torstai 8. maaliskuuta 2012

Pojille Naistenpäivän kunniaksi

Saipa tuossa päivänä eräänä sähköpostia tuohon sivupalkin sähköpostiin. Kirjoittajalla oli paljon asiaa. Allekirjoitusta ei ollut ja sähköpostiosoitekin oli aika nimetön. Aika monesta asiasta olen kirjoittajan kanssa eri mieltä, kuten esimerkiksi siitä, että meillä suosittaisiin vain Neitiä poikien kustannuksella. Neidillä taitaa vähän enemmän olla mekkoja, mutta kyllä meillä pidetään tasapuolisuudesta huolta, niin aikuiset kuin lapsetkin.

Vaikka tänään onkin naistenpäivä, pikainen piipahdus Skanssissa painoittui lähinnä poikiin. Pari täsmäiskua tuotti kivaa täydennystä kovaa vauhtia kasvavien poikien vaatekaappeihin.

Tätä lähdin hakemaan


Ja sitten muistin, että tämäkin on nyt avattu Skanssiin.

Jipii!!

Myymälä oli aivan ihana, täynnä kauniita värejä ja ihania juttuja.
Tavaraa oli kivasti esillä, mutta kuulemma vielä paljon tulematta.
Pojille löytyi kivat paidat.







Välikausivalikoimaankin hieman tutustuin, mutta totesin, että Isoveljelle taitaa ollakin aika haasteellista löytää mitään mistään. Koot ovat lastevaateliikkeissa liian pieniä ja urheilukaupoissa liian suuria. Pitää ottaa poika mukaan, joka ei kyllä ole se paras vaihtoehto. 11-vuotiaan mielestä mikä vaan on hauskempaa.. Olisiko jollain hyviä vinkkejä?

 
 
Huomasin, että tuonne sivupalkin lukijakuntaan on ihan huomaamatta kertynyt hurja määrä lukijoita. Tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat! Sata lukijaa (!!) on mennyt rikki ja ajattelin järjestää teille lukijoille jotain kivaa.. Pysykää kuulolla, palaan siihen pian!

10 kommenttia:

  1. Varmasti olette tasapuolisia, ei murhetta siitä :)
    Kivat, värikkäät ja eloisat paidat olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nuo lapset osaavat itsekin jo pitää puoliaan tarvittaessa;) Minustakin oli kivan keväisiä paitoja.

      Poista
  2. Voisinpa sanoa,että kyllä teillä on poikienkin vaatteita:)Meillekin asti niistä on paljon tullut:)
    itse en ymmärrä "anonyymejä", jotka valittavat blogistille jostakin. Eihän sitä hyvänen aika ole pakko blogia lukea, jos ärsyttää tms. Jos itse pitäisin blogia,meillä olisi tällä hetkellä PALJON enemmän poikien vaatteista asiaa. Isommalle tytölle vähemmän löytää enää niin kivaa mistään.

    Saitko muuten siihen toiseen osoitteeseen viestini jajaja hienoja paitoja olet löytänyt POJILLE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä tosiaan pojillekin vaatetta löytyy ihan riittävästi:) Pojille tulee enemmän ostettua sellaista perusvaatetta, aina en jaksa esitellä täällä. Noista mekoista ja muista tyttöjen höpötyksisä riittää jotenkin enemmän kirjoiteltavaa. Mutta pitää varmaan nyt jatkosssa huolehtia, että muistan välillä vilauttaa poikienkin juttuja enemmän:)
      Samaa mieltä ole, jos täällä joku ärsyttää, ei todellakaan ole pakko lukea. Ja tottakai mielipiteensä sa ilmaista ja olla eri mieltä, mutta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei meidän elämästä tämän perusteella kannata tehdä:)

      Sain viestisi, en vaan ehtinyt eilen vastailla, pistän nyt viestiä tulemaan!

      Poista
  3. Poika sai ton saman paidan. Se on söpö. Tylsää, jos olet saanut nimettömiä häirikköviestejä sähköpostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PO.Pin paita on kyllä tosi söpö, onneksi sain sen vielä, oli Skanssin liikkeen viimeinen ja sopivasti sattui olemaan vielä oikea koko!
      Onhan tuo vähän tylsää, mutta kyllä tähän maailmaan mieleipiteitä mahtuu, enkä niistä nyt niin itseeni jaksa oottaa. Tiedän kuitenkin, että meillä asiat on kunnossa!

      Poista
  4. Meidän pojat eivät ole kiinnostuneita vaatteista. Ihan muutaman kerran ovat pyytäneet ostamaan jotain tiettyä, mutta tosi harvoin. Kuvista usein näytän, että kelpaisko.

    Mä olen aika varma, että jos mulla olisi tyttö(jä), niin määrällisesti tulisi varmaan ostettua enemmän tyttöjen vaatetta. Ainakin itse olin pikkutyttönä tosi innostunut mekoista :) ja olisin kyllä shoppaillut niitä ilomielin ja loputtomasti. Meidän pojat lähtevät kaupoille ainoastaan pakotettuina.

    Mä en ainakaan näe, että teillä olisi jotenkin epäsuhtaa niin, että yksi saa ja toiset ei. Kaikki saavat tarpeidensa mukaan.

    Meillä ei kuopus tai keskimmäinen saa samalla lailla uutta vaatetta kuin esikoinen, mutta eipä tuosta ole kukaan lapsista vielä ikinä edes sanonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eipä nuo meidänkään pojat kovin kiinnostuneita vaatteista ole, Isoveli hiihtelee nykyisin mieluiten verskoissa, kun urheilee melkein joka päivä ja Pikkuveli riisuu kaikki vaatteet (kalsareita tietysti lukuunottamatta) sisätiloissa aina pois (siis kotona..). Joskus Isoveljellä on joku must have -juttu ja se siten tapauskohtaisesti harkitaan ja hankitaan. Mutta muuten an äidillä aika vapaat kädet. Toista se on tuon Neidin kanssa..hänellä on selkeä oma tahto ja kiinnostusta näihin vaateasioiin.
      Meillä taitaa kaikki saada vielä yhtä paljon uuttakin vaatetta, kun on tuo poika-tyttö-poika järjestys tuolla ikäerolla, ei niitä Isoveljen vaatteita Neidille paljon mene ja Pikkuveljelle en niitä jaksa säästää kaapeissa ihan kaikkea.

      Poista
  5. Onpa tosi kivoja juttuja! Itse en niinkään ole perehtynyt poikien vaatteisiin (kas kummaa ;) ), mutta nuo kyllä miellyttävät silmää paljon. Ja kuten sanoit, kivoja värejä.

    Mukavaa viikonloppua, lähdettekö muumeja etsimään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivoja minustakin (ja pojista) ovat.
      Mukavaa viikonloppua sinnekin! Tarkoitus oli mennä tarkistamaan Muumien talviuni, mutta aika huonolta tuo ilma näyttää, toivottavasti huomenna oolisi vähän parempi, niin päästäisiin (satuin mainitsemaan asiasa ja Pikkuveli on ollut torstaista asti lähtökuopissa..)

      Poista