sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Maltilliset aleostot

Kevään mallistot kiinnostavat jo kaikkia, mutta pieni katsaus vielä meidän alelöytöihin. 

Olen yrittänyt pysyä poissa kaikista aleista, kaapit pursuavat jo entuudestaan tavaraa.
Jotain juttuja kuitenkin meillekin kotiutui. Nämäkin kaikki jo ennen vuoden vaihdetta, joten Uuudenvuodenlupaukseni on ainakin toistaiseksi pitänyt:)

Childrenssalonista  harmaa kiltti Neidille ja pojille parit rugbyt. Samiksia ei valitettavasti saatu. Näille kuitenkin parit löytyy kummankin kaapista:)


Naapurin rouva piti ME & I ale kutsut ja sieltä "pakolliset" ostokset, joista vain yksi sitten olikin alessa:( Enkelipaita Neidille, työkalupaita Pikkuveljelle ja tunika itselle.

 



Pomp de luxesta postasinkin jo aiemmin. Livenä vaatteet olivat kivoja, Neiti ihastui kaikkiin :) Pari juttua jäi tulematta, mutta näilläkin pärjätään:)








Henkkamaukassa kävin ihan livenä.
Saaliina Isoveljelle paitoja, joista huutava pula.
Neidille kauankaivatut talvishortsit (piti saada, kun kaverillakin oli..) ja muuta pientä kivaa





Nyt siis katse kohti kevättä ja kesää.
Varsinkin ulkovaatetus on aika rempallaan...
Kaikilla kolmella.

6 kommenttia:

  1. No,lohduttaudu sillä että puolet on teillä jo täysin kunnossa;-) aivan ihania vaatteita sä olet taas löytänyt, mä voisin ottaa nuo "Pompelukset" vaikka kaikki, siis hiukan isommassa koossa itselleni.Niin kaunis toppis ja miten kauniita harmaan sävyjä muutenkin.

    Mä muuten ihmettelen ihan miten huonosti jälleenmyyjillä on tullut kevään mallistojen kuvia. En ymmärrä, en ymmärrä. Varastot on jo sisäänostettu niin olisi pelkää plussa mainostaa ja näyttää kuvin mitä tuleman pitää. Täälläkin on myllätty vaatevarastoja ja me tarvitaan kipeiten ne välikausihaalarit-painelen kohta Pop:n jos ei ala Ticketin kuvia tulla mistään;-).

    Leppoisaa iltaa ja tsemppiä uudelle viikolle!

    VastaaPoista
  2. No onhan tuossakin jo kaikkea kivaa. :)

    Mullakin on jo katse keväässä. Muuten meillä alkaa olla hyvällä mallilla, mutta kengät puuttuvat. Ja siis osa vk.vaatteistakin, mutta päässäni olen miettinyt kaiken valmiiksi. Mutta voihan olla, että mieli ehtii muuttua vielä moneen kertaan... ;)

    VastaaPoista
  3. Pomppeluks :)
    Joo, kelpais meillekin, se on aivan ihana!

    VastaaPoista
  4. Aamunkukka: Sä olet kyllä aina niin ihana positiivinen ja kannustava!! Kiitos ♥
    Pomppeluksit voisin minäkin ottaa itselleni:) Tuo toppis oli livenä kyllä hurjan kaunis (äitikin kyllä sai uuden untsikan, mutta ihan tylsän mustan vaan:( ). Harmaa iski nyt Neitiin lujaa, sehän melkein kuin musta:)
    Samaa olen ihmetellyt, mitään kuvia keväästä ei missään ole näkynyt..Olisi kiva kyllä etukäteen vähän pohtia vaihtoehtoja. JA PO.P on kyllä ihan hyvä vaihtoehto:)
    Kiitos samoin, voimia uuteen viikkoa! Eiköhän se ensi viiko ole jo vähän helpompi..

    Sirkku: No jotain tarttui matkaan:) Meillä kevät tosiaan vielä ihan levällään kenkiä myöden. Neidille olen varannut VDT:n pitkän rusettitakin, muuten en ole edes vielä ajatellut mitään. En suoraan sanoen ole ehtinyt edes tutustua vielä valikoimaan, kun ei ole paljon tullut kuviakaan vastaan.

    -Anni-: Eikos olekin mainio tuo pomppeluks:) Kyllä tuo Aamunkukka on mainio!!
    Jos takkia tarkoitat, se oli kyllä ihana! Vähän Monnalisan tyyliä kyllä haettu selvästi, eikö? Eiköhän se joskus Neidille pieneksi jää..:)

    VastaaPoista
  5. Ihanuuksia! Kuinka mahtava kultatakki, kelpais mullekin ;) Kyllä meilläkin puuttuu keväästä vielä vaikka mitä, toiselle haalari ja molemmille aika monta paria kenkiä... mut onhan siihen vielä kuukausia aikaa ;)

    VastaaPoista
  6. Terhi: Kultatakkia olisi tosiaan voinut olla aikuisten koossakin:) Meillä on kevät tosiaan vielä ihan retuperällä..mutta onhan sitä aikaa vielä..kai:)

    VastaaPoista