tiistai 30. lokakuuta 2012

Vaikeat värit

Totesin joku aika sitten, että jemmoista ei löydy Pikkuveljelle tulevaan talveen kenkiä.
Siistimmät kengät löytyivät helposti,
mutta arkikengät tuottivat vähän päänvaivaa.
En halunnut tällä kertaa niitä ainaisia mustia,
eikä mistään tuntunut oikein löytyvän hyvää väriä,
joka olisi sopinut haalarin Cinder-värin kanssa.
 
Bongasin kuitenkin Stylepitin superalesta Naturinon villavuoriset talvikengät.
 Koko oli oikea ja värikin näytti omalla ruudulla aika kivalta,
vaaleammat kohdat näyttivät minun silmääni aika harmaanbeigeiltä.
 
Kuva lainattu täältä
 
Kuvittelin siis saavani harmaanruskeat kengät.
Tilausvahvistuksessa luki värin kohdalla KHAKI.
 
Se vähän särähti korvaani,
ei kuulostanut ihan siltä, mitä itselleni väristä tuli mieleeni.
 Menin siinä kohtaa vielä takaisin Stylepitin sivuille tarkistamaan,
että olin varmasti kuitenkin tilannut jotain ruskeaa.
Edelleen väri näytti minusta  harmaanruskealta
(ja tässä kohtaa olin jo kotona, toisella koneella)
 
Kuva lainattu täältä 
 
No, karmea totuus väristä paljastui kotona paketin saavuttua.
 
Meille tuli VIHREÄT kengät.
 
 
Koitan muistaa seuraavalla kerralla, että
khaki ei ole mitään harmaata, eikä ruskeaa, vaan ihan vihreää.
Ja tässä tapauksessa vielä aika kamalaa vihreää..
 

 
Ei passaa pukuun, ei.
Varsinkaan kun mitkään olemassaolevat tai tulevat asusteet
eivät ole vihreää nähneetkään.
 
Ja kaikkein pahinta tässä on se,
että se talvi tuli ennenkuin ehdin palauttaa kenkiä.
Ja ne vihreät kaivettiin perjantai-aamulla jalkaan.
Pakkohan se oli, kun muitakaan ei löytynyt.  
 
Seuraavaksi me pysytellään siinä turvallisessa
MUSTASSA..

18 kommenttia:

  1. Heips!
    Harmi tietysti, mut ne on vaan kengät... Ja eiköhän pääasia ole, että ne on sopivat ja pitää jalat lämpimänä. Tänään on kuollut aika monta ihmistä maailmalla myrskyjen seurauksena, joten pidetään asiat mittasuhteissa. Ei millään pahalla =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne todellakin on vaan kengät ja pääasia on tottakai, että jalat pysyy sopivissa kengissä lämpimänä. Minusta on kuitenkin mukavaa, että kengät ovat sen lisäksi vielä kivan näköiset.
      Tämä on lastenvaatteisiin keskittynyt bogi ja täällä on mittasuhteet lastenvaatteissa. Meillä kaikilla on varmasti muutakin elämää ja siellä taas omat mittasuhteet :)

      Poista
  2. Tottahan se harmittaa,että saa jotain muuta kuin mitä luulee tilanneensa.Oli sitten myrskyjä tai ei.
    Luulisi,että ihmiset, jotka näitä "lastenvaateblogeja" lukevat ymmärtävät,että tähän blogiin tulee vaan pintaraapaisu elämästä,eli ne vaatteet.Ja se on juuri se mitä minä näistä blogeista haen,en kaipaa mitään "syvempää".Eikä se tarkoita sitä,että ne vaatteet olisi ykkösprioriteettini tai ettei minua kiinnostaisi tai koskettaisi mikään maailmalla tapahtuva.Ja ne kengät voi sen lisäksi,että ne pitää jalat lämpiminä ja kuivina, olla samalla myös sopivan värisetkin...T.Fiona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Todella hyvin kiteytit minunkin ajatukseni. Täällä pohditaan pääasiassa lastenvaatteita, joka on vain pieni siivu elämää.
      Ja tosiaan, mielelläni haluan kaikin puolin täydelliset kengät, jos sellaiset ostan:)

      Poista
  3. Khaki tosiaan ON vihreää :D
    Mutta ensi kerralla sitten parempi onni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vihreää on, koitan taas hetken muistaa..
      tai ehkä vaan pidättäydyn turvallisessa mustassa:)

      Poista
  4. Eww, khakin vihreä on mun suuri inhokki. ylemmissä kuvissa väri näyttää ihanalle harmaan-ruskealle! Onneksi kengät nyt eivät kuitenkaan ihan loista, kun niistä näkyykin niin vähän käytössä.
    Kävin sovittamassa tänään Johannekselle muutes tuota baggie tough haalaria juurikin Cinder-värissä (alekyttäyksiä suunnittelen ;) ) Oih ja voih tuo väri on IIIHANA. Malli samoin oli kiva! -Mutta meneekö noin ohkainen haalari oikeasti kovillakin pakkasilla välikerroksen kanssa vai onko teillä siihen eri haalari? Ja mitä asusteita löysit haalariin? Mä haaveilen tuosta haalarista ja mustasta Hutteli Hutin piposta sen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minkään en ole koskaan olut mikään suuri vihreän ystävä:( Minunkin mielestä kuvissa ei ollut mitään vihreään viittaavaa, olisi vaan pitänyt luottaa tuohon khaki-sanaan..
      Cinder on kyllä tosi ihana, luonnossa paljon kauniimpi, kuin missään kuvissa. Meillä on paukkupakkasia odotamassa toinen, VdT:n paksumpi haalari. Mutta viime vuonna meidän hikipää pärjäsi koko talven babybaggiella välikerrosten kanssa. Vaikka on ohuehko, pitää minusta lämpimän yllättävän hyvin. riippuu tietysti varmaan myös lapsesta, meillä poika kova menemään ja hikoilemaan:)
      Asuteet ovat vähän vaiheessa vielä, koitan saada kasattua niistä oman postauksen, kunhan kotiutuvat kaikki:) Huttelihut olisi varmaan kiva, meille tulee ainakin tummanharmaa UNQ:n dino, katsoitaan, kuinka se passaa tuohon. Palaan asiaan jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Vihreä ei ole minunkaan suosikki, mutta ihan hyvinhän se näyttää haalariin sopivan. Nyt vaan täytyy hankkia saman sävyinen pipo :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vihreä ei kuulu minunkaan lemppareihin ja siksi en kyllä ollut sitä edes ajatellut asusteväriksi. Kyllä se nyt tuon kanssa kieltämättä ihan menee, ehkä nyt toisaan pitää joku vihreä pipo tuohon löytää..

      Poista
  6. Auts! Netistä ostamisen iloja :/ Mielestäni nuo kyllä sopivat haalariin ihan hienosti. Pääasia, että ovat lämpimät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nettikaupoilla on aina pientä lisäjännitystä;) Ja totta, sopivat kivasti haalariin, kunhan vaan saadaan mut asusteet samaan värimaailmaan!

      Poista
  7. Mä taas tilasin samasta paikasta mustat ja sain harmaat :D (värinä luki musta/musta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei:( Minulla oli toisena vaihtoehtona se musta/musta, ei sekään siis olisi ihan putkeen mennyt. Nää väriasiat on kyllä välillä aika haasteellisia!

      Poista
  8. Mun mielestä taas toi väri passaa oikein mainiosti haalariin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se haalariin passaa, kunhan saa vaan muutakin vihreää siihen ympärille, vaikka se ei suosikki olekaan:)

      Poista
  9. Hieman huvittavaa, että ensin julistat että kengät ei passaa pukuun, ei.. ja kun yksi blogistaniassa tyylitajustaan tunnettu henkilö ja pari muutakin kehuu sen sopivan ihan mukavasti, niin sen jälkeen sinunkin mielestä ne sopivat kivasti haalariin ;) Oletko epävarma ja tarvitset tyylitietoisempien ihmisten mielipiteitä ensin ollaksesi itse jotain mieltä.. :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittaa vähän täälläkin..;)
      Taisin ilmaista itseäni vähän huonosti, tarkoitukseni oli lähinnä harmitella vihreä sopimattomuutta haalariin SEKÄ siihen ajateltuihin asuteisiin. Toki vihreä beigen kanssa menee, jos kaveriksi saadaan vähän muutakin vihreää, joka ei ollut alunperin ajatuksenani.
      Vihreä ei edelleenkään ole suosikkini, mutta oli mukava saada muiden, niiden tyylitietoisempien mielipiteitä asiaan.

      Poista