sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ihan ei mennyt putkeen

Neidin synttäreitä vietettiin äitienpäiväviikolla,
mutta sukulaisjuhlat järjestettiin vasta tämän viikon lauantaina.
Tai siis piti järjestää.

 Meillä on yleensä ollut älyttömän hyvä tuuri järjestäessämme juhlia,
ilma on aina ollut mahtava
ja muutenkin kaikki on onnistanut.
Paitsi tällä kertaa.

Viime viikolla oli jo vähän pientä harmia
juhlamekon kanssa.
Meille on kevään aikana kotiutunut
aika monta kivaa mekkoa
ja neidin suosikki niistä oli ehdottomasti UNQ:n ihana kakkumekko.
Se oli vaan harmiksi kapoiselle neidille vielä liian suuri.
Ensi vuonna sitten:)


Kakkosvaihtoehto kelpasi myös äidille





Leipomuksetkaan eivät ihan onnistuneet.
Viikolla leivoin parin pikkuapulaisen kanssa Neidin toivomia Macaronseja.


En tiedä mitä tapahtui,
mutta taikinasta tuli ihan älyttömän löysää
ja näistä tuli..
noh..
vähän erilaisia macaronseja :)
Maku oli kyllä hyvä..

Viikolla tuli aika monelta kutsutulta peruutuksia
Perjantaina äidille nousi kuume
ja lauantaina aamulla peruutettiin loputkin kutsut,
kun äiti oli edelleen kuumeessa ja ääni poissa.

Toivottavasti ensi viikon kaverisynttärit onnistuvat vähän paremmin:)

PAREMPAA SUNNUNTAITA MUILLE!

p.s. edellinen imuripostaus
on kadonnut johonkin..
onko bloggerissa ollut jotain häikkää
vai olenko itse sekoillut..?

13 kommenttia:

  1. Voi harmi että juhlat peruuntuivat. Pikaista paranemista!

    Ihanat mekot teidän neidillä. Mä meinasin myös tilata UNQ:lta meille mekon (tosin vähän erimallisen). Olin jo yhteydessäkin Tiinaan, mutta sitten tajusin että onhan noita mekkoja jo kertynyt meille ja piheyskin iski. Peruin sitten tilauksen. Pelkään, että jos koko ei olekaan sopiva niin sitten harmittaa. Mutta hyvä jos tuo on ensi kesänä sopiva. Ihana se kyllä on. :)

    VastaaPoista
  2. Blogger sekoili ja kaikilta hävisi postauksia ja luonnoksia. Mulla ainakin hävinnyt postaus palautui teksti listaan ja sen sai uudelleen julkaistua. Kommentit vaan hävisi kokonaan :(.

    Tuo Monnalisan mekko on mieletön. Annille sitä juuri eilen kehuin myös. Niin kaunis. Kyllä harmittaa kun meiän pikkukoossa tää oli Tiinalta mennyt, mutta ihaillaan sitä teillä muilla sitten.

    Voi kurjaa, että juhlat jouduttiin perumaan. Paranemisia!

    VastaaPoista
  3. No voi kurjuus. :(
    Ihania mekkoja todella, mikä koko tuo teille liian suuri on?
    Blogger tökki juu pari päivää, sen aikana monelta katosi uusimmat blogikirjoitukset ja ainakin minulta katosi paljon kommentteja omasta blogista.

    Koitahan parantua! :)

    VastaaPoista
  4. Voi harmi. Toivottavasti taudit väistyvät ja voittea järjestää juhlat pian.
    Ihanat mekot, wau!
    Paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
  5. Monnalisan mekko on aah ihana. Ja kakkumekkokin.
    Parempaa tuuria tuleville juhlille.

    VastaaPoista
  6. Ihania mekkoja! Bloggeri tosiaankin on sekoillut pahemman kerran, minulta häipyi yhden postauksen kommentit :(
    Pikaista paranemista sinulle ja onnea tuleviin juhliin! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo kakkumekko :) Pikaista paranemista toivotaan että kaverisynttärit menee paremmin

    VastaaPoista
  8. Monnalisa on taivaallinen! Meilläkin on yks juttu tuosta sarjasta ja lisääkin kelpaisi;) Eli jos ikinä olet mekosta luopumassa täällä oltaisiin siitä erittäin kiinnostuneita...

    Paranemisiin!

    VastaaPoista
  9. Voi ei!! Mekot on kyllä ihania, toivottavasti toiset juhlat onnistuu!
    Meillekin taitaa taas joku pöpö olla kotiutunut, Julia on kuuma ja oksentelee :o( Paranemisia!!

    VastaaPoista
  10. Voi tylsyys :(
    Meillö on molemmat samismekot, kakkumekko kylläkin myös ensi kesään kun on meilläkin liian iso vielä.
    Meillekin tuli monta peruutusta, mutta loppuviimeksi olin onnellinen ettei ollut yhtään enempi vieraita, nyt ehti melkein kanssa vaihtamaan edes muutaman sanan. Toivottavasti saatte juhlat paremmalla onnella ja jos haluat kokeilla macaroneja uudelleen niin nappaa multa tai saijan blogista se ohje, ihan paras!

    VastaaPoista
  11. Kurjaa, että kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan. Se vaan tuntuu olevan valitettavan tavallista lapsiperheessä. Aivan ihania juhlamekkoja molemmat. Mut voi laittaa kanssa ostajalistalle jonoon Monnalisan mekosta... Mistä olet ostanut? Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  12. Koitin vastailla jo eilen illaalla kivoihin kommentteihinne matsin erätauolla, mutta näköjään ei "tarttunut" tänne;) Koitetaan siis uudestaan!

    Sirkku: Neidille harmitus oli kaikkein kovin, hän kun oli joutunut muutenkin jo odottamaan juhlia. Oma olo ei vieläkään ole kaikkein hehkein, mutta eiköhän se tästä, kiitos! Tiinan mekot on kyllä NIIN ihania!! Tuo kakkumekko tuli meille vähän niinkuin vahingossa, ei siis ole meille tehty ja siksi kokokaan ei ihan natsannut. Menee varmaan ensi kesänä, sen verran oli vielä reilu.

    Saija: Kiva tietää, etten ole itse poistellut mitään:) Löysin imuripostauksen tuolta listasta, mutta kaikki tekstit/kuvat/kommentit olivat kadonneet:( Mahtaavatkohan palatakaan..harmi. Monnalisa minustakin ihana., kuten kaikki nuo chic-malliston jutut. Sinuahan minä tästä kiittään saankin, harmi ettei teille enää löytynyt! Joskin tillä kyllä riittää ihanuuksia muutenkin;)

    Emmi: Harmitus oli kyllä aika kova, mutta ensi viikon kaverisynttärit vähän lohduttaa. Tuo kakkumekko on koko 134cm ja tosi reilua sellaista. Neiti on niin kaponen, että meni kokonaan mekon läpi:) Tosi tylsää tuo bloggerin kiukuttelu, kommentteja kun ei takaisin saa:(

    -MAM-: Kiitos, kyllä tämä tästä pikkuhiljaa! Uusia sukulaisynttäreitä ei varmaan enää järkätä, tulevat viikonlopu on jo hyvin buukattu menoa, onneksi on sentään ne kaverisynttärit:) Toisaalta nyt jokaine kummi ja mummi tulee erikseen ja sekään ei ole kovin äitiystävällistä;)

    jarna: Voi kiitos, on ne kyllä ihania molemmat:) Toivotaan tosiaan, että ensiviikon kaverijuhlat onnistuvat!

    Tuuletar: Voi kiitos, tykkään myös:) Harmillista tuo bloggerin sekoilu, nuo kommentit kun ovat aina niin kivoja.

    Anne: Voi kiitos! Toivotaan tosiaan että kaverisynttärit onnistuvat, muuten onkin surullinen Neiti. Sinulle on postia tulossa:)

    MammaMia: Kiitos, kyllä se on aika taivaallinen tosiaan:) Koko sarja on ihana, sitä voisi ihan keräillä:) Meillä on siitä myös sellainen hassu, mutta ihana liivi, jossa etuosa samanlainen kuin tuossa mekossa. Mekko menee meille vielä varmaan hyvän aikaa, mutta pistän korvan taakse, kun siitä joskus luovutaan.

    VastaaPoista
  13. Pirjo: Toivotaan tosiaan Neidin takia, että ensi viikko parempi terveystilanteen kannalta! Voi ei, teilläkin sairastellaan taas! Tämä kevät tuntuu olleen aika monella aika tautinen. Pikaista paranemista teille!! Oksennustauti on kyllä erityisen kurjaa:(

    -Anni-: Älä muuta sano! Ai meidän neidit on sitten ihan samiksia:) Väitin siellä sinun kommenttiboksissasi, että meidän mekko on eri sävyinen kuin teidän..kuvat näköjään vähän valehtelee väriä ainakin tässä minun ruudullani. Livenä kukkamekon kangas on ainakin meillä sellainen haalea roosa, ei tuollainen beige kuin noissa kuvissa:)
    Joskus nuo pienet peruutukset kyllä helpottaa, ehtii sitten tosiaan keskittymään kaikkiin vieraisiin. Teillä olikin ihana näköiset juhlat!!
    Macaroneja on tilattu ensi viikonlopuksikin, koitan kyllä tuota sinun ja Saijan ohjetta!! Vaikka luulen että vika ei ollut suinkaan ohjeessa vaan tekijässä (ja vähän niissä pikkuapulaisissakin..valkuaisten joukossa kellui yhdessä vaiheessa viinirypäleitä..ei varmaan ainakaan parantanut lopputulosta..)Katsotaan, kuinka onnistuu! Sinulla oli ainakin aivan upeita!

    - M -: Neidin kannalta se varsinkin oli tosi kurjaa, hän kun oli juhlia niin odottanut! lapsiperheissä ei tosiaan näiltä sairastumisilta voi välttyä. Vaikka tämä oli kyllä eka kerta, kun tällaiset kunnon juhlat ollaan jouduttu peruuttamaan. Laitetaan sinutkin korvan taa, vaikka ihan vielä ei mekosta luovuta:)Mekko on ostettu Tiinalta UNQ:sta talvella, oli niitä poistoja. Normihinnalla en tosiaan olisi raaskinut ostaa, nytkin vähän hirvitti hinta..

    VastaaPoista