkin selvisi parhain päin,
myyjä lisäsi yhteystietonsa huutikseen,
sai tunnuksensa auki
ja mikä tärkeintä,
me saimme huutamamme ihanuuden kotiin todella nopsaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. No justiinsa.
    Mukavaa viikonloppua sinne teillekin!!
    ps. en vienyt niitä pikeitä, mä otin vaan sen yhden :)

    VastaaPoista
  2. Njaa, mitähän tuohon sanoisi muuta kuin että hyvin toimit. Itse olen tosin niin noviisi huutiksen kanssa kun olen ostanut vain kahdelta tututulta myyjältä mutta varsin erikoista meininkiä tuolla kuvailemallasi myyjällä.. vai että bloggaa, pitäisikö munkin "tietää" hänet;-)?

    Oikein hyvää viikonloppua ja keltaista viikkoa odotellessa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että selvisi! "Kasvottomat" ovat kyllä aina hieman epäilyttäviä.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että asia ratkesi hyvin. Mä katsoin samaista mekkoa huutiksesta. Olen myös miettinyt auttaako blogissa mainostaminen omien huutiskohteiden myymistä, niin paljon, että se kannattaa. Mielenkiinnolla kuulisin teiltä, joilla on kokemusta. Itse olen toistaiseksi halunnut pitää blogin ja huutiksen erillään juuri tunnistamisen takia.

    VastaaPoista
  5. -Anni-: :) Joku muu ehti sitten viedä ne loputkin pikeemekot:( Ensi kerralla sitten!
    Mukavaa sunnuntaita!

    Aamunkukka: Minusta huutis perustuu nimenomaan kahden yksityishenkilön väliseen luottamukseen ja jos ei toisesta tiedä, kuin sähköpostiosoitteen (ja sekin eri nimellä..) ei voi puhua mistään suuresta luottamuksesta. En nyt viitsi tässä tuohon bloggaajaan sen enempää mennä..Mukavaa sunnuntaita ja keltaisen odtusta sinnekin! Minulla menee keltaiset varmaan aika lailla ohi, kun työrintamalla kiireinen viikko:( Ihailen sitten teidän muiden ostoksia!!

    Johanna: Oli se oman mielenrauhan kannalta kiva, että asia selvisi parhain päin. Tuo kasvottomuus on kyllä epämiellyttävää!

    - M -: On kyllä kiva, että asia ratkesi parhain päin ja mekko löysi perille:) Se on nyt Neidin ehdoton suosikki!! Meillä taita olla aika sama maku:)
    Minun kokemukseni mukaan tuo linkki huutiskohteisiin ei juurikaan vaikuta myyntiin, kun on tällainen pikkublogi, jolla lukijoita ei ole paljon. Jos on paljon lukijoita hyöty on varmaan isompi. Mietin linkin laittamista myös aika pitkään juuri tuon tunnistamisen kannalta. Laitoin linkin tuohon, koska joku on välillä kysellyt noiden vanhojen vaatteiden perään ja täältä blogin kautta olen jonkun verran saanutkin vaatetta kiertoon. Mutta ei kyllä minulla tullut mieleenkään poistaa yhteystietojani sieltä huutiksen tiedoista!

    VastaaPoista
  6. Hei Riikka ja kaikki muutkin jotka tästä lukee nyt täällä sinun blogissasi!

    Pahoittelen yhä että tunnistautumiseni oli vanhentunut kuukauden sisällä ja en muistanut tuota että huutiksen alussa laitoin yhteystietoihini pelkät viivat. ( Tosiaan siksi että olin arkajalka laittamaan huutis päivityksiä blogiini, ihan blogin alkumetreillä olin tuon tehnyt ) Iso moka minulta.

    Olen ollut kuitenkin kokoajan tunnistautunut ja minut tiedot on kirjattu huutikseen sitä kautta ja peukku tunnuksen vieressä on osoittanut sen myös ostajalle.
    Jätin uuden tunnistaumisen pois maaliskuun alussa koska tehomyyjän tittelin myötä se päivittyy automaattisesti. Silloin en muistanut tuota yhteystietojen puuttumista. Oli käynyt niin että tunnistautumisen vanhennuttua sivuillani ei ollut tietojani eikä peukkua ja rekisteröitymistietoni olivat pelkkää viivaa.

    Olin ihan ihmeissäni kun tunnukseni suljettiin.
    Otin heti yhteyttä ylläpitoon ja syyksi selvisi ilmoituksesi puutteellisista tiedoistani. Ylläpito otti tietoni ja aukaisi tunnukseni heti. Sen jälkeen olin yhteydessä sinuun pyytääkseni asiaa anteeksi.
    Oli tosiaan tyhmä moka. * saa kivittää*
    mutta mikään huijari ja koijari minä en totisesti ole. Uusi tunnistautuminenkin astuu voimaan taas neljän kaupan jälkeen. Ja nyt ne viivatkin muuttui ihan oikean ihmisen tiedoiksi :)

    Syy miksi toimitusajaksi olen päivittänyt helmikuussa huikeat 14 arkipäivää on se että eräs huutaja vaati minulta osaa kauppasummasta takasin koska postitus kesti enemmän kuin 7 arkipäivää mikä ennen oli takarajani. Tosiaan silloin postitus kesti viikonloppu mukaanlukien pari päivää yli koska olimme sairaana. Mies töissä ja minä yksin lasten kanssa. Silloin kyllä ilmoitin viivestää sähköpostilla tälle huutajalle. Siihen viestiin kaikki muut vastasi ymmärtävänsä paitsi tuo huutaja joka otti jälkeenpäin yhteyttä rahanpalautuksen kera.
    Oikeasti ei postitus tuota 14 arkipäivää kyllä vie. Sinäkin sait topin 2 arkipäivässä.

    Minä otin tästä PALJON OPIKSENI. Toivottavasti joku edes ymmärtää.

    VastaaPoista
  7. Sokrutin: Kiva, kun piipahdit ja jätit viestin!! Homma tosiaan hoitui alun epäilyksistä oikein hyvin ja kuten tuossa mainitsinkin, mekko oli mieluisa ja tuli perille oikein nopsaan! Kiitos siis sujuvista kaupoista!
    Itse bongasin tuon kohteen ihan suoraan tuolta huutiksesta, en blogistasi ja siksi minusta olikin ERITTÄIN epämiellyttävää, kun niitä yhteystietoja ei ollut. Tuntui aika riskiltä maksaa, kun ei tiennyt minne rahat oikeasti päätyvät. Minulle selvisi vasta silloin, kun soitit, että pidät blogia. Eli vaikka mainostat kohteitasi blogissasi, ostajan näkökulmasta kyllä ne yhteystiedot ovat aika tärkeät! Jos niitä et halua lukijoillesi jakaa, kannattaa varmaan miettiä, mainostaako kohteita ollenkaan.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Ihan totta, ymmärrän pointin ihan täysin!
    Pystyn hyvin asettumaan sinun asemaasi, samanmoisessa tilanteessa olisin varmasti toiminut samoin.

    Minäkään en tiennyt tästä sinun blogistasi kun vasta huomasin lukemani blogin sivubannerisaa tutunnäköisen topin ;) Toivottavasti jatkossa pystyt luottamaan ihmisiin. Koitin paikata mokani omalta osaltani. Kiitos vielä rakentavasta yhteydenotostasi, se ei ole aina itsestäänselvää huutonetissä. "Kaikenmaailman hiitäjiä" tosiaan sinnekkin mahtuu. Niitä alussa pelkäsin ja nyt itse makaan sukset ristissä ;)

    VastaaPoista
  9. Sokrutin: Meinasi vallan jäädä huomaamatta kommenttisi! Kiva, että ymmärsit pointtini ostajana. Ymmärrän kyllä sinun huolesi myyjänä ja blogistina:) Ja ole huoleti, en menettänyt luottamustani, en ainakaan sinuun, kun hienosti hoisit homman!! Ja tuo on kyllä totista totta, tuonne Huutikseen ja vähän muuallekin -valitettavasti- mahtuu jos jonkinlaista hiihtäjää. Etkä sinä missään makaa;) Mukavaa sunnuntai-iltaa!!

    VastaaPoista