torstai 19. toukokuuta 2011

Uu-iI-Uu-iI UiMaKoULu

Opetushallituksen vuonna 2004 antamien
perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan
perusuimataito
kuuluu vuosiluokkien 1–4 liikunnan opetuksen tavoitteisiin.

 Eli alaluokilla pitäisi järjestää uimaopetusta.
Näin ei valitettavasti ihan joka kunnassa ole :(

Meidän kunnassa ekaluokkalaisille järjestetään keväisin
kahden viikon mittainen uimakoulu lähikaupungin uimahallissa.
Neidillä oli viime viikolla eka viikko ja tällä viikolla urakka jatkui.

Uikkareita soviteltiin viimeksi talvella,
kun edellisen kerran käytiin uimassa koko perheen voimin.
Ja silloin ne olivat passelit.
Sunnuntaina Neiti koitti turhaan änkeytyä uimapukuunsa.
Ei mahtunut, ei.
Onneksi yhdet bikinit sentään olivat kutakuinkin sopivat.. 

Surffailtiin heti silloin sunnuntaina katselemassa uusia uikkareita.
Ensin katsottiin tietysti turkooseja



Kate Mackit täältä ja Blumarinet täältä

Äiti olisi tykännyt näistä, mutta väri oli kuulemma väärä..
Turkoosina samat olisivat kelvanneet.


Monnalisat täältä

Pilkkujakin vähän katseltiin Lilliksestä
mutta rusetti oli kuulemma liikaa..



Suloiset Hilfigerit Lilliksestä

Burren bikinit olisivat kelvanneet,
mutta bikinejä ei nyt ostettu.
Ruuduista Neiti kuitenkin innostui.
Nämä melkein jo ostettiinkin, kun olivat alessa ja
 huomattiin, että jenkkikauppa Saks Fifth Avenuekin toimittaa nykyään Suomeen.
Paitsi ei mitään merkkituotteita. Huoh..


Ihanat ruutu-uikkarit löytyi myös lempparikaupastamme

Ihanat Hilfigerit täältä


 Ja sieltä löytyi myös toiseksi vaihtoehdoksi ihanat raitauikkarit

Nämäkin Hilfigerit 

Neiti jäi miettimään näiden kahden viimeisen vaihtoehdon väliltä.
Päätettiin, että otetaan toiset noista
ja käydään ostamassa heti maanataina toiset uikkarit ihan kaupasta.

Käytiin toisiaan kaupassa ja toisessa ja kolmannessakin.
Juostiin kaikki lähikauppakeskusksen liikkeet läpi ja soviteltiin.
Laskin että sovitettiin kolmeakymmentä uikkaria. Tai siis Neiti sovitti.
Ongelmana ei tällä kertaa ollut väri tai muukaan ulkonäköseikka.
Ongelmana oli sopivuus.
Neiti on kapea ja pitkäselkäinen.
Uikkarit olivat
a) liian lyhyitä
b) liian leveitä
c) liian kapeita pyllystä

Sopivia löytyi tasan yhdet.


Vähän Neiti joutui antamaan periaatteistaan periksi
hän ei siis halunnut mitään pinkkiä

Tällä kokemuksella
ei nyt sitten lähdetä tilaaman ilman sovittamista mitään uikkareita
 vaan koitetaan pärjätä näillä yksillä.
Jos vaikka sitten bikineitä ostetaan vähän useammat:)

Ja tietysti tärkein meinasi unohtua,
uiminen alkaa sujua jo mukavasti, kuulemma:)

Aurinkoista loppuviikkoa!
Kohta ne uintikelitkin alkaa, eikös vaan!

6 kommenttia:

  1. :) Hyvä että yhdet sopivat sentään löytyi. Mä olen luovuttanut kokonaan uikkareiden kanssa, meillä käytetään vain bikineitä :)
    Sääli tosiaan, jos joka koulussa ei tätä uimaopetusta anneta, huiman tärkeästä taidosta kun on kuitenkin kyse!

    VastaaPoista
  2. Kauniita uikkareita olette katselleet. Meilläkin isosiskolle todettiin samantyyliset adidakset parhaiksi uimahalliuikkareiksi. (Muuten, jos laittaa reiät korviin, niin ei saisi uida 4 viikkoon... )

    VastaaPoista
  3. Ihania kaikki!!
    Mä olin jo tilaamassa pilkullista lilliksestä, kun jenkkikuriiri ei sitä löytänyt, mutta koko olikin jo mennyt. Meillä ainakin uikkarin saa ottaa aina reilumpana vaikka ei mielestäni lottiksella ole mitenkään erikoisen pitkä selkä. Nyt meille tuli sitten kahdet biksut gantilta ja toivotaan että ne viime kesäiset mahtuis vielä tän kesänkin :)

    VastaaPoista
  4. -MAM-: No sanos muuta, onneksi edes yhdet! Jossain vaiheessa meinasi jo usko loppua! Kiva kuulla, ettei olla ongelman kanssa ihan yksin:) Minä kun aina luuliin, että tuollaisille hoikkeliineille käy ihan mikä vaate vaan;)
    Ja tuo uimaopetus, tylsää kun lapset ovat nii eri arvoisessa asemassa kotipaikasta riippuen.

    - M -: No voi kiitos, taisi olla aika paljon samoja, mitä teillä oli joskus alkukeväästä katseltu:) Me nyt ei sitten vaan uskalleta noista ihanuuksia oikein tilailla:( Meillä ollaan tänäänkin noista korviksista keskusteltu ja otin esille tuon uintikiellon ja Neiti tostesi, että palataan asiaan sitten syksyllä:) Hienoa, että teillä uskallettiin ne ottaa!!

    -Anni-: Eikös ollutkin kivoja! Ai ollaan samoja pilkkuja katseltu, harmi, ettette saaneet niitä näyttivät tosi kivoilta! Aiemmin meilläkin ollaan otettu vähän reilumpaa kokoa noista uikkaresita, mutta nyt en kyllä enää uskalla tilailla, kun isommassa koossa tulee sitten sitä leveyttä näköjään herkästi liikaa tuolla kuikeliinille. Ja meillä on kaikilla kyllä erityisen pitkä selkä:( Ne teidän Gantin pinkit biksut näyttivät tosi kivoilta, toisia en muistakaan. Meilläkin taidetaan siirtyä nyt kokonaan biksulinjalle:)

    VastaaPoista
  5. Tosi nättejä noi mitä netistä löysit, ja kiva tuokin mihin päädyitte.

    Teillä on ihana "vaativainen" tyylitietoinen neiti, niin meilläkin <3

    Meillä alkaa kans uimakoulu Sohvilla tuossa 30.päivä :) Oppi kyllä viime kesänä uimaan, mutta haluaa mennä taas uudestaa kun oli kuulemma niin kivaa! Meillä mennään sinne sekä HM:n uudella vihreällä uikkarilla että turkooseilla Bamse-biksuilla että noilla uusilla Legon biksuilla.

    VastaaPoista
  6. Terhi: Kyllähän sieltä netistä löytyy vaikka mitä kivoja:) Tuo Adidas on nyt sellainen kompromissi, muut kun eivät sopineet:(
    Vaativainen on Neiti tosiaan, vähän liikaakin:) Kiva kuulla, etä muillakin on samoja ongelmia:)
    Meilläkin Neiti oli viime kesänä uimakoulussa ja oppi uimaan, mutta nyt kyllä taidot kehittyivät hurjasti. Eli kyllä kertaus on opintojen äiti:) Vilautahan teidän kivoilta kuulostavia uikkareita sitten meillekin:)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista