perjantai 10. joulukuuta 2010

Epäonnistunut joululahjashoppailu

Olen yleensä ostanut joululahjoja hyvissä ajoin, pikkuhiljaa pitkin vuotta.
Tänä vuonna en ole.
Jemmassa ei ole mitään.
Kaikki on ostamatta ja ostettavaa on paljon.
On paljon kummilapsia ja sukulaislapsia.
Ja omakin katras tarvitsee varmaan jotain.

Ostan usein kummi- ja sukulaislapsille vaatteita.
Niitä myös toivotaan,
niin tänäkin jouluna.

Gymboreelta on tullut sähköpostiin päivittäin aleviestejä- ja kuponkeja.
Kun tajusin viikonloppuna, että lahjatilanne on aikalailla nolla,
ajattelin aloittaa urakan Gymboreelta.
Tilaan alekupongeilla lahjat tai ainakin osan niistä.
Sukulaispojille neuleet,
kummitytölle mekko
ja kaverin lapselle kiva paita.

Klikkailin ostoskoriin kaikkea kivaa
ja moneen kertaan muokkasin korin sisältöä,
jotten joudu maksamaan korkeampaa rahtia ja mahdollisia tulleja.

Vahvistin tyytyväisenä tilauksen
ja ajattelin kirjoittaa listaan
mitä kenellekin tilasin.

Saalis oli seuraava:

Neidille

pinnejä, pantoja ja sukkia
tunika ja velourmekko






Luisteluaiheiset huppari ja paidat




Pikkuveljelle
yöpuku
juna-aiheinen neule ja trikoopaita


Isoveljelle
 parit housut (malli hänelle loistava!!)




Mutta ei mitään kenellekään sukulaislapselle tai kummitytölle??
Siis ei MITÄÄN!

Joululahjaongelma ei siis vähentynyt yhtään.
Huoh.. 
                     kaikki kuvat gymboree


 P.S. Fedexiltä ilmoitettiin tänään, että paketti on tulossa Suomeen ja  valmis tullattavaksi. Heillekin oli tullut uusi käytäntö -ja uusi maksu, perivät toimistokuluja 12,5e. Taidan seuraavaksi sittenkin ottaa sen hitaamman kuljetuksen:(

8 kommenttia:

  1. No onneksi omille lapsille sentään. Hyvähän se on, että edes osa niistä on alta pois. Minä olen kanssa sitä tyyppiä, että lahjat hankitaan ympäri vuoden ja onneksi myös tänä vuonna. Nyt ei ole kiirettä mihinkään. Voi keskittyä joulun leivonnaisten suunnitteluun.

    Onpas ikävä tuo 12.5 euron toimistomaksu. Se on kuitenkin prosentuaalisesti jo aika paljon. Taitaa meidänkin ostokset tulla peruspostilla tästä lähin.

    VastaaPoista
  2. Noin siinä aina käy :) Varsinkin silloin kun menee oikein varta vasten etsimään jollekin lahjaa niin kaikkea muuta kyllä löytyisi :)

    VastaaPoista
  3. Saija: Onneksi tosiaan edes jotain:) Osa noista omien lasten vaatteista menee kyllä heti käyttöön, mutta ainakin nuo Neidin luistelupaidat menee pukinkonttiin. Tuo lahjojen hankinta pitkin vuotta on kyllä oikeasti paras ja varmasti edullisinkin vaihtoehto, nyt on kamala homma keksiä kaikki yhdellä kertaa! Toivottavasti ehdin edess vähän suunnitella vaikka noita lepomuksia! Tuo toimistomaksu oli kyllä ikävä ylläri, mielestäni ihan kohtuuttoman suuri! En ole suosinut enää perusposti sen jälkeen ,kun yksi paketti katosi, mutta nyt kyllä otan sen riskin seuraavaksi!

    Sini: Joo, minulle käy myös kyllä noin turhankin usein:) Se on kumma, kuinka sitä silloin löytyy vaikka mitä kivaa muilla..

    VastaaPoista
  4. Hih, no onneksi tosiaan omillesi sait noin kivoja! :-D

    Minä en ole muistaakseni koskaan ollut niin järkevä, että ostaisin joululahjoja marraskuuta aiemmin. Jotenkin aina ajattelen, että joku sitten esittääkin jonkun toivomuksen (meillä tapana toivoa aika suoraan ainakin sinne päin...kirjalahja, legoja tms) ja minä hövelinä ostaisin sitten tuplalahjat.

    Ja voi harmi niitä toimistokuluja :-(

    VastaaPoista
  5. Mäkään ne ole keksinyt muille mitään.. omille lapsille vain. Muille on jotenkin niin vaikeaa ja stressaavaa ja sit siinä etsiskellessä aina sattuu silmään jotain just meille täydellistä ;o)

    VastaaPoista
  6. Kivoja löytöjä teidän omille lapsille! :) Mä olen kans aivan myöhässä noitten joululahjojen kanssa... yhtään en esim. kesällä osaa joululahjoja katsella, harmi. En vaan ole sellainen ihminen. Kaikki jää viime tippaan =) Onneks nyt on sentään jo aika selvillä mitä kellekin hankin, vielä kun ehtis/pääsis kunnolla sinne kaupoillekin joskus :)

    Mukavat viikonlopun jatkot! =)

    VastaaPoista
  7. Kivoja vaatteita löysit! Minä,joka aina ihailen merkin vaatteita toisten blogeissa en koskaan ole onnistunut sieltä meidän poikien kokoja löytämään.

    Mutta hei, minkäsikäisiä kummilapsia teillä on? Meillä on lahjottu jo parin vuoden ajan isot koululaiset Finnkinon leffalipuilla ja pakattu mukaan herkkuja;-) tosin pienemmille lapsille sitä "joutuu" aina ostamaan tavaraa tai vaatetta niin ymmärrän tuskasi. Mutta tsemppiä, tsemppiä! Ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. -Jassu-: No tosiaan onneksi edes omille:) Olen aina tosiaan ostanut lahjoja pitkin vuotta, eikä muistaakseni koskaan ole käynyt vielä noin, että ei olisi lahja ollut toivottu..mutta tuo on kyllä oikeasti mahdollista! Ostamani jutut eivät ole välttämättä suoraan kenellekään, vaan esim. kirjoja, legoja yms. joita voi sitten antaa melkein kenelle vaan, joten aina jemmasta on löytynyt jotain, vaikka mekin kyllä usein kysellään vähän toiveita.

    Pirjo: Kyllä omille lapsille tosiaan keksisi vaikka mitä, mutta ne toisten lapset onkin aina vaikeita..meilläkin kummilapset alkaa olemaan niin isoja, ettei ihan mikä tahansa enää kelpaa..

    Terhi: Kiitos, niin minustakin:) Mua kyllä ahdistaa nyt, kun ei lahjoja ole vielä hankittu, kun yleensä ne on tässä vaiheessa jo paketoitukin. Minulla on työn puolesta aina tämä joulun aika aika hektistä, joten ennkointi säästää hermoja:) Sama ongelma minulla tuntuu nyt olevan, kaupoille ei vaan tunnu ehtivän..Muiavaa sunnuntaita sinne:)

    Aamunkukka: Kiitos:) Meidän kokoja tuntuiu aina löytyvän tuolta Gymboreelta liiankin hyvin..
    Kummilapsia on viisi ja ikähaitari aikamoinen..Isommille olemme myös ostaneet noita leffalippuja Hesen lahjakortin kera ja tykättyjä on ollut. Kummilasten synttäritkin mukavasti sijoittuvat tähän loppuvuoteen, joten osalle tuo lahjaidea on jo käytetty:) Olen myös monesti anyanut "lahjakortin" jolla on päässyt minun kanssani leffaan, syömään tai vähän shoppailemaan. Olen samalla ehtinyt vähän viettää kummilapsen kanssa aikaa ja myös ne opvat olleet suosittuja, oma aika ei vaan aina tunnu noihin riittävän:(
    Kiitos tsempistä, kyllä sitä tarvitaankin:) Mukavaa sunnuntaita myös sinne!

    VastaaPoista