sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Askel kohti kesää

Ajatukset ovat täällä jo vähitellen suuntaamassa kevääseen ja kesään, ja olenkin saanut omalle kevätostoslistalle kerättyä kaikkea tarpeellista. Olen ollut aina tosi huono ostamaan itselle mitään nettikaupoista, joitain luottomerkkejä lukuunottamatta. Päätin tässä päivänä eräänä kokeilla ekaa kertaa Ellosta ja tilasinkin sieltä melkein kolmekymmentä vaatetta sovitukseen..  Vähän innostuin, kun oli aletuotteista -50%.




Kuvissa kaikki näyttivät tosi kivoilta, mutta täällä kotona todellisuus oli ihan toinen, yksikään noista vaatteista ei minulle sopinut ja kaikki, yhtä peruspaitaa lukuunottamatta lähtikin palautukseen. Kävin samana päivän sitten Stockalla ostoksilla..


Sain Ellos-episodin kanssa samaan aikaan lahjaksi eräästä hyvin suoritetusta hommasta kivan lahjakortin Nellyyn. Päätin käyttää sen ihan itseeni, vaikka huomasinkin yllätyksekseni, että sieltä saa myös lastenvaatteta. Ellos -episodista viisastuneena en uskaltanut tilata mitään vaatetta, vaan päätin lyhentää kevätlistaani kenkien osalta. Siellä oli paljon kivoja kenkiä, mutta olen vannoutunut ballerinafani ja päädyin näihin hillitysti eläinkuosisiin balleriinoihin.


Ehdotonta plussaa tuli hopeanvärisestä soljesta sekä väristä, jonka kuvittelen sopivan melkein kaiken kanssa.


Olen kengillä tepastellut jo useampana päivänä täällä kotona ja nyt kovasti toivon, että kevät tulisi pian;)

AURINKOISTA SUNNUNTAITA!



17 kommenttia:

  1. Arvaa mitä :)? Just eilen illalla tilasin hyvin vaaleat ballerinat kevääseen. Taitaa mennä mullakin kotitepasteluksi niiden kanssa seuraaviksi pariksi kuukaudeksi ;) Hyvännäköiset nuo sinunkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa puuhissa siis sielläkin, mistäs tilasit? Minulla olisi myös tarvetta vaaleille..

      Poista
    2. Viimeisimmät tilasin JCrewlta :)

      Poista
    3. J:Crewlta en olekaan kenkiä katsellut, pitääkin tarkistaa valikoima. Millaista mitoitusta olivat?

      Poista
  2. Ihanat kengät! Juuri eilen katselin liskokuosisia Pretty Ballerinan kenkiä, ja mietin josko pitäisi jo tilata. Hyvä hankinta varmasti ja tosiaan sopivat ihan minkä kanssa vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pretty ballerinat on tosi kivoja, löytyy malleja vähän joka makuun;)

      Poista
  3. suloiset kengät, ellokselta on mullekin tulos vaikka mitä mut yleensä kaikki melkein saa palauttaa, on ihan uskomatonta mikä ero kuvissa ja oikeassa tuotteessa monesti on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivat ovat minustakin! Juu, ihmettelen myös, miten ne kuvat saadaankin näyttämään niin hyviltä, todellisuus oli todellakin suuressa osassa ihan toinen..

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja mäkin palautin just Ellokselle koko tilauksen...

      Poista
    2. Kiitos:)
      Kiva kuulla, etten ole ainoa, ajattein jo, että olen jotenkin liian kranttu tai sitten vaan väärän mallinen kaikkeen..

      Poista
  5. Hiukan kivat nuo on! Onko etuosa kova vai pehmeä? Olen sovittanut paristi ton merkin kenkiä ja se on jotenkin ollut kauheen kova se etuosa. Noi ois superkivat!
    Ja Elloksesta, kerran tilattu, palautin ihan kaikki. Miten voi tosiaan kuvat olla edukseen, onneksi on mahdollisuus palauttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin kivat! Monissa ballerinoisa, joissa on joku tuollainen metallisolki on se etuosa tosiaan aika kova, mutta näissä ei ainakaan mun jalkaan tunnu kovalta.
      Hih, sulta mä taisin vähän ideaa siitä Elloksesta saada..ja ovat kyllä aika taitavia kuvaajia, kun saavat vaatteet näyttämään kuvissa niin kivoilta:) Onneksi todellakin saa palauttaa!

      Poista
  6. Ihanat baltsut! Kevät on oikeasti tulossa, tän päivän auringonpaisteesta päätellen. Saa kaivaa omatkin balleriinat esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin! Kyllä tänään tuntui jo tosiaan keväiseltä, aurinko lämmittää ihan hurjasti - ja häikäisee myös. Aurinkolasit pitäisi koittaa löytää taas josain piilosta.

      Poista