tiistai 23. lokakuuta 2012

Tärkeät yksityiskohdat

Neidillä oli viikonloppuna tämän kauden ensimmäiset luistelukisat.
Niitä on jännitetty melkein kauden alusta asti.
Kauden alusta asti tytöillä on myös ollut aikamoista keskustelua, supatusta ja höpötystä luistelupuvuista, tukkakoristeista ja tietysti niistä maskoteista,
 joita jäälle aina suorituksen jälkeen kuuluu heittää.

Meillä viimevuotinen, alle 10 kertaa päällä ollut kisapuku mahtui vielä mainiosti päälle ja sillä mennään tämäkin kausi. Neidillä oli kyllä asiaan eriävä mielipide, uusi puku olisi pitänyt saada, kun muillakin on..päädyttiin kuitenkin pitämään vanha puku ja sovittiin, että ostetaan sitten siihen sopivat tukkakoristeet ja muut hörsöt.



 
Pukuun sopivaa vaaleanpunaista on matkan varrella löytynyt H&M:stä ja Glitteristä.
 

Neideille kaikki nämä BlingBlingit ovat tosi tärkeitä,
vaikka eiväthän ne kovin kauas näy, kun isolla jäällä pieni tyttö esiintyy. 


 
Tärkein yksityiskohta on tietysti se jota ei sovi unohtaa koskaan kisoissa, heittomaskotti.
Se pitää olla aina yllätys. 
Meillä ei kuitenkaan joka kisaan osteta uutta, vaan samalla mennään koko kausi.
Tälle kaudelle Isoveli valitsi Ellasta ja Aleksista tutun Ellan.
Lenni lokinpoikanen löytyy jo viime kaudelta:)

 
Toivotaan, että Ella tuo loppukauden kisoihin onnea,
 ekat kisat eivät menneet tällä kertaa ihan putkeen.
 

12 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis jääprinsessa ♥

    VastaaPoista
  2. Oi, miten ihastuttava taitoluistelija. Meidän luistelijan kanssa huokailtiin ja suunniteltiin. Meillä neiti tekisi varmaan mitä vain, jos palkkiona olisi uusi pehmolelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Meillä tuolla pehmolelulla saadaan taas aika paljon "kiristettyä" :)

      Poista
  3. Ihana luistelija ja ihana tukka, oliko nuo vaaleanpunaiset kukat siis H&M:ltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinnekin:)
      Vaaleanpunaiset kukat ovat kaksi pinnia ja löytyivät alkusyksystä tosiaan H&M:ltä. Ovat minusta tosi kivat.

      Poista
  4. Ihania prinsessajuttuja ja niin kaunis ja taitava luistelijaneito!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. :)
      Jäällä on prinsessa, mutta muuten kyllä aika pippurinen neiti nykyään..

      Poista
  6. Kaunis neiti ja ihanat hiuskoristeet. Teitkö itse tuon upean nutturan? Meillähän neiti aloittelee samaa harrastusta, nyt harjoitellaan (6 vuotiaana) kaksi kertaa viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Nuttura on itse tehty, harjoiteltu on pari vuotta ja pikkuhiljaa alkaa sujua, toki parannettavaa vielä löytyy..
      Teillä siis samoja juttuja edessä, kivaa tämä harrastus on äidillekin:)

      Poista