keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Stailausta

Oltiin alkuviikosta koko perheen voimin ostamassa Neidille uudet luistimet.
Samalla käytiin Korkeasaaressa
ja tarkoitus oli vähän shoppaillakin.

Korkeasaari katsatettiin
ja todettiin tosi kivaksi paikaksi
ja sopivat luistimetkin saatiin.

Shoppailun kanssa oli sitten vähän niin ja näin. 
Pojat eivät oikein jaksaneet, varsinkaan Pikkuveli.
3-vuotias ei enää jaksa olla rattaissa eikä kyllä missään muuallakaan..

Kampissa hetki pyörittiin,
DPAM tsekattiin, mutta siellä ei kyllä ollut juuri mitään,
PÖH, nettisivuilta lähtee varmaan tilaus vielä tällä viikolla:(
Monsoonissa oli -70% ale ja pari kivaa paitaa nappasin Pikkuveljelle.
Sitten desibelit alkoivat olla liian kovat:)
Neiti huokaili kaikkien ihanien hiusjuttujen perään,
mutta hermostui hänkin Pikkuveljeen,
eikä osannut päättää sopivia.
Kassalla jo ollessani hän heitti tavaroiden sekaan olkihatun
ja kun hinta oli 5e, annoin olla.


Kotimatkalla Neiti huokaili auton takapenkillä,
että hän on kuulemma AINA halunnut olkihattua,
mutta kukaan ei ole koskaan sellaista hänelle ostanut
TYHMÄ ÄITI, eikun siis KIVA, kun nyt sen tajusi ostaa..
muistaakseni en ole kuullut koskaan puhuttavankaan moisesta:)

Sitten alkoi armoton suunnittelu,
mitä olkihatun kanssa pitää pukea.
PITÄÄ olla pitkä hame,
siis tosi pitkä, puoleen pohkeeseen ei riitä.
Ja sen pitää olla pinkki, samanvärinen kuin hatun kukkaset.
Ei siis mikään tyhmä vaaleanpunainen tai varsinkaan sininen tai turkoosi
Ja joku hieno paita
joku missä on frillahihat ja kukkasia. Tai jotain.

Kun päästiin kotiin illalla,
Neiti juoksi suoraan omaan huoneeseen ja alkoi penkoa kaappejaan.
No, nyt pääsee äiti siivoamaan, kun kaikki vaatteet on ulkona kaapeista..

Ihme ja kumma,
kyllä sieltä pienellä avustuksella löytyi sopiva asu hattuun
vaikka äiti olikin siinä illan aikana aika monta kertaa tyhmä ja kaikkea. Kun ei siis osaa ostaa mitään kivaa.


 Keväällä kotiutunut TYHMÄ pinkki hame
ja valkoinen ruusukkein koristeltu paita.

Ja nyt on kuulkaa helmat pyörineet pari päivää niin,
että heikompaa hirvittää.
Tähän astihan meillä on kesämekot ja hameet olleet pannassa,
ne kun on niin tyhmiä:)


Asulla keikuttiin sananmukaisesti eilen kesäteatterissa
ja kaveriksi laitettiin vielä ihanat H&M:n puukenkäsandaalit.

VOILÁ !

On nämä NEIDIT sitten NIIN ihania:)

9 kommenttia:

  1. Ihana ja hauska postaus! Hih! :) Odotan innolla missä vaiheessa minusta tulee se tyhmä äiti :D Tosi kaunis tuo pitkä hame! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana neiti :D Meilläkin isosiskon kanssa väännttiin Köpiksessä Kenzon "olkihatusta" . Sen hinta vaan oli vielä -50% alessakin vähän enemmän kuin 5 eur ja väri täysin poikkeava neidin vaatekaapin sisällöstä. Tyhmä äiti jätti hatun kauppaan lupauksen kera, että ostetaan parempi...

    VastaaPoista
  3. Pikkuneidit...voih...niin ihania...ja niin rassaavia!

    Hyvä, että nyt vihdoin sai sen olkihatun mitä on niin kauan joutunut odottamaan :D!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa -asu hatun mukaan :)

    Laitoin sulle mailia, käypäs vilkaisemassa.

    VastaaPoista
  5. Voi mikä neiti ja niin hauskasti kirjoitettu ja hauska saada neidille "kasvot", niin siro!

    VastaaPoista
  6. Miten nuo tyhmät jutut kuulostaa niin tutulta :)

    Hieno asu! Ja hattu on kerrassaan kesäinen.

    VastaaPoista
  7. Eppusen kaapilla: Kiitos:) Toivottavasti teille ei ihan vielä tule tuota tyhmä -kautta! Minun puolestani se voisi jäädä vaikka kokonaan tulematta:) Hame on minustakin kaunis, onneksi sille nyt sitten tuli käyttöä! Rupesin itsekin vähän haaveilemaan tuollaiseta maksimekosta.

    jarna: No niin ovat, vaikka kyllä joskus vähän rasittavia:)

    - M -: Ai teilläkin on keksitty hatut:) Minulla on koko olkihattubuumi mennyt ihan ohi (myönnän olevani ihan surkea muutenkin noiden asusteiden suhteen..). Kenzoa meillekään tuskin olisi tullut, tuon annoin periksi ihan vaan halvan hinnan vuoksi:) Toivottavasti tyhmä äiti sitten muistaa lunastaa lupauksensa;) Meillä ainakin muistetaan tuollaiset jutut ikuisesti ja ne tulevat mieleen yleensä ihan väärissä paikoissa:)

    -MAM-: Just noin, ihania ja kamalia samassa paketissa;) Ja onneksi tosiaan ei Neiti joutunut ihan iäisyyttä odottamaan;)

    Saija: Älä muuta sano, aikamoinen draamaQueen meillä täällä välillä asustaa:)

    RvaKepponen: Eikös, pitäähän sitä nyt olla koko asu mietitty loppuun asti..
    Mailia ei ollut tullut jostain syystä, laitan sinullepäin tulemaan uuden.

    -Anni-: Joo, kyllä tuo Neiti on aikamoinen:)Pieni ja siro on aina ollut, mistä lie geeninsä perinyt:)

    Sokrutin: Ai teilläkin asustaa tyhmiä vanhempia:) Kummallista, että meitä onkin niin paljon:)
    Kiitos, asu on kyllä kiva ja hattu tosiaan kesäinen!

    VastaaPoista