perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusarvonta

Juhannuksen ja vähän muunkin juhlan kunniaksi on hyvä pitää arpajaiset, vai mitäs sanotte?

Hurahdin Australianmatkallani paikalliseen bling bling -kauppaan, EQUIPiin, joka oli sopvasti aivan hotellimme kulmilla. Kaipailin jo aiemmin keväällä statement -tyylisiä koruja ja reissusta niitä sitten niitä tuli mukana aikamoinen läjä..Olen saanut kollegoiltani kuulla jo useaan otteeseen parin kilon koruistani. Korukassi painoi tosiaan juuri sen pari kiloa, joka minulla ekalla pakkauskerralla oli ylipainoamatkalaukussa kotiinlähtiessämme..


Tämän kesäisen vaaleanpunaisen statement -korun ostin arvottavaksi teidän lukijoien kesken. Kyseessä on siis edullinen, mutta minusta kaunis pukukoru.


Arvonta on avoin kaikille lukijoille 

Anonyymit voivat keksiä itselleen uniikin nimimerkin.
Anonyymeiltä toivon myös kommenttiin sähköpostiosoitteen,
johon voin ottaa yhteyttä voiton osuessa kohdalle. 

Ne, jotka ovat kirjautuneet tai kirjautuvat arvonnan aikana lukijakseni saavat toisen arpalipukkeen mukaan arvontaan. 
 
Muistathan mainita kommentissasi arpalipukkeidesi määrän!
 

Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu
sunnuntaina 30.6.2013 klo 23.59






Voittaja ilmoitetaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
 



ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN!

Ja tietysti oikein hyvää juhannusta kaikille!
 
 








































































































































 
 
 
 

 




30 kommenttia:

  1. Hauskaa juhannusta! Ihana arvonta, osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa Juhannusta! Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana, hyvää juhannusta! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kaulakoru, olisi juuri lempiväriänikin... Kahdella arvalla koetan onneani.

    Hyvää kesää!

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oi, miten nätti koru! Mukaan!
    T: Nitta

    VastaaPoista
  6. Ompas ihana koru. Yhdellä arvalla mukana kokeilemassa onnea.

    suunnittelija(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla kaunokaista tavoittelemassa :D

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  8. Oi, onpas ihana koru, voi kun arpaonni suosisi tällä kertaa! Kahdella siis mukana ja mahtavaa juhannusta teillekin! :)

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana ja väri sopisi minulle aivan loistavasti :) - Saila s.a.i.k.k.u(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella mukaan:)
    paperitypy@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa! :)
    (issi@netti.fi)

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana:) Hyvää Juhannusta! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana kaulakoru! Kahdella arvalla mukana!
    neppulijee(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa kahdella arvalla! Mukavaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  16. Hieno palkinto; kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  17. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tuolle löytyisi kyllä käyttöä, ihana! Yhdellä arvalla mukana. MiraX

    VastaaPoista
  19. Ihana kesäkoru. Mukana yhdelle arvalla.

    VastaaPoista
  20. Ihan mun värinen koru:) Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana, ihana, mutta selkeä koru
    T:maiqqu
    (maiqquu (at) gmail.com)

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan! Koru olisi juuri minun näköiseni, rakastan vaaleanpunaista!

    paivijj (at) gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaunis!
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  24. Olisipa ihana voittaa tämä!
    Yksi arpa minulle, kiitos.
    Hiisukas (hiisukas@gmail.com)

    VastaaPoista
  25. Ihana! Yhdellä arvalla mukaan.
    Päivi (martikainenpaivi at hotmail.com)

    VastaaPoista
  26. Ompas kaunis koru, mä osallistun myös!

    VastaaPoista
  27. Ihana koru!
    Yhdellä arvalla mukana.
    milena.jaakkola@hotmail.fi

    VastaaPoista