lauantai 8. kesäkuuta 2013

Karkkipäivä

Lauantai on meidän perheessä karkkipäivä, niin lapsilla kuin aikuisillakin.
(okei, vanhemmilla SAATTAA olla karkkipäiviä vähän muulloinkin, ainakin silloin, kun tulee hyvä leffa ja lapset nukkuvat..Äidin kassista SAATTAA myös aika ajoin löytyä karkkia, ainakin lasten mukaan..kuka lie sinne laittanutkin sellaisia..).

Karkkipäivään ollaan päädytty monen mutkan ja mietinnän kautta. Ollaan monesti mietitty lasten karkin ja herkkujen syöntiä alkaen esikoisen pikkulapsiajasta. Ensimmäisen lapsen kohdalla olimme aika tiukkoja herkkujen suhteen, toisen lapsen kohdalla vähän löysempiä ja kolmannen lapsen kohdalla en muista, että olisimme asiaa sen enempää edes tainneet miettiä :) Toisen ja kolmannen kohdalla isommat sisarukset ovat tainneet aika varhaisessa vaiheessa onnistuneesti makean maailman tehdä tutuksi..

Olemme huomanneet, että kaikki kolme ovat hyvin erilaisia makeansyöjiä. Neiti on oikea karkkihiiri äitinsä tytär selvästi.., kaikki makea kelpaa, en muista sellaista päivää, jolloin hän ei olisi mankunut jätskiä, karkkia, keksiä tai pullaa. Pikkuveli taas ei ole kovinkaan makeanperään, syö kyllä karkkia, mutta ei sitä erikseen juuri koskaan kinu ja osaa jättää pöydällä olevat karkit syömättä. Ja mikä parasta, Pikkuveli valitsee monesti mieluummin hedelmän kuin herkun. Isoveli on jotain siltä väliltä, pienempänä ei ollut kovinkaan perso makealle, mutta sekin asia on iän myötä muuttunut, nyt kelpaa makea, mutta vain ne tietyt jutut, joista hän tykkää. Viime aikoina tosin on ollut havaittavissa maun kehittymistä, kaapista katoaa kyllä lähes kaikki, kun koululaiset ovat iltapäivisin kotosalla keskenään..

Jossain vaiheessa meillä ei ollut mitään erityistä karkkipäivää ja karkkia ostettiin -ja syötiin - silloin kun se tuntui maistuvan. Jossain vaiheessa totesimme myös, että sitä kuluu aika lailla, karkkikaappi oli aina tyhjä, vaikka sinne kuinka usein osti täydennystä, samoin keksipaketit ja jätskipaketit, tyhjiä nekin aina kun niitä olisi pitänyt vieraille tarjota. Jossain vaiheessa aloin kyllästyä, kun karkkikaapissa vastaan tuli useimmiten tällainen näkymä:

(roskat olisi edes voitu laittaa roskiin..)


Asiasta käytiin neuvotteluja ja lapset lupasivat pyhästi olla karkkeja kaapista syömättä, mutta ei se ihan niin mennyt kuitenkaan. Ja sitten päätimme ottaa käyttöön karkkipäivän. Aluksi asiasta oli aikamoinen marina, mutta nyt siihen ovat kaikki tottuneet.

Jokainen saa nykyään valita yhden jutun karkkipäiväksi. Jos siitä riittää muillekin päiville, saa syödä, mutta ylijäänyt osa pitää tuoda karkkikaappiin säilöön, jotta äiti ja iskä tietää, milloin karkkia syödään.

Tämänpäiväinen valikoima on aika tyypillinen, Neiti ja Isoveli ovat suklaan ystäviä. Milka on kuulemma hyvää ja plussaa tulee levyn isosta koosta:) Pikkuveli tykkää Omareista.


Onko muissa perheissä karkkipäivä 
vai onnistuuko karkinsyönti milloin vain?

8 kommenttia:

  1. Varmaan siirrytään jossain vaiheessa karkkipäivään. Vielä noi on niin pieniä, että karkinsyönti on satunnaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taitaa olla tosiaan niin pientä porukkaa, ettei vielä ihan niin ajankohtaista, meillä ikäerot sen verran isot, että isommat opettivat pienemmät aika pienenä "hyville tavoille" :)

      Poista
  2. Meillä on karkkipäivä sitä varten, että tarpeen tullen voi kaupassa olla ostamatta karkkia sillä perusteella, että ei ole se karkkipäivä. Lauantaisin saa siis valita jonkun pienen karkkijutun, mutta karkkia kyllä syödään muutenkin välillä, koska perheen karkinsyöjä olen minä itse ja on pakko tarjota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aika hyvä peruste karkkipäivälle;) Meillä kyllä on myös vähän niin, että Äiti on ehkä kuitenkin se kovin karkkihirmu..:)

      Poista
  3. Meillä yritettiin tätä karkkipäiväsysteemiä, mutta ongelmaksi muodostui se, ettei sitä karkkia sitten kuitenkaan muistettu karkkipäiväksi ostaa :D Nyt karkkia ja herkkuja ostetaan satunnaisesti ja syödään sitten esim. Dumlepussi (tytön lempparia) tyhjäksi pikkuhiljaa siten, että esim. ruoan jälkeen saa ottaa jälkkäriksi yhden tai kaksi (jos on syönyt ruoan oikein reippaasti). Jotenkin nyt tämä tuntuu jopa järkevämmältä kuin se, että lauantaiksi ostettaisiin iso säkki ja syötäisiin kerralla kaikki. Toki useamman herkkuhiiren kanssa karkkipäivä toimii varmastikin paremmin juuri edellä mainitsemistasi syistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä lapset kyllä pitää huolen, ettei vaan karkkipäivän karkit unohdu ostaa;) Olen monesti mietinyt tuon karkkipäivän järkevyyttä juuri tuosta mainitsemastasi syystä, kerralla tulee syötyä aika paljon. Mutta tuntuu vaan, että ei muukaan toimi..

      Poista
  4. Meilläkin lauantai on karkkipäivä. Aikaisemmin olin kohtuullisen tiukkakin sen suhteen, että muina päivinä ei sitten yhtäkään karkkia oteta paitsi jonkun synttäreillä, mutta olen kieltämättä vähän lipsunut siitä periaatteesta. Aina joskus otamme ruoan jälkeen pari palaa tummaa suklaata tms., eikä mopo karkaa ihan kokonaan käsistä (lapsella ainakaan...), joten eihän tuo nyt niin vaarallista ole. Tosin lapsella ei ole lupa käydä omin päin karkkikaapilla, ja se on aika toimiva sääntö, koska sitten hänellä ei ole kiusausta käydä napsimassa koko ajan jotakin pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös aika tiukka tuosta muulloin, kun karkkipäivänä syömisestä, siksi karkit pitääkin laittaa kaappiin takaisin. Ja rehellisyyden nimissä, eipä niitä juurikaan ole sinne kaappiin asti jäänyt.. Meilläkään lapsilla ei OLISI lupa käydä omin päin siellä karkkikaapilla, mutta noita tyhjiä papereita sieltä valitettavan usein löytyy. Ja silloinkin yleensä on kyseessä Pikkuveljeltä ylijääneet karkit, eikä syöjänä suinkaan Pikkuveli:( Meillä on siis selkeä auktoriteettiongelma;)

      Poista