sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kesän ekat seikkailut

Meidän kesään kuuluu ehdottomasti retket Seikkailupuistoon  eli Seikkikseen.
Tänä vuonna eka seikkisretki harvinaisen myöhään, yleensä ollaan oltu tässä vaiheessa kesää jo monta kertaa
tehtiin eilen ihan ex tempore,
lähdettiin kaupungille ostamaan synttärilahjaa ja päädyttiin seikkiseen.
Piti mennä ihan muualle.
Mutta kun ei satanut..

Tuttu kaava.
Ensin patsaspuiston kiipeilyt ja tunnelit.


Patsaspuiston jälkeen olisi pitänyt päästä valaan vatsaan,
mutta valasta ei oltu täytetty.
Eikä liikennekaupunkiinkaan päässyt.

Onneksi seilaamaan aina pääsee.


Hei odottakaa, mä tuun mukaan.
Tai en mä tuukaan keinumaan, mä meen tonne uimaan.


Miten niin en voi mennä uimaan,
kun tuolla on vettäkin?
Äiti, ei haittaa, vaikka sulla ei ole pyyhettä,
mulla on kesätukka, se kuivuu nopeaan.


No okei sit, ei mennä.
Mä heitin kepin tonne, kumpi ehtii sillalle ensin, mä vai keppi?
Mihin se keppi oikein jäi?


Ai, te menitte sinne linnaan, oottakaa, mäkin tuun.
Äiti kato, mä en yhtään tipu täältä!



Pikkuveli on hauskassa iässä, puhetta tulee taukoamatta ja jalat käy,
tuntuu,ettei poika koskaan ota muuta kuin juoksuaskelia..

Kiipeily on ainoa, missä Pikkuveli on vähän varovainen,
Neiti sai olla kiipeilemässä ihan rauhassa.


Kato äiti, mä kiipeen yhtä hienosti, kuin sisko!
Mut sun kyllä pitää auttaa mua vähän..



Pöyritä lisääää..


Äiti, täällä on ihan tylsää, kun sä et koko ajan pyöritä mua!


2 sekunnin kuluttua jalkoja ei enää näkynyt
ja iloinen nauru kuului seuraavasta telineestä..


Kotiinlähdön aika koitti ja tuttu kaava toistui.

Jos me mennään tänne labyrinttiin, niin äiti eksyy, kun se tulee hakemaan meitä
ja sit meidän ei tartte lähteä koskaan kotiin.


No okei sit, sä voitit äiti. Mut jätskii me ainakin tarvitan, kun on niin kuuma
(asteita oli auton mittarin mukaan 12 ja matkalla autolle alkoi tihkuttaa vettä:)


Turun Kupittaan puistossa sijaitseva Seikkailupuisto
on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka lapsiperheille.
 Puistoaluelle on vapaa pääsy ympäri vuoden ja siellä riittää tekemistä
 eri ikäisille lapsille.
Lisäksi siellä järjestetään erilaista toimintaa ja lastentapahtumia pitkin kesää
 (esim. tänään sunnuntaina Seikkisrock).

18 kommenttia:

  1. Haa, mehän on käyty tuolla jollain Muumimaailmareissulla (aika monta vuotta sitten) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No sitten onkin tuttu paikka! Perusjutut tuolla eivät ole paljoakaan vuosien varrella muuttuneet, tietysti aina jotain pientä juttua on tullut lisää. Kiva paikka on!

      Poista
  2. Kivannäköinen paikka, varmaan meidänkin pojat tykkäisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka ei vaan näytä kivalta, vaan myös ihan oikeasti on sitä:) Kaikki tunteman pojat viihtyvät tuolla, jopa meidän Isoveli 12v tykkää painaa tuolla!

      Poista
  3. Meillä puistot ovat neidin mielestä aivan parasta. Disneyland oli vähän tylsä jonoineen hotellin leikkialueeseen verrattuna :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistoissa on jotain, mikä kyllä taitaa melkein kaikkia lapsia viehättää:) Ai siellä Disneylandissa oli jonoa, voi hitsi! Innolla jään odottamaan matkakuulumisianne!

      Poista
  4. Me oltiin usemman kerran viikossa seikkiksessä, asuttiin (aikuisen) polkupyörämatkan päässä..
    Niin suunnittelin kun kolmas syntyi, että vauvan kanssa saa istua siellä koko kesän ja nähdä kaikkia kavereita ja juoruilla; ja isommat mennä pitkin puistoa aivan kuten ennenkin. Aika pudotus muuttaa tänne maalle, en ole VIELÄKÄÄN täysin sopeutunut tänne ja 1½v mennyt jo.
    Tänään ajeltiin motaria pitkin kotiinpäin, niin kohta 6v esikoinen huokasi takapenkiltä että tästähän pääsisi turkkussee päin. :D
    noh, kesän reissuja ja seikkistä odotellessa, ehkäpä jo ensivloppuna jos hyvin sattuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, meillä menee tarina ihan samalla lailla, kaupungissa kun asuttiin, vierailtiin tuolla alvariinsa, nyt ei vaan tunnu tältä maalta tuonne ehtivän millään:( Minua rupesi ihan kiinnostamaan, minkäs motarin varrelle olette muuttaneet (ettei vaan satuta naapureina olemaan:) )

      Poista
    2. Me muutettiin kertaheitolla kauas, 300km päähän.. :D Nopsaan tästä tulee 3-4h, paitsi ylihuomenna päiväkotiväsyjen lasten kanssa meillä on varmaan rattoisa matka ;D

      Poista
    3. Okei, te veitte voiton, me ei ihan niin kauas muutettu, vaikkakin maalle:) Mukavaa Turun reissua ja loppuviikkoa!

      Poista
  5. Ei vitsit miten mahtava puisto - ollaan ihan kateellisia täällä! Täytyy vaikka kesälomalla kehitellä jotain reissua sinne käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkis on kyllä tosi mahtava, kerrankin meillä kehä kolmosen ulkopuolella on jotain, misät olla ylpeitä:) Kannattaa kyllä ehdottomasti piipahtaa, jos täällä päin liikkuu!

      Poista
  6. Jep, seikkis on ihan paras munkin tytöstä :D
    Onko Neiti muuten jo vaihtanut harkkakorvikset pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkis taitaa olla kaikkien suosikki:)
      Ei olla vielä vaihdettu korviksia, saatiin ohje, että juhannukseen asti pidettäisiin noita harjoituskorviksia. Hyvin on Neiti jaksanut hoitaa niitä, ei ole tulehtunut, eikä muutakaan harmia ole tullut. Nyt keskustellaan kovasti, millaiset ostetaan noiden tilalle. (äiti kun ei tylsänä luvannut omia timanttejaan hänelle..) Pitäisi olla rengasta, roikkuvaa ja timantteja vaikka muille jakaa:)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja hauskat jutut pojalla :) Varmasti kiva paikka lapsille, harmi että asutaan hieman kauempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän oli vahdikasta kuvattavaa:) Juttua riittää tuolla pikkumiehellä ja aika usien niitä saa hymyssä suin kuunnella:) Pitäisi muistaa vaan kirjoittaa kaikki ylös!
      Seikkis on kyllä superkiva paikka, kannattaa piipahtaa, jos lähellä sattuu kulkemaan!

      Poista
  8. Siis tuo on aivan huippupaikka!! Veljeni asuu aivan puiston vieressä ja seikkailemassa käydään joka päivä, kun ollaan hänen luonaan kyläilemässä. Tekemistä riittää kaikenikäisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkis on todella ihan huippu! Meidän lapset eivät ole ainakkan vielä kyllästyneet siihen:) Te varmaan kyläilette Velejn luona ahkeraan, un noin mainiolla paikalla asuu;) Ja tuo on totta, sieltä löytyy ihan kaikenikäisille puuhaa.

      Poista