torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannuksen kukkia đź’®


Ihanaa, keskikesän juhla on käsillä ja luonto kauneimmillaan


Lenkkipolun kukkakauppa on tarjoillut herkkujaan jo pitkään ja sisällä on jatkuvasti tuoreita kukkia, ei tarvitse tyytyä vain pelkkään perjantaipuskaan.


Samaa kukkaloistoa ei valitettavasti meidän pihalla ole tänä vuonna juuri näkynyt.


Keväällä ulkoruukkuihin laitoin pari hassua narsissia, 
mutta orvokkiaika meni minulta ihan kokonaan ohi. 


Oma äitini nappasi kanervat ja nääkähtäneet narsissit Neidin synttäripäivänä toukokuussa pois ja minun PITI laittaa ihan heti niihin edes vähän kesäkukkia.


No, kesäkukkia on odoteltu tähän viikkoon asti. Ensin en vaan ehtinyt, sitten oli visio hukassa ja kun visio löytyi, oli sellaiset kukat tietysti jo myyty loppuun. 



Sitten totesin, että vanhat, hyvinpalvelleet sinkkiruukut olivat sanoneet sopimuksen irti ja sama kohtalo oli vanhoilla upeilla murateilla. Ne näyttivät hetken jo pelastuneet kylmästä talvesta kellarissa, mutta eivät kuitenkaan vironneet eloon enää kellarista oton jälkeen. 


Lopputulos on siis ihan erilainen, kuin alunperin ajattelin ja hyvin eri tyylinen, kuin meillä yleensä. 


Nyt kun illan pari olen noita katsellut, on silmä tottunut uusiin sinkkiruukkuihin, aika värittömiin ja pieniin kukkiin ja laventelin ihanaa tuoksuun.



Puutarhan puolellakin on työsarkaa, että siellä olisi tänä kesänä kukkaloistoa. Tällä viikolla olen koittanut etsiä kukkapenkkiä, ja osan siitä löytänytkin..


Paljon kukkia oli kova talvi vienyt, onneksi osa sentään on säästynyt. 



 

💮💮💮

IHANAA JA RAUHALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE!!

💮💮💮



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti