sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Rippimekko vol. 1

Kaikille, jotka täällä olette piipahtaneet lähiaikoina juttujani lukemassa, ette ole varmaankaan välttyneet tiedolta, että meillä on keväällä esikoisen rippijuhlat;) Olen ehtinyt kehittää rippijuhlien puitteissa jo monta ongelmaa tai ehkä pikemminkin haastetta itselleni;) Suurin on tietysti asukriisi, ja siis ei itse rippilapsen, joka on poika, vaan äidin.
 
Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, tajusin tässä hetki sitten, että oman lapsen rippijuhlat eivät suinkaan ole ainoat laatuaan tulevana kesänä. Eivät todellakaan, rippijuhlia on tiedossa ainakin viidet omien lisäksi! Kun aikoinan (16v sitten) menimme naimisiin, oli tuona samaisena kesänä 7 muutkin häät ja nyt siis aika moni noiden hääparien lapsista on rippikouluiässä;)
 


Mekko Esprit
 
 
 
Toisaalta useat juhlat voivat myös mahdollisuus, nimittäin useammankin mekon ostoon. En halua kaikkia rippijuhlia viettää samassa asussa ja siksi päätinkin ostaa jonkinlaisen mustan siistin mekon. Musta taitaa olla The rippimekoksi turhan synkkä, mutta vieraan roolissa (ja yksissä rippijuhlissa kummitätinäkin) musta menee minusta ihan kivasti, kun sen asustaa sopivasti. Ja plussaa on tietysti se, että samalla mekossa voi mennä useammatkin juhlat asustusta vaihtamalla.
 
 
Lähikauppakeskuksessa eli Myllyssä on ESPRITin oma liike ja siellä tulee käytyä aika usein. Sinne oli tullut tosi paljon kivoja uutuusmekkoja, mutta satuin löytämään yhden kivan mustan pitsimekon, joka oli sopivasti vielä alennuksessa. Harmiksi juuri minun kokoani ei enää ollut, mutta onneksi fiksu myyjä osasi vinkata ESPRITin nettikaupasta. Olinkin sen taas jo ehtinyt unohtaa. Kaupassa mallailemani mekko löytyi oikeassa koossa nettikaupan puolelta ja saapui huippunopsaan kotipostiin.

Koitimme tyttären kanssa ottaa vähän asukuviakin, heh :) Tyttärellä oli kiire ja äiti oli ihan räjähtänyt, joten lopputulokset olivat aika karmeat, mutta pari kuvaa teille kumminkin malliksi. Selvästi mekko kaipaa ainakin jotain korua kaverikseen.
 
Olisiko teistä sopiva kummitädin asuksi?
 




 
 



 
 
Myllyn Espritillä oli tosiaan kivoja mekkoja, mutta enemmänkin sellaisia vapaa-ajan juttuja. Nettisivuilta löysin joitakin lupaavannäköisiä, sellaisia, joita voisi harkita kokeilun jälkeen THE rippimekoksi.

Vai mitäs sanotte näistä?

14 kommenttia:

  1. Itse olen kyllä niin surkea pukeutuja, että olen ihan väärä ihminen neuvomaan, mutta tuohon mustaan mekkoon saa kyllä laittaa ihan näyttävänkin vähän pidemmän kaulakorun. Korua vaihtamallakin saa mekon ihan eri näköiseksi eri juhliin. Joku 3/4 hihainen värikkäämpi bolerokin voisi olla kiva mustan mekon kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta mekko kaipaa toellakin ehdottomasti jotain näyttävää korua! Onneksi sellaisia löytyy omasta takaa;) Ja väriä se kaipaa, tuo harmaa huivi on ehkä vähän turhan pliisu mustan kanssa ainakin kesää vasten. Boleroita en oikein osaa käyttää;)

      Poista
  2. Mä tykkäisin jostain syystä tuosta sinisestä... Ehkä koska se kuuluu lempiväreihini =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on minukin lemppareita ja tuo sininen on suosikkini;) Itseasiassa tuo musta pitsemekko löytyy sinisenäkin, mutta sitä ei ollut saatavilla minun koossani, muuten sen olisin ostanut.

      Poista
    2. lukematta kommentteja alkuun, sininen pomppasi mun silmiin myös!

      Poista
    3. Sininen on minunkin suosikkini noista;)

      Poista
  3. Want all this stuff, too. Looks great!

    adoorablee.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Tuo musta mekko on kaunis ja multa ei kannata kysyä voiko mustassa mennä? Aina voi :) En ole kyllä itse sinisen ystävä, mutta voisin nähdä tuon sinisen kyllä sun päällä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla Kati taitaa olla vähän puolueellinen suhtautuminen tuohon mustaan;) Mutta mustallahan ei koskaan voi mennä vikaan! Sininen on todellakin minun värini, ihanaa kun sitä taas pitkästä aikaa saa, sopii väreihini ehkä paremmin, kuin ihan pelkkä musta.

      Poista
  5. Musta mekko on ihana, ja siihen värikästä huivia tai boleroa (+ sävy sävy kengät) ja näyttäviä koruja kaveriksi, niin eiköhän niillä "muutamat" juhlat tule juhlittua.
    Omiin juhliin hankkisin värikkään hihallisen mekon (tai hihattoman kanssa boleron). Uskoisin et sillon kädet on niin täynnä työtä että huivit olis vaaan tiellä. Ruskea mekko on kaunis, ehkä vähän pliisu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään mustasta mekosta;) Väriä se tosiaan vähän enemmän kaipaa, kuin tuon harmaan. Ja kengät ja muut ovat vielä ihan oma juttunsa..:)
      Luulen myös, että oman pojan juhliin tulle jotain värikkäämpää ja ehkä tosiaan vähän hihaa. Bolerojen ystävä kun en ole ja huivit eivät aina pysy tosiaan vauhdissa:) Ruskea on tosiaan pliisu, vaikka ihana onkin:(

      Poista
  6. Tykkään kaikista muista paitsi tuosta pinkistä mekosta. Musta on minusta aina tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on aina tosiaan tyylikäs. Pinkki ei värinä ole minullekaan ehkä mikään suosikki, mekon malli oli kuvissa sellainen, että voisi minulle sopia.

      Poista