tiistai 26. heinäkuuta 2011

Leikkejä mökissä

Meille rakennettiin heti ensimmäisenä kesänä
(4 vuotta sitten..)
leikkimökki.

Minulla oli suuret haaveet sisustaa se ihanaksi pikkuprinsessan valtakunnaksi.
Todellisuus oli jotain ihan muuta.
Mökki ostettiin kaikille lapsille yhteiseksi
ja jokainen on kyllä pitänyt huolta osuudestaan.


Isoveli
on huolehtinut, ettei mökkiin tuoda mitään liian tyttömäistä
eli hyvästi siis äidin vaalenpunaiset sisustushaaveet

ja Neiti
on huolehtinut, ettei sinne tuoda mitään tavaraa, mistä HÄN ei pidä
ja valitettavasti mikään prinsessahomma ei niihin enää kuulu, joten
 hyvästi äidin loputkin sisustushaaveet..

Pikkuvelikin
osaa jo nykyään imoittaa Neidille ja hänen kavereilleen,
että hänen pitää saada myös osallistua leikkimökkileikkeihin, kun mökki on hänen:)

Mökkiä on käytetty ahkerasti koko ajan.
Siellä on leikitty kotia,
keitetty ahkerasti ruokaa
mm. hama-helmistä, pikkukivistä, hiekasta ja kuravellista
pidetty karkkikauppaa
leikitty Legoilla
kirjoitettu päiväkirjaa
luettu Aku Ankkoja sadepäivinä
murjotettu känkkäränkkäpäivinä
syöty salaa Dominokeksipaketti ja jätetty todistusaineisto saataville
nukuttu joka kesä ainakin pari yötä
Tänä vuonna mökkikausi alkoi kunnolla vasta juhannuksen jälkeen
Talven ja kevään jäljiltä mökki oli aika kamalassa kunnossa..
minun oli ihan pakko oikein ottaa kuva siitä keväällä,
mutta olen onnistunut sen johonkin tallettamaan, niin etten sitä enää löydä:(

Mutta onneksi Pikkuveli on ahkera siivoamaan
Lattiat  tietysti IMUROITIIN ja luututtiin



ja Neiti pesi jopa ikkunat


Sisältä raahattiin taas uusia leluja leikkeihin.



Tämän kesän uusi juttu on "sisustaminen".
Pöydällä pitää olla Neidin mielestä kukkia
ja päivän tapahtumat kirjataan liitutaululle:)


Pikkuveli häädetään herkästi pihalle
hoitamaan vaikka puutarhaa
Onneksi mökissä kuitenkin tarjoilu pelaa,
myös Pikkuveljelle
ainakin silloin, kun muita vieraita ei ole


Ja kun leikit alkavat väsyttää,
Iskä täyttää patjat


ja päästään nukkumaan:)

Millaisia leikkejä muiden mökeissä leikitään?

6 kommenttia:

  1. Meilläkin ne hempeät sisustussuunnitelmat karisi serkkupoikien takia, mutta mökki sentään on vaaleanpunainen. Meillä leikitään nyt kahvitarjoilua ja muuten ei mökkiä vielä osata hyödyntää.

    VastaaPoista
  2. Ihana leikkipaikka lapsilla!
    Noinhan se on, että kummatkin sukupuolet pitää ottaa huomioon, vaikka kyllhän sellainen prinsessamökki olisi kieltämättä hieno :-D

    VastaaPoista
  3. Ihana mökki ja hauskat lekit (leikkijät) siellä. Mulla on kanssa haaveissa leikkimökki pojille, mutta mietin edelleen mihin se tulisi (kotiin vai mökille) Esikoinen toivoi tänään puumajaa, joten jos päädytään lopulta siihen ;D

    VastaaPoista
  4. Saija: Teillä kyllä ehditään varmaan mökkiä vielä sisustamaan Neidin kanssa yhdessä prinsessaksi, meillä se vaihe meni jo:( Odottelenkin nyt sitä, että lapset "jättävät" mökin minulle ja päsen toteuttamaan haaveitani..

    -Jassu-: Voi kiitos, kyllä leikkimökki vaan on aika kiva leikkeihin:) Meillä on noita poikia vielä enemmän, joten kyllä ne vaan piti ottaa huomioon:( Mutta ehkä sitten tosiaan, kun lapset kasvaa, äitikin pääsee toteuttamaan haaveitaan:)

    Monalisa: Voi kiitos! Leikit vähän vaihtelee, aina kaikki ei äidin mielestä ole ihan kivaa:) Tuo puumajahan kuulostaa ihan mahtavalta pojille!! Meillä tuttavaperheen luona on mahtava puumaja ja se aiheuttaa kyllä meidän lapsissa aina hienoista kateutta, kun heillä kyläillään..
    P.s. olikos teillä ihana reissu?

    VastaaPoista
  5. Miten ihanat tunnelmat kuvista välittyykään!
    Tuli oikein inspis postata oman pihan mökistä, vaikka se onkin taloyhtiön yhteinen :) Kovassa ja monipuolisessa käytössä silti, tai ehkä juuri siksi!

    VastaaPoista
  6. Johanna: Voi kiitos, kyllä tuo mökki on lasten suosikkipaikka:)
    Jään innolla odottelemaan teidän mökin "kuulumisia". Tuollainen yhteinen kuulostaakin tosi kivalta, löytyy varmaan aina leikkiseuraa (meillä ei aina löydy ja siksi äiti saakin viettää tuolla aikaa välillä aika paljon..)

    VastaaPoista