sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Veti sanattomaksi



Neiti on aika ihastunut  parin muun pikkutytön tapaan
Robiniin




ja tottakai se levy piti heti hankkia omaksi.

Levy on soinut siitä asti liki taukoamatta Neidin huoneessa.
Hieman on Frontside Ollie alkanut hermostuttamaan,
varsinkin kun eräänä päivänä Äidin kännykkäkin alkoi sitä soittaa.
Ja juu, en osaa sitä itse vaihtaa muuhun..

Pariin otteeseen olen jo uhannut hävitää koko levyn,
kun se tosiaan soi IHAN koko ajan
eikä se voluuminappi jostain syystä pysy hiljaisena...
Eikä meidän Iskäkään ole ollut kovin ihastunut,
kun Pikkuveli lauleskelee taukoamatta "faija skitsoo taas"..

Teimme yhdessä pientä vaatekaappisiivuosta viime viikonloppuna
ja taustalla soi mikäs muukaan kuin Robin.
Ekaa kertaa pysähdyin kuuntelemaan laulujen sanoja.

Ihan helmi

Kuva lainattu täältä


Veti kuulkaas tämän äidin ihan sanattomaksi.
Piti kuunnella moneen kertaan.
Enkä voinut estää, kyynel karkasi silmäkulmasta.



No joo, mun siis piti upottaa tähän YouTubesta se video,
mutta ihan en onnistunut..
pääset kuuntelemaan biisin




Oikeasti toivon,
 että omat lapseni voisivat minusta noin ajatella.
Noiden isompien lasten kanssa kun ei äitinä oleminen
ole aina niin kovin helppoa
ja välillä tuntuu, että ei voisi enempää epäonnistua.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää vanhan kansan viisauksia "isojen lasten isoista murheista"..


Helmiä kaikkien sunnuntai-päivään!!

Loppuun vielä vähän kevyempi huomio,
muistakaa osallistua alla olevan postauksen HILFIGER-kassin arvontaan:)

14 kommenttia:

  1. Samaisesta asiasta postasin pari pvää sitten. Robin on kova sana ja tuo biisi ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta onkin postauksesi mennyt ihan ohi (olen olut työreisulla puolen viikkoa). En siis ole ainoa, joka on huomannut laulun koskettavat sanat, ihana kyllä on!

      Poista
  2. Meidän 6-v. on myös armoton Robin-fani. Pikkusen tulee kans korvista toi levy jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa iskeä juuri noihin pikkuisiin, Isoveljen mielestä on IHAN KAMALA:) Ja juu, tulee kyllä jo korvista täälläkin!

      Poista
  3. Robin on ihana, vaikka taidan olla vähän vanha häntä fanittamaan;)
    Ja biisi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on aikas ihana:) Todettiin tänään parin ystävättäreni kanssa, ettei olla yhtään liian vanhoja fanittamaan, vaikka miehet olivat vähän eri mieltä:)

      Poista
  4. Meillä pojat tykkäävät kanssa Robinista. 3v osaa hoilata "...kun se tyttö teki sen täydellisen ront said ollieeeen". Naurattaa, mutta samaan aikaa tympii ko. biisi p-a-h-a-s-t-i.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiataa tosiaan olla vähän pienempien suosiossa:) Meillä Fron side Ollien lauleskelu on onneksi vähän rauhoittunut, nyt on tapetilla tuo Faija Skitsoo..kieltämättä se on kyllä myös aika huono vaihtoehto varsinkin tuolle 4veelle..

      Poista
  5. Iiiks! Kyllä kostui silmät mullakin!!! I H A N A :)
    Meilläkin fanitetaan, mutta tätä biisiä en ollut kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin koskettava! Taitaa upota enemmän meihin vanhempien lasten äiteihin, siinä kun on tuo esiteinin maailma aika käsinkosketeltavasti kuvattu..

      Poista
  6. Olipa kaunis laulu. Meillä ei olla vielä löydetty Robinia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin laulu on todella kaunis.
      Ai teillä ei ole Robinia vielä löydetty, olin muuten ihan varma, että olisi:)

      Poista
  7. Meillä Omppu ei voi sietää. Pimuhan on suora kopio tästä meidän tuon-mielipiteeni-julki-heti-neidistä. Typy taitaa olla vielä turhan nuori tuohon :) Joskin frontside ollie on iskostunut hänenkin päähänsä. Kuuntelin tuon biisin, ja oli aika koskettava. Joskaan kauheasti en kuullut, kun Omppu huuteli, että laita se Robin pois! Tyttö hiljainen sopi kivasti ihanaan kummityttööni <3 Joskaan hän ei puhu vieläkään minulle, mutta ei se haittaa:) Toisin kun nuo mun tänttähäärät, päinvastainen.

    VastaaPoista
  8. Tykkäsin kanssa "Ihan helmi" kappaleesta, mutta multa pukkaa samaan säveleen toisetkin sanat. Että onko tämä jokin muunnos tms. Mutta en saa toisista sanoista kiinni, mutta sävel on hyvin hyvin samanlainen. Meilläkin pojille kohta 7 ja 9,5 v uppoo levy hyvin. Mulla ei vielä mene hermot kesän kuuntelun jälkeen, ja "isä skitsoo" on myös siirtynyt poikien suuhun. Mutta ne toiset sanat haluaisin kyllä löytää.

    VastaaPoista