tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Sain jo hetken aikaa sitten ihana tunnustuksen Väri-epä-suora -blogin Miimalta tällaisen hienon tunnustuksen :)
 
 
Nöyrin kiitokseni Miimalle
ja tietysti pahoitteluni, että olen näin hidas. 
 
Jos Miiman ihanan raikas blogi ei ole vielä tuttu, kannattaa heti käydä kurkkamassa!
Sieltä löytyy 4 lapsen ihanan värikkäitä juttuja.

Tunnustus sisälsi haasteen, jossa pitää jatkaa seuraavia lauseita:
 
 
1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
kaikki kolme lasta käpertyvät illalla kuuntelemaan Pikkiveljelle tarkoitettua iltasatua.  Siinä vaihdetaan monesti kunnolla päivän kuulumiset, niin ilot, kuin murheetkin.
 
 
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
 
Ehdottomasti aikatauluttaminen, varsinkin kun lapsilla on niitä harrastuksia (ja sitten kun sairastetaan). Luulen, että läpäisisin logistiikan tentit ihan tuosta vaan tällä kokemuksella:)
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
halaa ja sanoo, että olen maailman paras äiti
 (joskin nykyään Iisoveli toteaa usein lakonisesti perään, ja ainoa, mikä mulla on)
 
4. Kello 12 yöllä olen yleensä..
Koneella tekemässä rästiin jääneitä töitä (kun on pitänyt karata töistä vähän aiemmin, jotta saa logistiikan pelaamaan) ja ihan vähän siinä sivussa myös täällä blogeissa..
5. Kello 8 aamulla olen yleensä...
viemässä Pikkuveljeä päiväkotiin tai aikaisina aamuina työpöydän ääressä töissä.
Viikonloppuna jäähallilla.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... 
 
 
 aika hyvän valinnan olen tehnyt, sen parhaan.
 

 7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...

olet ihan korvaamaton. Ja ehdottomasti idolini.
 
8. Viimeksi kiroilin, kun...
en tänään osannut käyttää lääkäriaseman parkkihallin uutta parkkiautomaattia.
9. En ole koskaan osannut..
pelätä tulevaisuutta
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...
Syödä hyvin (ilman keskeytyksiä) hyvässä seurassa ilman kiirettä.
Tunnustun on tainnut kiertää jo kaikissa lukemissani ihanissa blogeissa, joten en nyt mattimyöhaisenä tätä eteenpäin kenellekään kohdennettuna anna.
 
 
Jos et ole vielä saanut tätä, ole hyvä, tästä saat!!

Pahoitteluni, että teksti pomppii,
miten sattuu
ja tänne on ilmestynyt
 tällaisia hassuja valkoisia taustoja..
tänään tietokone ja minä
emme ole tulleet kovin hyvin toimeen..

2 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista sanoistasi =)

    Ja toi 10 kohta on niiiiin totta!!!! Se on todella harvinaista herkkua, että saisi ilman häiriötekijöitä nautiskella ruuasta, ja vielä silleen ettei tarttis kellekään annostella ja pilkkoa ja siivota jajajaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta tunnustuksesta!
      Rauhassa syöminen on kyllä todella harvinaista herkkua! Töissä on aina vähn kiire lounaalla tai sitten hoidetaan työasioita siinä samalla ja täällä kotona..juuri tuota; piklloa, siivoa, komenna...

      Poista