perjantai 1. maaliskuuta 2013

Suunnittelusta toteutukseen

Neiti on ollut aina ahkera askartelemaan ja piirtämään. Viimeisen vuoden parin aikana piirtäminen on valkoiselle paperille jäänyt vähemmälle, Topmodeleita ja muita suunnitteluvihkoja kuluu sitäkin ahkerammin. Suosikkihaaveammatti heti hammaslääkärin jälkeen on tietysti muotisuunnittelija. Parhaan ystävättären kanssa tytöt toimittavat omaa lehteä (toinen numero työn alla..:)), jonka suurimman sisällön muodostaa tietysti erilaiset muotikuvat ja suunnittelutehtävät. Viime kesänä tytöt koittivat myös kursia kankaista kasaan vaatteita, ihan ei vielä onnistunut. Ja auttaa ei tietysti saanut.

Nyt Neiti on koulussa käsityötunneilla tutustunut ompelukoneen käyttöön ja ompelukoneen ajokortti on suoritettu. Hiihtolomalla, kun kotinurkissa pyörittiin, oli välillä vähän tylsääkin ja ideat alkoivat lentää.


Suunnittelutoimisto oli ahkerana ja erilaisia tyhjälle paperille piirrettyjä kaavoja alkoi ilmestyä olohuoneen pöydälle.
Äiti, voinksmä ommella paidan. Mulla on kaavat.
Juu, heti, kun mennään ostamaan sopivaa kangasta. Eli ei nyt.
Höh. No voinksmä sitten tehdä Mummille lahjaksi kassin. Kävin sun kangashyllylläja valkkasin jo sopivan kankaan. ja tässä on kaavat.




Kaavat oli piirretty ja kangas haettu alakertaan, samoin nuppineulat, sakset ja OMPELUKONE. Siinä se nökötti keittiön pöydällä valmiina. Äiti vaihtoi oikeanväriset langat ja Neiti huristeli itse kassin hetkessä. Hyvin olivat koulussa opettaneet, osasi siksakata reunat, päätellä langat ja jopa korjata jäljet.



Kasseja tuli hiihtolomalla aika monta. Ja pari sen jälkeenkin.


Ja kyllä se paitakin tuli, siihen palataan ehkä myöhemmin:)
Tyttöjen lehteen piti tietysti saada pari mallikuvaa;)


Olen kyllä hurjan ylpeä Neidistä!
 
 




12 kommenttia:

  1. Taitava ja määrätietoinen neiti!

    VastaaPoista
  2. Eikö Reimalla ole nyt käynnissä joku lapsille suunnattu kuosin suunnittelu kilpailu? Eli tyttöä mukaan vain ilmoittamaan, jos tuollainen kiinnostaa:)

    http://www.reima.fi/fi/kidsdesign/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, osallistuttu on jo:) Neiti oli ihan itse kisan jostain lehdestä bongannut ja piirrokset tehnyt. nyt vaan peukut pystyyn:)

      Poista
  3. Wau! Ei muuta kuin kangaskauppaan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo olivat mahtavia! Kangaskauppaan asti ei olla vielä ehditty, mutta äidillä on sen verran kangasvarastoja, että sieltä löytyy pahinpaan hätään materiaalia aika moneen projektiin. Mutta kyllä, kangaskauppaankin pitää Neiti jossain vaiheessa viesä, jos innostus jatkuun (vielä ainakin intoa riittää!)

      Poista
  4. Hienoja tosiaan!
    Muistan omasta lapsuudestani, kuinka innostuin tuosta ompelukoneesta, kun sitä ensi kertaa oli koulussa saanut kokeilla. Meidän neiti ei siitä niin perusta, mutta puikoilla on syntynyt jo tuubihuivi ja ranteenlämmittimet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin:)
      Meillä taas kutominen ei oikein innosta huolimatta onnistu vielä, jotenkin langat menee vaan solmuun:)

      Poista