sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tyttöjen luksusta

Meillä on Neidin kanssa pitkästä aikaa eilen oikea tyttöjen luksuspäivä.
Terhi arvasikin oikein tuossa aiemmassa postauksessa, luisteluunhan päivän teema liittyi. Tällä kertaa päästiin kuitenkin katsomaan ja nauttimaan toisten toteuttamasta esityksestä, eli mekin olimme katsomassa Disney on Ice jääshown.


Vietimme Helsingin suunnalla koko päivän. Kurvasimme matkalla Isoon Omenaan, jossa söimme lounasta hyvässä seurassa (joskin ihan vaan Hesellä, se kun oli ainoa, joka Neidille kelpasi..). Kiitos vaan ihanille seuralaisille!! Pääsimme humputtelemaan kauppoihin ihan rauhassa ja vähän saimme kasseihin täytettäkin. Neiti teki  ainakin omasta mielestään mahtavia löytöjä Glitteristä, KappAhlista ja Tigeristä. Äidillekin löytyi pari perusjuttua Womenasta.

Disney on Ice oli kiva kokemus. Olemme monta vuotta tapahtumasta puhuneet, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun lopulta saimme aikaiseksi ostaa liput. Itse odotin showlta ehkä enemmän. Lavastus oli aika kevyt, samoin näyttävämpää lja menevämpää uistelua olisin kaivannut enemmän. Oheistuotteiden hintataso oli myös järkyttävä, osasin odottaa kallista, mutta hinnoittelu ylitti kyllä odotukseni moninkertaisesti! Onneksi Neiti ei mitään pehmoja tai valohärpättimiä halunnut, Minni-mukillinen jäähilejuotavaa ostettin hintaan 14e..


Neidistä show oli tosi hieno (ja hänestä tulee vähintäänkin shown luistelija isona, sikäli mikäli hän nyt ei pääse maailmanmestariksi..:)). Oli ihanan seurata Neidin ilmeitä ja selostuksia hypyistä ja pirueteista Itse en edelleenkään erota niitä toisistaan.. Ainoa miinus oli kuulemma Tähkäpään ja Ruususen puuttuminen. Ja siis meillä ei todellakaan olla enää missään prinsessaiässä.
Äidin ainoa miinus oli huonot kuvat. Vaikka Joulupukki toi uuden kaveran, ei kuvat silti ole sellaisia, kuin haluaisin, ehkä pitää pikkuhiljaa katsoa peiliin ja opetella vähän kameran käyttöä..

Illalla kotimatkalla juttelimme kaikkea maan ja taivaan välillä ja totesimme yhteistuumin, että kyllä oli ihana luksuspäivä. Luksusta oli saada olla ihan kahdestaan, ei ollut kiirettä mihinkään, molemmat pääsivät tekemään mieluisia juttuja ja kaikki meni muutenkin nappiin. Seuraavaa tyttöjen päivää ruvettiin suunnittelemaan jo kotimatkalla..

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta perheen tyttöjen irtiotolta! Samaa kuulin ystävältäni tuosta showsta. Oli kaivannut enemmän pyrotekniikkaa, lavasteita ja juonta. Mutta poika 6 v.oli ollut tyytyväinen kun näki kaikki tutut hahmot jäällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä ihanaa ja todella tarpeen ihan molemmille:)
      Vähän tosiaan jäi sellainen valju olo näytöksestä, pääasia tietysti, että Neiti nautti!

      Poista
  2. Kuulostaa oikein ihanalta reissulta, tuollaisia odottelen omankin tyttäreni kanssa. Olen kerran ollut katsomassa Disneyn jääshowta esikoisen kanssa aika monta vuotta sitten (silloin ei ollut prinsessa teemaa). Nuo hinnat ovat varmaan nousseet aika reippasti sen jälkeen. Muistan että joku Buzz Lightyear valohärveli sieltä oli pakko ostaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana reissu kyllä oli, etteköhän tekin aika pian pääse tyttöjen reissuihin:) Meille molemmille jääshow oli ensimmäinen kerta ja hinnat olivat minusta kyllä aika hurjat!

      Poista
  3. Kiva päivä teillä!

    Mekin olimme siellä lauantai-illan näytöksessä ja aikalailla samat mietteet sekä näytöksen tasosta sekä muovikrääsästä. Meillä neiti oli kolmatta vuotta peräkkäin ja ekalla kerralla ostettua valohärpäkettä on raahattu siitä lähtien jokaiseen näytökseen. Eipä se silti hommaa pelastanut, kun silti sai äidiltä ruinattua samaisen Minni-mukin (sisältö jäi tietenkin syömättä) sekä ämpärillisen poppparia.. Ihan järkyttävää rahastusta sekin, että näytännön keskelle on laitettu se väliaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä!
      Samassa näytöksessä siis oltiin:) Me olimme ekaa kertaa tuolla, joten en oikein tiennyt mitä odottaa, vähän ärkytyin noista hinnoista. onneksi Neiti on niin iso, ettei hinkunut härpäkkeitä;) Väliaika oli kyllä todellakin rahastusta, ihan turha näytöksen kannalta!

      Poista
  4. Me kävimme myös tuolla ensimmäistä kertaa ja Ruususta kaivattiin kuulemma, mutta muuten show teki neitiin suuren vaikutuksen. Kävimme perjantai-iltana ja torstaina käyneet päiväkotikaverit olivat jo ehtineet kertoa, että sieltä pitää saada ylläri, joten en voinut välttyä muoviroinalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli eka kerta ja Ruusunen meiltäkin puuttui:) Kyllä eidänkin Neiti oli aika vaikuttunut, showsta on juteltu koko tämä päivä. Huomenna taitaa olla harjoituksissa aikamoinen höpötys, siellä monta tyttöä on viikonlopun aikana tuolla myös käynyt:) Onneksi meillä ei ollut tuollaista etukäteisinfoa:) Ison Omenan shoppailut taisi meillä helpottaa tavaroiden haluamista:)

      Poista
  5. Mahtava tyttöjen reissu :) Meillä on nyt kahtena vuotena peräkkäin käynyt niin, että ollaan oltu kipeitä juuri DOI:n aikaan, joten on jäänyt meiltä väliin ja harmittaa. Ensi vuonna paremmalla vastuskyvyllä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mahtava reissu! No onpas teillä ollut huonoa tuuri matkassa oikein tuplasti, toivottavasti nyt jossain vaiheessa pääsette ihan paikalle astikin, kyllä tuo oli pienistä miinuksista huolimatta tosi kiva kokemus.

      Poista