keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Keikalla

Meillä oli viime viikonloppuna täällä onnellinen tyttö, hän pääsi elämänsä ekaa kertaa ihan oikealle keikalle. Ihan Justin Bieberiä ei vielä käyty katsomassa, mutta tyttöjen logiikan mukaan Robin on melkein Bieber, olihan hän Justinin lämppärinä:)


Neiti tykkää kuunnella musiikkia, mutta mitään suoranaista fanitusta ei vielä ole näkynyt. Robinin keikallekaan Neiti ei itse suinkaan hinkunut, vaan liput järjestyivät oikeastaan enemmänkin vähän kauempana asuvan sukulaistytön seuraneidin roolissa.

Vaikka Neiti ei mikään fani olekaan, homman juini oli heti selvä, tytöt askartelivat nnen konserttia hienon plakaatin Robinin musiikin soidessa täysillä:)


Yksin tyttöjä emme keikalle päästäneet ja hyvä niin, meidän 130cm pätkä ei olisi Robinista nähnyt väkijoukon seasta hiustupsuakaan. Olipa se kokemus äidillekin!
Onneksi äidin repparista ja sylistä näki hyvin. Äidin selkä tosin en ihan kamalasti tykännyt, alkuviikko on mennyt aikamoisessa selkä- ja käsijumissa:)


Robin oli tosi energinen ja positiivinen. Ei kyllä ikinä uskoisi, että pojalla on ikää niin vähän todettiin sukulaisrouvan kanssa, että olemme todellakin vanhoja, voisimme kevyesti olla Robinin äitejä..)


Naureskelimme etukäteen isälleni, joka ehdotti meille korvatulppia keikan ajaksi. Jälkikäteen totesimme. että ne olisivat oleetkin ihan paikallaan. Ei niinkään sen yleisen desibelitason vuoksi, vaan ennemminkin sen reppuselässä olleen Neidin takia.
Koko 1,5 h Neiti lauloi mukana TÄYSILLÄ..


Robin osasi kivasti kosiskella myös eturivissä olleita tosifaneja heittelemällä sinne välillä ruusuja. Keikan lopulla hän heitti yleisön sekaan myös vesipullonsa.
Arvatkaapa minne se päätyi..?


Arvaatte varmaan, että meillä on noussut jonkinasteinen Robin -kuume. Loppuviikosta juhlitaan Neidin kymppisynttäreitä ja lahjalistan kärkeen on yllättäen kiilannut Robinin uusi levy, Robin -elokuva ja Robinin kirja :)

FANITETAANKO TEILLÄ?

6 kommenttia:

  1. Meillä on onneksi vielä sen verran pientä väkeä, että tosifanitus on vasta edessä. Mutta jonkinlaista Robin kuumetta on ollut aistittavissa. Ja onhan se hyvä ja lahjakas laulaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä on ihan uusi ilmiö ja ikää on kuitenkin jo 10v. Kellä teilläkin se siis edessä on jossain vaiheessa;)
      Robin on tosiaan kyllä hyvä ja lahjakas poika!

      Poista
  2. Meillä yksi kohta 7v fani luki sun postausta samalla kuin mäkin ja arvaa tuliko meille kinaa, koska neiti on tarpeeksi iso Robinin konserttiin. Eskarikaveri on ollut jo useammalla Robinin keikoilla. Mun mielestä ikää pitää tulla jokunen vuosi lisää ennen kuin aloitetaan "keikoilla" käynti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voin vaan kuvitella, meilläkin on välillä äidin olan yli luettu jotain ja vedetty omat johtopäätökset;)
      Olen samaa mieltä, kyllä nuo keikkahommat on minustakin isommille, tämä oli aikamoinen poikkeus tuon seuran vuoksi. Keikkakin oli suunnaatu enemmän lapsille ja nuorille, paikalla oli pääasiassa tosi pientä porukkaa vanhempineen ja paikka oli urheiluhalli;)

      Poista
  3. Meillä ekaluokkalainen on fanittanut robinia jo kauan, molemmat levyt löytyy. Nyt rinnalle toiseksi suosikiksi on noussut tuuli :). Keikoille on kinuttu, mutta kovin vähän on keikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Robinin faitus meni aika nopean sen alun jälkeen ohi ja hyllystä löytyy vain se eka levy (tosin musaa kyllä kuunnellaan YouTubesta): Tuulista meilläkin tykätään;) Keikoille täällä ei olla vielä ennen tätä kinuttu, saapa nähdä kuinka jatkossa käy:)

      Poista