maanantai 24. kesäkuuta 2013

Loistava asenne


Neiti on valitellut syksystä asti ajoittain päänsärkyä. Äiti on kuuliaisesti antanut Pamolia ja pohtinut sydän syrjällä, onkohan tytär perinyt ikävän migreenitaipumuksen. Keväällä päänsärkyjä alkoi tulla useammin, monta kertaa viikossa ja aloin jo pohtia, pitääkö mennä tutkimuksiin. Alkukeväästä Neiti valitteli, että ei näe kunnolla taululle, luokassa oli vaihdettu istumäjärjestystä ja Neiti oli päässyt takariviin. Siinä vaiheessa Äidin lamppu syttyi ja tajusin heti päänsärkyjen syyn. Onneksi ei sitä migreeniä. Kirjoitin opelle viestin reissariin, Neiti tarvitsee eturivin paikan :)


Koulussa oli seuraavalla viikolla terveydenhoitajan tarkastus ja laitoin sinne viestiä, että tarkistavat samalla näön. Arvasin tuloksen. Näkö huonontunut ja paljon. Lähete silmälääkärille. Olin ihan varma, että tiedossa olisi katastrofi..

Muistan edelleen elävästi sen päivän, kun itse kuudesluokkalaisena sain tietää, että saan silmälasit. Se tunne mahanpohjassa. MAAILMANLOPPU. Rillipää. Ikuisesti. Kenelläkään kaverilla ei ollut. Kenelläkään Neidin kevereistakaan ei ole silmälaseja.


Olin NIIN väärässä. Onneksi. Neidistä asia oli siisti, cool, ihan huippua. Lasit on hienot. Ja Äiti, sun pitäisi olla iloinen, että mä kohta taas näen. Tottakai Äiti onkin. Enemmän kuin iloinen. Sekä laseista, että asenteesta. Silmälasit eivät ole nykypäivänä enää nuorillekaan mikään kauhistus, päinvastoin. Kaverit ovat ihan rehellisesti vähän kateellisia. Parin tytön äideiltä olen kuullut, että heilläkin on tullut äkillisesti tarvetta mennä silmälääkärille..

Etsiessämme sopivia laseja (joka osoittautui haasteelliseksi tuollaisella 10-vuotiaalle. Lastenmalliston kehykset liian pienet ja aikuisten kehykset suurimmaksi osaksi liian isot. Eräässä liikkeessäkin mainostettiin, että nuorisomallisto tulee syksyllä. Ei auttanut tähän hätään. Onneksi löytyi sopivan kokoiset ja näköiset.) into silmälaseihin vain kasvoi. Äiti näitähän on vaikka miten hienoja. Voitaisko ostaa samalla parit. Tai ainakin sitten syksyllä haluun uudet kouluun.


Vaikka meillä nykyään aika usein Neidin ja äidin maut ja mieltymykset ovat törmäyskurssilla, silmalasiasiassa Äiti piti suun visusti supussa. Lasit tulivat Neidille, ei Äidille. Neiti päätti ihan itse ja hyvin päättikin, juuri omannäköisensä valitsi.


Vauhti on Neidillä yleensä aika kovaa ja luisteluharrastuskin aika vauhdikasta, vaikka ainakin aluksi sovittiin silmälääkärin kanssa , että jäälle niiden kanssa ei tarvitse mennä. Jännityksellä odotan, miten kauan lasit pysyvät ehjänä. Kotivakuutus on tarkistettu, korvaa onneksi. Ja ainakin nyt Neiti on laseistaan pitänyt tarkkaa huolta. Mikrokuituliina on ahkerassa käytössä. Liekö uuteuudenviehätystä?
 
Onko muilla kokemuksia lasten silmälaseista?

27 kommenttia:

  1. Ei ole kokemuksia vielä, mutta tulee väistämättä ennen pitkää koska kuopuksella selvä (perinnöllinen) karsastus. Kiva kuulla kokemuksia! Onneksi maailma on muuttunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme täsäh asti miehen kanssa oikein ihmetelleet, että kenelläkään lapsista ei ole laseja, meillä molemmilla kun on. Onko teillä karsastuksesta jotain kontrolleja? Itse ole aikanani käynyt jossain kontrolleissa, kun suvussa on perinnöllistä aika voimakastakin karsastusta.
      Niinpä, onneksi maailma on muuttunu!

      Poista
  2. Meillä isommalla koululaistytöllä silmälasit.

    Oli oireena just nämä päänsärkykohtaukset ja silmiin sattumiset. No sai migreeni diagnoosin mutta myös kehoituksen mennä silmälääkäriin. Varasimme ajan ja löytyi yllättävää. Vika silmässä. Lähete lastenklinikalle silmänpohjakuvauksiin, epäilynä syöpä. Elämä löi siinä hetkessä tyhjää. Lastenklinikalla epäily oli sama. Tuloksien odottelu oli tuskaa, mutta tulos onnellinen. Vain "syntymävika". Ja ajattele mä olin siitä niin onnellinen, syntymäviasta. Silmä on melkein sokea, mutta oikeanlaisilla laseilla näkee. Toinen silmä kun on tottunut toisen huonoon näköön niin kuulema "korvaa" näköä...en tiedä mitä tarkoittaa mutta näin kuulema on...silmää tarkkaillaan puolivuosittain...mä soimaan itseäni vieläkin siitä että en vienyt nopeampaa lääkäriin....eihän se mitään olisi muuttanut, mutta...kannattaa siis käydä tarkistuttamassa heti jos monia päänsärkyjä ja muita sellaisia oireita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hurja, mitä kokemuksia teillä on tytöllä ollut! Onneksi ei ollut mitään syöpää ja hyvä, että homma on nyt säännöllisessä hoidossa. Kyllä on tosiaan tärkeää ottaa lasten päänsäryt ja muut vaivat vakavasti ja hoitaa ne ajoissa kuntoon.

      Poista
  3. Meillä on 10-v. luistelijattarella harrastusta varten piilolinssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Neidin lasit eivät ole niin vielä niin suurilla voimakkuuksilla, että niitä ihan välttämättä jäällä tarvitsisi, mutta jos vanhempiinsa on tullut, taitaa miinusta tulla lisää iän myötä ja piilarit on varmaan jossain vaiheessa edessä, jos harrastus vielä jatkuu. Kuinka tyttö on piilareiden kanssa pärjännyt?

      Poista
  4. Meen poika sai vuosi sitten 8-vuotiaana lasit. Hyvin on vuosi mennyt lasien kanssa. Pitää niitä lähinnä koulussa ja telkkaria katsoessa. Hän sai myös itse valita lasinsa ja lasit oli onneksi myös äidin mieleen :) Instrusta löydettiin silloin mustat RayBanin muovipokat, joissa sankojen sisäpuolella valkoista. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Juu ja vakuutus näille on ;)

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla muidenkin kokemuksia, ehkä meillä on toivoa lasien ehjänä pysymiselle.. Onneksi ne vakuutukset sitten kuitenkin on:) Meillä Neiti ainakin toistaiseksi on pitänyt jatkuvasti laseja, katsotaan nyt kuitenkin, kuinka homma lähtee syksyllä sujumaan:)

      Poista
  5. Olemme molemmat miehen kanssa saaneet alakouluikäisinä lasit, joten se on edessä mitä luultavimmin Telmallakin. Yllätys on ollut odottava suhtauminen rillien saamiseen, kun kaveri sai lasit niin hän suorastaan kadehti niitä ja leikkii itse mielellään imagorillit päässä :) Itse muistan, että se oli 8-vuotiaana lähes maailmanloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se maailma on tosiaan muuttunut, itsellänikin rillit oli aikanaan melkein se maailmanloppu, mutta nyt Neiti oikein odotti niitä;) Kerrankin joku asia on mennyt positiiviseen suuntaan;)

      Poista
  6. Tosi hienot pokat ja mahtava asenne tytöllä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pokat ovat oikein kivat ja sopivat Neidin kasvoihin loistavasti. Ja asenne on kyllä kohdallaan:)

      Poista
  7. itse sain lasit nelosluokalla :) se oli kyllä karmea.. mutta onneksi vuoden päästä toinenkin luokkalainen sai, niin ei harmittanut NIIN paljoa enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli tosiaan karmeeta! Minä taisin olla koko koulun ensimmäinen rillipää ja seuraava rillipää tuli vasta yläasteella luokalle. Onneksi nykyään maailma on erilainen!

      Poista
  8. Poika sai lasit alle kaksi-vuotiaana ja itselleni se oli aika tuskainen paikka. Pelkäsin pojan viskovan niitä päästään ja odotin hankaluuksia - aivan turhaan. On pitänyt niitä aina mielellään ja kun on muutenkin pikkuinen professorinalku niin hyvin toimii.
    T: Nitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on lasit tulleetkin tosi nuorena! Leikki-ikäisellä on vauhti vähän erilaista, joten varmaan pelko rikkoutumisesta on ollut sinulla vähän erilainen:) Kiva kuulla, että kaikki on mennyt hyvin. Jos lasit noin pienenä saa, on varmasti ne isompana ehkä helpompi hyväksyä luonnollisena osana omaa persoonallisuutta! Vaikka eipä meilläkään mitään ongelmaa onneksi ollut!

      Poista
  9. Neidin asenne on kohdallaan samoin kuin maku :D! (niin ja onneksi ei ollut sitä migreeniä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti kiittää ;) Ja todellakin on hyvä, ettei migreeniä ollut, se on NIIN kamalaa..

      Poista
  10. Hienot lasit!
    Meillä tyttö sai lukulasit tokaluokalla, ja silloin oli innostus myös suuri. Aika nopeasti lasit "unohtuivat" reppuun/kotiin, kun niitä ei tarvitse koko ajan pitää, toisin kuin kaukolaseja. Meillä olisi nyt uusien lasien hankinta edessä, toivottavasti vähän piristäisi taas muistia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin valinta oli tosi onnistunut!
      Ilmeisesti tänä päivänä asenne laseihin on ihan eri! Meillä on Neidin lasti miinusta, joten illalla lukiessa laseja ei aina päässä näy, muuten kyllä pysyvät (ainakin vielä) tiukasti päässä. Lukulasit taitavat ollakin vähän hankalampi muistaa.

      Poista
  11. Hienot lasit ovat! Mahtavaa, että asenne on kohdillaan -ja miksei olisi! Omasta päästäni löytyvät muuten myös Espritin pokat ;)

    Meillä tyttö valitteli kans alkukesästä päänsärkyjä, mutta nyt valittelut ovat jääneet pois. Olin jo melko varma, että täytyy käväistä näköä tarkastuttamassa. Itselläni on lasit olleet 8-vuotiaasta saakka ja silloin lasien saaminen todellakin oli pieni maailman loppu. Onneksi yksi toinen tyttö luokaltani oli saanut lasit jo vähän aiemmin, joten sopeutuminen oli vähän helpompaa. Kuudenteen luokkaan mennessä noin puolet luokan tytöistä ja pari poikaa oli saanut lasit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasit ovat minustakin kivat jo sopivat Neidille todella hienosti! Espritillä oli todella monet kivat pokat :) Ja asenne tosiaan mahtava, onneksi! Kannattaa kyllä käydä tsekkauttamassa näkö, jos noita päänsärkyjä on, turhaa niitä on kärisä, jos syy selviää helpolla ja on poistettavissa.

      Poista
  12. Aivan mahtava asenne tytöllä :) samoin maku kohdillaan. Lasit sopii tytölle todella hyvin. Itselläni lasit olleet ihan taaperoiästä alkaen, plussaa paljon. Lasit päässä aina, paitsi nukkuessa, saunoessa ja uidessa.

    Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne on tosiaan ollut hieno, kyllä äiti on ylpeä tytöstään! Minullakin on lasit melkein aina päässä, vaikka miinusta onkin (olen tosin huomannut, että alkaa varmaan vähän tulla sitä ikänäköplussaa..)

      Poista
  13. Hienot on lasit, meillä tyttö 5.v opetellut nyt kuukauden päivät pitämään laseja ja tosi hyvin on mennyt, paljon paremmin mitä ajattelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lasit olivat kivat:) Teillä onkin sitten samat kuviot ja opettelut siellä. Kiva kuulla, että nuoremmallakin sujuu hienosti, toivotaan, että positiivinen asenne jatkuu;)

      Poista
  14. Mulle silmälasit oli 11-vuotiaana ensimmäinen merkki siitä että alamäki ja vääjäämätön vanhuus on alkanut, mutta hyvä jos teillä noin. :D

    VastaaPoista