sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivän tunnustuksia

Mukavasti juuri tuossa ennen äitienpäivää
sain mahtavan tunnustuksen
ihanalta Johannalta Omenankukkia-blogista.

NÖYRIMMÄT KIITOKSENI!!!


Tunustukseen liittyi haaste,
Tunnustuksen saajan on kerrottava kahdeksan totuutta itsestään.

Näin äitienpäivän kunniaksi ajattelin, että tunnustukseni liittyvät tällä kertaa äitiyteen.

1. Olen aiemminkin jo maininnut, että olen ainut lapsi ja siksi kai aina haaveillut isosta perheestä.
      Silti välillä ihmetyttää, kun puhutaan kolmen lapsen äidistä- että siis minä..?
2. Tulin äidiksi ekaa kertaa 27-vuotiaana
    joka tuolloin oli ensisynnyttäjien keski-ikä, keskivertotapaus siis:)
3. Olen fyysisesti kuin luotu äidiksi, kaikki kolme raskautta ja synnytykset ovat oleet helppoja
4. Olen myös lihonnut jokaisesta raskaudesta hurjasti 
    naureskelenkin aina että olen kolme lasta ja kolmekymmentä kiloa rikkaampi :)
5. Olen aina halunnut tietää lapsen sukupuolen etukäteen
    ja siltikään en ole uskaltanut ostaa kuin neutraaleja vaatteita ennakkoon..
6. Isompien lasten kanssa oli kotona aika pitkään, Pikkuveljen jälkeen menin heti  äitiysloman jälkeen töihin isi jäi hoitovapaalle.
      Silti Pikkuveli on kaikken eniten minun perääni, hänelle kelpaa vain äiti.
7. Vaikka Neiti on minulle se äidin pikku prinsessa, otamme hänen kanssaan yhteen kaikista asioista enemmän, kuin poikien kanssa.
    kaipa se "isin tyttö" ja "äidin poika" pitää paikkansa - ainakin meillä.
8. Olen meillä yleensä se tiukkisvanhempi,
    mutta välillä kuitenkin lepsuilen liikaa, esim. annan syödä jätskiä iltapalaksi sohvalla ja ne valkoiset sohvat eivät ole enää valkoiset

Tunnustuksen saa jakaa eteenpäin omiin suosikkiblogeihin.
Osa lukemistani ihanista blogeista tämän on jo saanut,
joten minulta tämä saa matkata eteenpäin näille ehdottomille suosikeilleni:


Olkaapa hyvät!

Ja vielä ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille!

11 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea tunnustuksesi! Näistä oppii tuntemaan aina hieman lisää blogiystäviä :).

    Kiva jos tunnustus ilahdutti :).

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksestasi ja kiitos omastani :). Ja hyvää äitienpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti Riikka!

    Voi vitsi, ihan kuin olisin taas omaa tekstiäni lukenut noista tunnustuksista. Paitsi, että olin 26v ja raskaudet (tai ensimmäiset 2kk) eivät TODELLAKAAN ole olleet helppoja! :)

    VastaaPoista
  4. Johanna: Iso kiitos ihanasta tunnustuksesta vielä!!

    Saija: Kiitos ja ole hyvä;)

    Johanna: Ole hyvä! Minulla on monesti kyllä ihan samanlaiset fiilikset, kun blogiasi luen, aika samanlaisia kuvioita tuntuu olevan:) En muista olenko koskaan maininnut, että blogini nimi piti launperin olla Kiljusen Herrasväki, mutta joku muu oli ehtinyt ensin:)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiinnolla luin "paljastuksiasi". Kiitos tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos *riikka*! Kiva lukea sinun paljastuksia :)

    VastaaPoista
  7. Nöyrä ja kaunis kiitos sinulle kivasta tunnustuksesta! Oli kiva lukea sinusta enemmänkin ja hauskoja tunnustuksia :-)

    VastaaPoista
  8. - M -: No, noita on aina yhtä vaikeaa keksiä:) Ole hyvä vaan, tunnustus on kyllä ansaittu, blogisi on ihana!!

    -MAM-: Ole hyvä, sinullakin on aivan ihana blogi!!

    -Jassu-: Ole hyvä ja kiitos itsellesi NIIN ihanasta elämänmakuisesta blogistasi!

    VastaaPoista
  9. Voi apua, olet ihana <3 Kunis kiitos siis tunnustuksestasi. Aina välillä mietin että miten ihmeessä olen minkäkin blogin löytänyt. Mutta ihana että olen tänne eksynyt, olet myös yksi mun suosikki.

    Yhdyn myös edellisiin, oli tosi kiva lukea tunnustuksiasi :) Nyt pitää miettiä että mitä sitä itsestää tunnustaisi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Riikka! Ihanasti kerroit äitienpäiväjuttuja ja olet totisesti pokaalisi ansainnut;-) lupaan palata haasteeseen myöhemmin, nyt kiitän ja kumarran ja toivotan sinulle energisen iloista loppuviikkoa! Kuullaan taas!

    VastaaPoista
  11. Monalisa: No höps, itse olet ihana ihanine kakkuinesi:) Arvon täällä juuri, minkä ohjeistasi otan kokeiluun viikonlopun synttärijuhliin. Olen itsekin ihan samaa joskus miettinyt, miten sitä jonkun blgin löytää ja jää koukkuun:) Jään innolla odottamaan sinun tunnustuksiasi!

    Aamunkukka: Olepa hyvä Aamunkukka! Palaa asiaan, kun ehdit:)

    VastaaPoista